maanantai 31. joulukuuta 2012

Uutta Vuotta

Toivottelen Uudet vuodet jo näin hyvissä ajoin, sillä pian pihaan karauttaa kummipoikani äitinsä kera ja loppuilta kulunee iloisesti kuusta vahtiessa. Kummipoika on siis puolitoistavuotias ja ulottuu jo suht ylös.

Kuluneesta vuodesta en muista juurikaan mitään ihmeitä. Matkailtu on, enemmän kuin monena muuna vuonna ja kauemmaksikin kuin aiemmin. Olen tehnyt myös käsitöiden saralla sellaisia asioita, joita en aiemmin ajatellutkaan tekeväni. Olen oppinut soveltamaan ja luomaan ihan itse päättelemällä asioita. Lukenut olen ilmeisen paljon (katselee muistikirjaa) ja ne laitan perinteiseen tapaan huomenissa johonkin blogiin ylös. Kaksi hylkyä sain yhdestä tekeleestä, mutta sepä ei haittaa. Aion saada toisen tekeleen ensi vuonna valmiiksi ja stilisoitua sen verran, että sitä kehtaa esitellä jollekin kustantajalle joskus. Fanifiktioita olen lukenut mittaamattoman määrän ja jäänyt suorastaan koukkuun (ja kirjoittanutkin olen jonkin). Olen löytänyt uusia yhtyeitä, joita jaksan kuunnella ja myös näyttelijöitä ja elokuvia katseltavaksi.

Siinäpä se, lyhyesti ja ytimekkäästi. Kiitän myös kaikkia niitä, jotka ovat täällä käyneet lukemassa ja ehkä jopa kommentoimassakin, vuorovaikutus on se mistä bloggaaja elää :)

Lopuksi vielä päivän korvamato. Ihana Freddie.




4 kommenttia:

  1. Oikein hyvää uutta vuotta! Voimallinen korvamato, tykkään :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi ja oikein Riemullista uutta vuotta.

    VastaaPoista
  3. Rakkautta, iloa ja onnea alkavalle vuodelle. :)

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)