perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kesäkesälomaloma

Hihhii jeee :) Mä tein sen, selvisin taas yhdestä talvesta!! Jeee!!

Ei vaan oikeasti aika mahtava olo. Varsinkin kun tänään juttelimme työparin kanssa yt-kuulemisen jälkeen (esimiehet vain vaihtuivat ja meiltä kysyttiin onko kaikki ok, nou big deal) siitä, kuinka raskas oikeasti on ollut tämä kevät kaupungin organisaatiomuutoksen vuoksi. Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän stressaantuneita siitä ja nyt alkaa helpottaa. Tämän lisäksi meillä itse Puljun talossa vaihtuvat erinäiset huoneet sinne sun tänne, mutta yksi on ja pysyy vanhalla paikallaan; kirjasto. Me emme liikahda mihinkään :P

Saimme tämän alkuperäisen tutkielman johtajaltamme liitettäväksi kokoelmaan. Noin sadan vuoden takainen selvitys katu-ammatteja harjoittavien lasten opiskelumenetyksestä, by Seth Ojanen, joka toimi mm. Kaupungin lastensuojeluyksikössä 1900-luvun alussa.

Kotimatkalla kävin katsomassa ostamassa kankaat pariin hameentekeleeseen, ehkä jopa kuvaan ne sitten kun jotain kuvattavaa on. Matkalla kangaskauppaan tapasin ratikassa erään iäkkään herrasmiehen, asiakkaamme, jonka kanssa olen paljonkin jutellut mutta jota en ole juurikaan tänä talvena nähnyt. Oli hassua, kuinka kanssamatkustajat katselivat ihmeissään meidän jutteluamme. Kai se on outoa, että voi olla eri-ikäisiä tuttavia.

Tapasin toisenkin asiakkaan K-kaupan kassalla, hänkin on mieshenkilö mutta lähempänä omaa ikääni. Puhuu varmaan lähemmäs kymmentä eri kieltä ja käy meillä kursseilla, hän on saanut työllistymis-työn Kontulasta ja vaihdoimme pari sanaa. Tyytyväiseltä vaikutti hänkin.

Nyt jatkan Vin Dieselin seurassa iltaa. Terppa.


8 kommenttia:

  1. Voi nyt se alkoi <3

    Nauti, lepää, nauti ja lepää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aion. Lisäksi hoidan keuhkoja :)

      Poista
    2. Se sisältyi tuohon lepää -osioon ;-)

      Poista
    3. Niin mä arvasin :)

      Nähdäänkö me elokuun ekalla viikolla? ;)

      Poista
    4. Mulla on silloin paitsi synttärit myös lomaa ja kuopus kotona, joten kutsua odotellessa ;-)

      Poista
    5. Mä voisin tehdä kakun :) Sovitaan päivä sit lähempänä?

      Poista
    6. Me tullaan tosi tosi mielellämme!

      Tässä ehtii kuule sopia vaikka mitä ennen kun ollaan siellä asti ;-)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)