Suomi sata lasissa

Eräs tuttava sanoi fasessa, että hänen mielestään Finlandia-hymnin voisi nyt laittaa suunnilleen vuodeksi arkistoon takaisin ja alan olla aika samaa mieltä. Tulee jonkinlainen Suomi100-väsymys nyt, kun sitä on meillä töissäkin melkein pari vuotta väännetty. Ei siinä mitään, kivahan se on ollut kaikkea tätä seurata, mutta jotenkin silti tuntuu, että käteen on jäänyt aika vähän mitään konkreettista.

Meillä on Itsenäisyyspäivää vietetty perinteisin menoin eli piparien teossa. Pienin teki pienen talon rakenteet ja minä tein ison talon rakenteet ja niiden lisäksi tuli aika paljon muutakin.

Sombreromies

Lopputulos, piti olla vaaka mutta blogger..

Ikkunallakin oli kaksi kynttilää oikeastaan äitini sukulaismiesten muistoksi, he lähtivät alle 20-vuotiaina Saksaan kouluttautumaan jääkäreiksi. Sisällissodasta ei meillä puhuttu varsinkaan mummien kanssa, äidin suku oli valkoisten puolella ja isän puolesta en tiedä. Oletan, että siellä ehkä oli enemmän väriä tunnustavia, koska he olivat maanviljelijöitä ja käsityöläisiä Pohjois-Savosta.

Äidinäiti oli Lottana kotirintamalla ja siten myös äitini sekä hänen siskonsa olivat pikkuLottia ja auttoivat esimerkiksi tekemällä lakanoista sidetarpeita, sen muistan äidin joskus kertoneen. Mummini Lotta-merkkejä en saanut koskaan katsoa, ne piti aina laittaa heti piiloon kun pikkutyttönä yritin niistä kysellä. Se oli suuri harmi.

Tähän loppuun haluan laittaa linkin videoon, jonka jaoin FB:ssä. Siinä tuttavani Samu kertoo historiasta, hän on Helsingin historiaan keskittynyt tutkija ja teki mm. työpaikan historiikin. Mielestäni aika asiaa.

Esikoinenkin lähti jo takaisin kasarmille ja katsoin keskimmäisen kanssa pitkästä aikaa Linnan juhlia. Sirius nukkui sohvalla meidän välissä ja sanoin sille, että se oli hienosti pukeutunut mustaan silkkiseen asuun, jossa oli valkeat koristeet. Aina hienona.

Kesäkesälomaloma

Hihhii jeee :) Mä tein sen, selvisin taas yhdestä talvesta!! Jeee!!

Ei vaan oikeasti aika mahtava olo. Varsinkin kun tänään juttelimme työparin kanssa yt-kuulemisen jälkeen (esimiehet vain vaihtuivat ja meiltä kysyttiin onko kaikki ok, nou big deal) siitä, kuinka raskas oikeasti on ollut tämä kevät kaupungin organisaatiomuutoksen vuoksi. Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän stressaantuneita siitä ja nyt alkaa helpottaa. Tämän lisäksi meillä itse Puljun talossa vaihtuvat erinäiset huoneet sinne sun tänne, mutta yksi on ja pysyy vanhalla paikallaan; kirjasto. Me emme liikahda mihinkään :P

Saimme tämän alkuperäisen tutkielman johtajaltamme liitettäväksi kokoelmaan. Noin sadan vuoden takainen selvitys katu-ammatteja harjoittavien lasten opiskelumenetyksestä, by Seth Ojanen, joka toimi mm. Kaupungin lastensuojeluyksikössä 1900-luvun alussa.

Kotimatkalla kävin katsomassa ostamassa kankaat pariin hameentekeleeseen, ehkä jopa kuvaan ne sitten kun jotain kuvattavaa on. Matkalla kangaskauppaan tapasin ratikassa erään iäkkään herrasmiehen, asiakkaamme, jonka kanssa olen paljonkin jutellut mutta jota en ole juurikaan tänä talvena nähnyt. Oli hassua, kuinka kanssamatkustajat katselivat ihmeissään meidän jutteluamme. Kai se on outoa, että voi olla eri-ikäisiä tuttavia.

Tapasin toisenkin asiakkaan K-kaupan kassalla, hänkin on mieshenkilö mutta lähempänä omaa ikääni. Puhuu varmaan lähemmäs kymmentä eri kieltä ja käy meillä kursseilla, hän on saanut työllistymis-työn Kontulasta ja vaihdoimme pari sanaa. Tyytyväiseltä vaikutti hänkin.

Nyt jatkan Vin Dieselin seurassa iltaa. Terppa.

Joulun sanomaa

Joulun sanomaa on toki monenlaista, mutta hiukan tuntuu se olevan hukassa tällä englantilaisnaisella. Luin artikkelin aamutuimaan ja mietin, että sillä rahasummalla olisi saanut muutaman oikein hyvän (ellei erinomaisen) lahjan per ipana. Esimerkiksi jonkin kunnollisen talvitakin tai vaikka pleikan, jos sellaisia halua apelata, tai vaikka matkan koko poppoolle. Mutta ei, he kituuttavat koko vuoden, jotta äiti voi toteuttaa itseään jouluna ja antaa lapsille mahdollisimman paljon tavaraa. No, valintansa kullakin.

Olimme tosiaan tänään Maunula-talon (kamala kieliopillinen virhe nimessä) avajaisissa. Olikin varsin mukavaa ja talo näytti kivalta, mutta kaikkein parasta oli tavata Nollis!! ilmielävänä! Kiitos vielä kerran, että tulit moikkaamaan :) Lisäksi näin entisen pomon uudessa kirjastossa samoin kuin erään toisen tutun kirjastolaisen, joka iloitsi uudesta työpaikasta. Eikö olekin kummallista, kuinka kirjastolaisia tapaa aina kirjastossa?

