Meidän lapset ja muiden kakarat

Kävimme juhlistamassa kummipojan 7-vuotispäivää. Muuten pidän näistä vuosipäivistä, on ihan mukava nähdä muita kummeja sekä ystäväni vanhempia sekä veljeä perheineen, mutta en vain oikein jaksa sitä, että kummipoika on mielestäni vähän huonosti kasvatettu.

Toki ymmärrän, että ystäväni antaa paljon anteeksi ainoalle lapselleen, mutta minusta on hiukan epämukavaa katsella miten lapsi pompottaa äitiään. Lisäksi minusta oli suorastaan ikävää se, että oven avautuessa ensimmäiseksi revitään lahja kädestä, ennen kuin ehdimme edes sisälle ja muiden vieraiden tullessa huudetaan: 'Missä lahja? Ette voi tulla ilman lahjaa!' tai 'Mene pois, sinulla ei ole lahjaa!'. Jälkimmäinen ystäväni veljen perheen kaverille, joka oli unohtanut puhelimensa heille. Olenko oikeasti ikävä ihminen vai mitä mieltä olette?

Ystäväni veljen perheessä on kolme poikaa, kuten meilläkin. Näistä nuorin on 14-vuotias ja hänellä oli käsi kipsissä. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, mutta myöhemmin juttelin pojan äidin kanssa ja hän kertoi, että poika oli jäänyt ilmeisesti auton töytäisemäksi joitakin viikkoja (kuukausi?) sitten, hänet oli löydetty tajuttomana ojasta rikkinäisen fillarin viereltä. Onneksi oli ollut kypärä päässä, sillä siitäkin huolimatta oli tullut kallonmurtuma oikean korvan lähelle ja tosiaan käsi murtunut. Poika oli ollut muutaman päivän lasten teholla ja pari viikkoa normaaliosastolla ja oli vasta äskettäin päässyt pois sairaalasta. Silminnäkijöitä tapaukselle ei tietenkään ole löytynyt.

No, hieman hupaisempaa oli kotimatkalla. Ajelimme Ikean kautta kotiin, koska nuorimmainen tarvitsi uuden patjan. Olimme katselleet jousipatjaa netistä, mutta kaupassa ei sellaista ollutkaan haluamissamme mitoissa, joten  otimme vain pari uutta tyynyä sekä ihanan pehmohain lastenosastolta. Käymme lopuksi aina Löytöpisteessä ja niin nytkin, siellä olikin se patja, jota olimme kaivanneet ja hyvällä alennuksella.

Otimme patjan kainaloon ja onneksi on iso farmariVolvo, joten saimme sen kotiinkin. Hiukan mies joutui sänkyä fiksaamaan, mutta nyt on patja paikallaan ja lapsi onnellinen. Olin aamulla jo imuroinut, mutta nyt sain kaikki kaameat pölypallerot vielä sängyn alta jalkalistoista pois. Samalla sain myös lievän hengenahdistuskohtauksen, sillä synttäripaikassa on sisäilmaongelma eivätkä pölyt auttaneet, onneksi on avaava lääke.

Nyt aion mennä katsomaan Sense8:n loppuun. Jos jaksaisi, voisi laitaa poppareitakin. Siriuskin toi taas paistin :P

Kylähullu

Saan varmaan kohta leiman otsaani. Kylähullun leiman siis.

Eilen hiihtäessäni työpaikkaa kohti edelläni käveli rouva yllään kaunis takki. Takki oli musta (yllättäen), mutta siinä oli iloisena piristyksenä erivärisiä palluroita helmassa siksak-kuviona ja hupun kärjessä oli myös pallura. Kommentoin rouvalle, että hänen takkinsa on todella kaunis ja hän mainitsi sen olevan myös erittäin mukavaa kangasta. Yleensä tuntemattomille kommentoiminen on riskipeliä: toinen saattaa hämmentyä pahastikin. Tämä rouva oli varmaan saanut takistaan kehuja ennenkin, hän oli jo konkari kommentoimaan takaisinkin :)

Tänään mainitsin työkaverille, että hänen jakkunsa on kaunis. Työkaveri onneksi oli samaa mieltä.

