torstai 27. kesäkuuta 2013

Rämettynyt

Blogi alkaa rämettyä samoin kuin allekirjoittanut. Tarkoitan siis kirjoitustaukoa, joka iski tässä aiemman päivityksen ja tämän välillä.


Ennen reissua piti kertoa, kuinka kävin jalkahoidossa KutiKuti-nimisessä paikassa. Siellä pikkukalat hoitivat jalat kuntoon minun esiintyessä puolentoisa tunnin ajan kalanruokana. Täytyy sanoa, etteivät jalkapohjani ole koskaan olleet sileämmät kuin nyt.

Juhannustakin vietimme pitkästä aikaa kotimaassa. En muistanutkaan kuinka hiljaista kaupungissa voi olla, se oli rentouttavaa.

Nyt olemme täällä reissun päällä. Olimme pari yötä Miami Beachillä ja kävimme yhtenä päivänä katsomassa kaksi elokuvaa, ensin Imaxissa 'Man of steel'in ja sitten drive-in leffassa 'Monsters university'n. Näistä kahdesta Monsterit oli kyllä huomattavasti parempi kokemus, jo pelkästään äänenvoimakkuuden vuoksi, jota saattoi itse säätää. Imaxissa ääni oli niin kovalla, että me kaikki istuimme kädet korvilla herättäen pahennusta alkuasukkaissa. 'Man of steel' oli perusrytinää ja pahoja loogisia aukkoja tarinassa :P

Eilen kävimme luontokävelyllä Evergladesin alueella ja näimme muutaman nukkuvan alligaattorin sekä kotkia ja paljon paljon sudenkorentoja. Intiaanikylässä näimme alligaattoripainiesityksen ja saimme pitää alligaattorin poikasta kädessä, se oli söpö. Näimme myös paikallisen suokäärmeen, se näytti varsin vikkelältä tapaukselta. Ah niin.. ja kotilot ovat kämmenen kokoisia.

Tänään rakas mieheni etsi minulle kirjakaupan sillä aikaa, kun olin poikien kanssa uima-altaalla. Kirjakaupasta ostin uusimman Neil Gaimanin, John Greenen ja Charlaine Harrisin sekä puoleen hintaan tarjolla olleet Hobitti actionhahmot, nyt meillä on Bilbo, Thorin, Dwalin ja tupla Fili ja Kili (kotona ovat ne ensimmäiset). Ostin myös hienon kirjakassin, jossa on Tolkienin itse kuvittaman Hobitin kansikuva.