Viime kesänä tukussa istui kassalla nuori nainen, jonka hymykuopissa oli lävistykset. Sen verran elämäänsä kyllästyneeltä tuo vaikutti, että oli ihan tipalla, etten kysynyt josko hän hymyilee pujottamalla langat lävistyskoruista ja vetämällä langanpäistä. Onneksi sain hillittyä itseni, olisin luultavasti saanut nitojasta otsikkoon.
Tämän purkauksen aiheutti seikkailuni blogistanian nuoremman ikäluokan blogeissa. Kaikkea voi tällainen keski-ikäinen täti-ihminen ihmetellä.
Muistan lisäksi erään ystäväni miehen joutuneen varsin arkaan tilanteeseen kielilävistyksen vuoksi välilaskulla Pakistanissa, kun koko matkustajiston piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Hänet oli loppujen lopuksi viety pieneen koppiin ja käsketty polvilleen teloitusasentoon, 20 kalashnikovia sojottamassa kohti päätä. Onneksi kaveri sai sitten jotenkin selvitettyä kieli ulkona suusta roikkuen, että lävistyshän se vain piipittää... Paluumatkan lävistyskoru teki matkalaukussa eikä enää sen jälkeen palannut alkuperäiseen paikkaansa.
Daa, läväreitä en ole koskaan ymmärtänyt, ehkäpä siinä on syynä sangen korkea ikäni ;)
VastaaPoistaMielestäni usein myös luonnokauniita kasvoja meikataan aivan liikaa sillä se peittää monta kaunista detaljia kasvoissa.
Sanopa muuta :)
PoistaNo minustakaan nuo lävistykset ei ketään kaunista, mutta tajuan, että niissä joku pointti on. Ehkä erottautumisen halu tai jotain, mikä ei vaan enää toimi kun joka viidennellä samassa ikäluokassa alkaa niitä olemaan.
VastaaPoistaMutta mä kyllä kattelen, että onko ihmiset kauniita vai rumia, ja kauniita on 90% populasta. Se on ällistyttävää miten lähes jokaisista kasvoista löytyy jotain kaunista jos kehtaa katsoa tarkasti. Mä tuijottelen ihmisiä ihan innoissani, yleensä vanhempia ihmisiä :) mikä ei niistä välttämättä ole kivaa. Sen 10%:n rumuus tulee silmistä ja ilmeistä; ylimielisyys, ilkeys ja pahantahtoisuus näkyy peninkulman päähän ja tekee ihmisistä todella vastenmielisiä.
Vanhukset on kauniita :) Sellaisia todella rumia ihmisiä on onneksi aika vähän.
Poista