Veljeni nappasi minut kyytiin talon ulkopuolelta ja ajelimme Porvooseen. Laitoimme Äidin haudalle kynttilät ja siivosimme sitä vähän, serkkuni oli käynyt aiemmin laittamassa havut ja kanervat (callunat) perheensä kanssa ja ne olivat edelleen hyvät.

Otin kuvan myös Runebergin haudasta kävellessämme takaisin autolle.

Kävimme myös Porvoon vanhassa kaupungissa karkkiostoksilla Brunbergilla. Vanhat talot ja kujat ovat kuvaukselliset, mutta kyllä pohdimme veljen kanssa pakkaskauden lämmityskustannuksia.

Punainen talo on Remulius-sedän koti, jonka hän onnistui polttamaan muutama vuosi sitten.

Kuvatekstiin liittyen, jos joku ei tiedä Remulius-setää niin hänet löytää Mauri Kunnaksen Koiramäen joulu-kirjasta :P (Hän on entinen rumpali..)

Kotimatkalla juttelimme mm. Alepposta ja Palmyran historiallisista patsaista, jotka eräs terroristijärjestö on pistänyt sileäksi. Sattumalta Hesarissa oli tänään juuri kuva-artikkeli Aleppon kaupungin tuhosta, onhan se melkoinen menetys myös kulttuurihistoriallisesti.

Otin pienet nokoset alkuillasta enkä meinannut saada itseäni hereille niiden jälkeen ollenkaan. Askartelimme pienimmän kanssa Yarnyn, jota hän on kärttänyt varmaan puoli vuotta (mies tosin teki rautalankarungon). Huomenna siitä saa ehkä kuvan, nyt se on vielä viimeistelyä vailla.

Maanantai

Viikonloppu meni taas. Jonnekin. Hyvä kun ehti huomata..

No ei. Lauantaina tein pari opiskelujuttua ja katsoin pienimmän kanssa X-Men-elokuvan. Sivistämme itseämme, minä ja hän.

Sunnuntaina.. ööh.. oleilin, pesin pyykkiä, leikkasin miehen hiukset. Siinä se kai meni.

Tänä aamuna lähetin pienimmän kouluun, keskimmäinen vuorostaan oli kotona sairaana. Menin itse terveyskeskuksen kautta, varasin ajan ensi viikon keskiviikoksi. Saa nähdä tuleeko ihan aprillipila.

Ehdin käydä keskustassakin ennen töihinmenoa ja sitten istuinkin töissä aina iltakasiin saakka. Siinäpä se meni. Juttelin viikatteista ja Richard IIInen uudelleenhautaamisesta neuleryhmässä. Mmmh.. meillä on aika mielenkiintoista siellä.

Yhtäkkiä tässä istuessani muistin tämän vanhan piisin.

Kekekeke

Ke niin kuin keskiviikko siis. Vihdoinkin. Eilen luulin jatkuvasti eläväni jo keskiviikkoa, vaikka oli vasta tiistai, minkä muistin kun päivän oikea karva alkoi paljastua.

Tänään töissä eräs mies katseli asiakaskoneella työpaikkani uudistuneita nettisivuja ja kuinka ollakaan törmäsi meikäläisen kuvaan niillä kirjastosta kertovilla sivuilla. Sanoi, että oli kaunis kuva ja vastasin, että oli hyvä kuvaaja :D No kiitin kyllä lopuksi. Tuntuuhan se mukavalta. (Nyt näytin kuvan miehelle ja se sanoi, että onpa onnistunut otos.. samoin kuin kaverikin, kummallista. )

Piti sanoa jo aiemmin (eilen), että ihan vähän ärsyttää.. Eräs ihminen on nyt mummoutunut eli saanut ensimmäisen tyttärenlapsensa ja mä en ihan vaan kestä. Siis sitä ihanaa vauvahehkutusta. Mulla on joku vika päässä varmaan. Ajattelen vain, että voi kuinka ihanaa että se ei ole mun ja että pojat ei vielä ole aikeissa lisääntyä ainakaan hetkeen. On ihan riittävästi vauvaa, kun kummipoika alle-4-v käy välillä kylässä. Huoh.

Tänään olin aikeissa mennä töiden jälkeen katsomaan yhtä mahdollista lähdekirjaa Kaisa-talosta ja onneksionneksi satuin katsomaan sen aukioloajat nettisivuilta. Nimittäin se olikin mennyt kiinni jo klo 12 jonkun 375-vuotisjuhlien vuoksi. Pitää käydä huomenna.. ja nyt voin tähän vielä valittaa siitä, että metroaseman nimi muutettiin Kaisaniemestä Helsingin yliopistoksi. Voi venäjä sentään.. Yliopiston laitokset on hajallaan pitkin Helsinkiä, kun taas rouva Kajsa Niemi oli erinomaisen tärkeä aikanaan tärkeä henkilö ylioppilaiden keskuudessa  pitäessään ravintolansa tarjonnalla heidät hyvin .. ööh.. juotettuina. Mistä syystä esim Säästöpankinranta on saanut nimensä, eli rouva Kaisa antoi ylioppilaiden juoda luotolla ravintolassaan. Onneksi edes rouvan ravintola on säilynyt Kaisaniemen puistossa, tosin en ole ihan varma onko se juuri sama vai onko se uudistettu jossain vaiheessa. Mutta näin hävisi jälleen pala Helsingin historiaa.

Loppuun videopätkä, joka oli meidän (minun ja pienimmän) mielestä ihan kiva. Tosin minä itkin.. mutta ei välitetä siitä.