Sunnuntai sujahti ja vasta illalla tajusin, kuinka paljon olinkaan saanut aikaiseksi. Laiska töitään luettelee, mutta aion silti laittaa ne tähän. Raivasin kämppää ja siivosin työpöytäni plus huoneen lattian erilaisista kasoista, kirjoittelin analyysin Fennovoiman esitteestä suht valmiiksi, korjasin yhden rinkan ompelukoneella, ompelin jakkua, tein ruokaa ja leivoin, kävimme tukkuilemassa, pesin pyykkiä ja leikkasin kahden pojan päät ja ehdin vielä katsoa töllöäkin. Aika hyvin.
Maanantaina menin töihin ja töistä kotiin. Kävin kolleegan kera Palolaitoksella lounaalla, töiden jälkeen käväisin ostamassa esikoiselle mustan kravatin ja pienimmälle tummansinisen rusetin ja illalla katselin pienimmän kera Die Hard-elokuvan. En muistanutkaan, että Brucella oli 80-luvulla niin paljon tukkaa. (Tekstille tapahtui jotain omituista, en saa sitä millään ilveellä koko sivun leyiseksi mutta anti olla.) |
Kotipihan narsissit |
Tänään oli tosiaan ihan kiva päivä, vaikka kuulinkin taas erään suru-uutisen; erään kolleegan ystävän pieni poika (~4v) oli hukkunut parisen viikkoa sitten ollessaan hetken yksinään pihamaalla, jonka lähistöllä virtasi jonkinlainen vähän isompi puro. Todella surullista.
Pääsin töiden jälkeen lähtemään suoraan kotiin, sain katsottua kaksi ensimmäistä jaksoa Fortitude tv-sarjasta Areenasta ja ommeltua vihdoin jakun kaikki systeemit käsin loppuun. Tv-sarja vaikutti mielenkiintoiselta ja onneksi kaikki jaksot onkin jo Areenassa, niin voin jatkaa sitä kunhan ehdin. Pari muutakin pikkuhommaa vielä tälle viikolle tiedossa..
Ruusu on ruusu on ruusu |
Nyt lähden hetkeksi vielä Jerusalemiin.. neulomishetki :) Päivän piisi on valikoitu tämän kuvan aiheuttaman korvamadon vuoksi.