Otsikko tähän

Jeps.. hivenen lagaa mun ajatukset. Kunhan tee jäähtyy ja saan sen kitaani, niin kellistyn petiin. Juuri sen aikaa voin päivitellä :)

Mietin, mitä eilen tapahtui.. Menin töihin, iloitsin uudesta työpöydästä, pohdimme prosessikaavioita ja mies toi isänsä tavaroita, jotka olin luvannut eteenpäin työkavereille. Ollaan päästy aika mukavasti kamoista eroon, mutta vielä on joitain.. Kai ne saa Konttiin tai johonkin tungettua.

Eilen kävi eräs asiakas, joka sai meidät nauramaan. Hän kertoi, että 'Bulgarian romanit' olivat varastaneet hänen fillarinsa ja hän meni Kamppiin katsomaan, jos löytäisi sen heiltä myynnistä. No, ei löytynyt sitä, mutta joku toinen pyörä ja hän oli sanonut ottavansa sen koeajoon ja ajeli sitten meille ja aikoi ajella fillarin poliisiasemalle illempana. Minusta erinomaista 'kansalaistottelemattomuutta', ehdottomasti hyvä toimintatapa :P

Otin parit kuvat töipaikan seinistä.. Rappaukset irtoilevat vähän joka kerroksessa. Kuulin myös, että pukuhuoneissa (jumppa-) on selkeät rajat näkyvissä. Jei. Aamupäivällä juttelin hetken aikaa aulan ilmoitustaulun läheisyydessä yhden ihmisen kanssa ja ääni hävisi melkein kokonaan ja kurkkuun sattuu vieläkin.

Aulan seinä

Rappusseinä 1 krs

2 krs ilmoitustaulun alta

Rappusseinä 2-3-krs

Tänään kävin työkaverien (myös työpaikkasuhteeni) kanssa Pelastuslaitoksella syömässä, olikin tosi hyvä ruoka.. Söin ihan liikaa :P Toisaalta se ei haitannut, koska sillä oli selvittävä iltaan asti. Tein nimittäin tänään varsinaisen kotiseutumatkan Jorvin sairaalaan. En ole koko ikänäni (~45v) sinne jalallani astunut ja nyt sitten oli pakko. Kävin siis tervehtimässä plastiikkakirurgia tissioperaation tiimoilta. Olihan melkoinen etsintäretki, kun koko pulju on remontissa, mutta katselin kuukkelin street viewsta vähän osviittaa jo edeltäkäsin.

Lääkäri oli nuori mies ja aivan järkyttävä 'kaappi', siis oikeasti ladonovet jää kakkoseksi. Oli siellä myös tosi mukava nuori sairaanhoitajanainenkin ja olin huoneessa ehkä max. kymmenen minsaa. Lopputuloksena olen nyt sitten jonossa, jossa kestää noin kuusi kuukautta. Saa nähdä, mutta joka tapauksessa pyörät pyörii. Päästyäni lääkärin pakeilta itkin hetken (onneksi) tyhjässä käytävässä, koska olin niin helpottunut, että vihdoinkin a) uskalsin ruveta tähän ja b) mut otettiin todesta. Joskus tuntuu, että toisten ihmisten (ei-lääkärien) mielestä moinen leikkaus olisi ihan turha juttu. Ja nyt korostan, että mies on koko ajan kannustanut ja sanoi nytkin, että hieno juttu.

Joka tapauksessa nyt sitten odottelen kutsua mammografiaan ja muihin kivoihin tyttöjuttuihin! Iih!! (Toivon vain, ettei tule sähkökatkoa juuri kun olen kiinni laitteessa, kuten röntgenhoitajakaverilleni oli käynyt asiakkaan kanssa.. :P)

Loppuun vielä kuva pion(e)ista, jotka ostimme maitokaupasta. Halusin ne omiksi valmistumiskukikseni :)

Hyvää yötä, teekin loppui.