Isommat poikani halusivat eilen esitellä minulle erään musiikkivideon. Sanoin, että olipa kuin aikakoneeseen olisi astunut, muoti oli suoraan kahdeksankymmentäluvulta. Järcs.

Päästäinen

Olipa hyvä, että vanhukset tulivat syömään eilen ja meille jäi kaksi päivää toipua vierailusta. Toipua siksi, että miehen isä oli aivan mahdoton ja täysin sekaisin, ehkä lääkkeiden (tai niiden puutteen tms) vuoksi ja äitini taas on niin vanha, että sekoilee ihan iän takia. Tuntui, kuin meillä olisi ollut kaksi alle 3-vuotiasta vieraana koko päivän.

Onneksi tänään on ollut erinomainen lepopäivä. Söimme runsaan loumiaisen kahdentoista aikoihin ja sen jälkeen olemme tuhonneet noin kilon suklaamunia (kiitos vain appiukolle). Kukaan ei halunnut ruokaa, joten söimme muutaman voileivän nyt illalla kahvin kera. Muuten olenkin lähinnä lukenut fanfictionia, pessyt pyykkiä, siivonnut kahden nuoremman pojan vaatekaapit ja etsinyt sopivaa neuleohjetta.

Kaiken huipuksi saa olla vielä huomenna kotona. Oi ihanaa :)

Lopuksi pieni fanfiction-video.

Ankeuttajat

Tiedättehän ankeuttajat Harry Pottereista? Ne liehuvat kammotukset, jotka imevät ihmisten elämänilon ja hyvät muistot.

Keskuudessamme elää yllättävän paljon ankeuttajia. Varsinkin julkisissa liikennevälineissä heitä tapaa todella paljon, mikä osaltaan varmaankin vaikuttaa matkustusmukavuuteen. Ankeuttajia esiintyy myös työpaikoilla. Eräässä aiemmassa työpaikassani ankeuttaja ei sanonut koskaan esim. huomenta tai hei oma-aloitteisesti. Ei hän kyllä muutenkaan puhunut mitään.

Ihmettelen, missä ankeuttajia kasvaa? Onko olemassa ankeuttaja-perheitä vai onko se piilevä geeni, joka tulee esiin joka toisessa sukupolvessa?

Uskon, että meillä kaikilla on omat ankeuttaja-hetkemme, mutta olisi aika raskasta olla jatkuvasti ankeuttaja-moodissa. Onneksi ei tarvitse. Lopuksi vielä suosikkihahmoni Harry Potterista, minulla on hänet myös action-figuurina :)

Nuorisokulttuuria

Kävin eilen Itäkeskuksessa. Oikeammin sanottuna tapasin siellä 3/5 perheestä ja sitä ennen kurvasin metrolta Ruohonjuureen ostamaan shampoota. Sieltä tullessani suunnistin kohti Tallinanaukiota ja huomasin muutaman nuoren henkilön, oletettavasti poikasia, istumassa portailla siinä kukkakioskin 'päällä'. Nuorista miehistä joku yritti tehdä vaikutuksen kavereihinsa ja rupesi huutelemaan 'Hey yo'. Koskapa moinen huutelu ei ole minua koskaan kiinnostanut, esitin olevani kuuromykkäsokea ja jatkoin matkaani. Pari kertaa tuo vielä yritti, mutta luovutti sitten.

Mulla ei ole aavistustakaan, minkä värisiä pojat olivat eikä sillä ole merkitystäkään. Sillä tavalla olen kukkahattuinen, että hyvät käytöstavat on oltava ihan ambomaalaisellakin. Niihin ei kuulu täti-ihmisille huutelu nuorisokielellä.

Ajattelin liittää posteihin jonkin videopätkän, kuten ystäväni Laiska vaimo tekee :)