torstai 3. huhtikuuta 2014

Ärsy

Tämä aamu on ollut täynnä pieniä ärsytyksiä, vaikka muuten onkin ollut ihan kiva aamu.

Ensinnäkin puhelin ei taaskaan suostunut soittamaan pienimmän luuriin, kun piti soittaa kouluunlähtöhälytys. Onneksi pienin jo itsekin huomaa kellonajan, mutta tykkää kun soitan. Tänä aamuna sentään molemmat isoveljet olivat vielä kotona, keskimmäinen lievästi sairaana ja esikoinen menee 10:ksi, joten soitin sitten potilaalle, joka oli jo itse yrittänyt soittaa minulle. Hän oli koettanut laittaa viestiä pienimmän pyynnöstä, mutta sormi oli lipsahtanut luurin kohdalle. Alan olla samaa mieltä, kuin mies siitä, että nykyään saa huomattavasti huonommin ihmisiä puhelimen päähän kuin lankapuhelimen aikaan.

Toinen ärsytys ja se on melkein joka-aamuinen. Tupakoitsijat. Olen elämäni ensimmäiset 20 vuotta asunut ketjupolttajan kanssa, joka poltti joka paikassa, siis ihan joka paikassa. Meistä viidestä ketjupolttajan lapsesta ei yksikään polta, esimerkki kolmen vihreän norttiaskin aiheuttamasta tupakkayskästä yms. oli vahva. Mutta siis tähän aamuun (tai jokaiseen kertaan, kun seison esim ratikkapysäkillä), miksi sitä syöpäkäärylettä ei voi mennä polttamaan tuulen alapuolelle? Miksi?

Kolmas asia lävähti silmille avatessani keskustelupalstan. Joku elvisteli sillä, että oli aamuviideltä käynyt lenkillä. Herranen aika. Miksi? Minua ei saa aamuviideltä ylös, ellei kyseessä ole lentokoneesta myöhästyminen. Muuten niillä tunneilla nukutaan ja sikeästi. Mutta kaikin mokomin menkööt ne, jotka jaksavat.

Ja neljäs asia liittyy töihin. Joka aamu hakiessani postin joudun jakamaan meidän lehdet uudestaan. Järjestään kirjaston laatikossa on kaikki mahdolliset taloon tulevat lehdet. Olen tullut siihen tulokseen, että vahtimestarimme (tai ainakin se yksi aamuvuorolainen, joak usiemmin jakaa postin) eivät osaa lukea. Valitettavasti. Surku häntä maassa, jossa lukutaito on oleellinen osa yhteiskunnassa pärjäämistä toisin kuin esim Amerikassa.

Mutta ilonaiheitakin on: menen tänään teatteriin kahden nuorimmaisen kanssa katsomaan Tarzania :)