torstai 5. helmikuuta 2015

Tönkkösuolattu muikku

Että voi olla väsy olo. Jalkoja särkee, lonkka vonkuu ja selkä on katki. Tämä maassa oleva puuro, joka on kai lunta jota ei aurata pois, ei tee hyvää koivilleni. Vanhat vaivat yltyvät raskaasta kävelymaastosta.

Eilinen meni. Olin kai koko päivän töissä.. No kävin aamulla Stockalla etsimässä kakkukynttilöitä ja löysinkin, mutta löysin myös kaikenlaista muuta. Kuten esimerkiksi pääkallon muotoisen piparimuotin.

Tänään töiden jälkeen oli tentti, ehkä pääsen läpi. Jos en pääse, niin uusitaan. Huomasin opettajan myös arvioineen toisen paperin, joka piti kirjoittaa informaatiolukutaidosta ja somesta, sain siitä kakkosen eli se tuli nyt koko kurssista arvosanaksi. Riittää mainiosti.

Tentin jälkeen tein keskimmäisen kanssa kolme Tummaa paholaisenkakkua hänelle kouluun huomiseksi. Heillä on joka perjantai luokkien välillä kiertävä 'pullanmyynti', jolla kaikki luokat keräävät rahaa ysin kevätretkeä varten. Onneksi tuo ihana lapsi auttoi kakuissa. Tai itse asiassa minä autoin häntä, poika teki reippaasti taikinat ja minä vain ohjasin.

Nyt on pakko lähteä nukkumaan. Huomenna aamusta siivousta ja sitten leipomista, iltapuolella on pienimmän kaverisynttärit. Hauskahan se on sellaiset vielä järjestää, ei se niitä enää kovin kauan halua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)