Lounastin kummipoikani ja äitinsä kera. Kummipoika sai kohtauksen, kun uskoin hänen 'ei'-sanaansa ja tein hänen puolestaan yhden asian. Onneksi kriisi unohtui, kun talossa tällä hetkellä hommiaan hoitavista sotamiehistä yksi auttoi pikkumiestä. Pikkukaveri tuijotti avustajaansa suu auki ja kaikkia meitä muita nauratti. Onneksi valtion vihreissä oleva nuori mies nauroi myös.
Päivä kului rattoisasti muutenkin, vaihdoin yhden näyttelyn ja ehdin puhua sekä puutaheinää että asiaa työkaverien kera. Illalla piti olla luento, mutta se oli (onneksi) peruttu, joten tulin kotiin ja
nautin täytelakuja sillä aikaa, kun mies kärsi naamiaisasukaupassa
kahden nuorimman kera. Siellä oli ollut kuulemma varsin ruuhkaista :P
Onneksi työviikkoni on nyt ohi ja voin keskittyä viikonloppuun orientoitumiseen.
Loppuun tähän päivään sopiva piisi. Kyseinen elokuva on meidän perheen jouluelokuva. Olemme kummallisia :) Ja Jack Skellington on ihana *huokaa*.
Löysin kaikkitarvitsemani kirjat töistä ja melkein muutuin orangiksi niitä kotiin raahatessani. Koska en väsymykseltäni ole jaksanut lukea nyt niitä, otan jonkun metrokirjaksi huomiseksi.
Esikoinen alkoi katsoa yhtä lempielokuvistani. Harmittaa, etten jaksa katsoa sitä nyt vaan menen mieluummin nukkumaan. Onneksi leffa on oma ja voin katsoa sen ihan milloin vain. Parasta leffassa on tietysti ihanan Jasonin lisäksi Jackie Chan, joka on aivan huippuhauska :) Niin ja huomasin, että leffa taitaa olla kokonaisuudessaan juutuupista katsottavissa *vink*
Mutta nyt minä lähden ihanaan lämpimään vesisänkyyn katsomaan unia. Huomiseen, nassukat!
Tuo koskee opiskeluita. Alkoi uusi kurssi, johon pitää lukea 15 romaania* ja pätkä historiaa. Romaaneista olen onneksi joskus lukenut pari, mutta hyvähän ne olisi kerrata.
Aloitimme reippaasti analysoimalla muutaman runon, mikä ei todellakaan ole meikäläisen vahvin laji. Ilokseni 'minun' pöydässäni stui eräs oikein kiva nainen ja yksi nuori mies (ainut miespuolinen osallistuja näillä kursseilla) ja heidän kanssaan saimme sentään jotain väännettyä niistä runoista. Se poikaraukka on nimetty varsin metkalla vanhanaikaisella nimellä, josta syystä säälin häntä, mutta hän on hyvin lutunen. Siis oikeasti suloinen, tekisi mieli silitellä. Joo, oikeasti silitellä *murisee uhkaavasti muille ehdotuksille*.
Tuo mukava naishenkilö tarjosi minulle kyydin puoliväliin kotimatkaa, mikä oli ihan kiva juttu vaikkei varsinaisesti matka-aikaa lyhentänytkään. Muutenkin huomasin, että tällä kurssilla ihmiset uskaltavat hieman enemmän jutella. Alkuaikojen ujous alkaa karista, varsinkin kun me 'keski-ikäiset' tädit uskallamme puhua enemmän.
*Kirjalista:
Kilpi, Bathseba
Leino, Helkavirsiä I
Manninen, Säkeitä I
Jotuni, Kun on tunteet
Södergran, Dikter (Runoja)
Lehtonen, Putkinotko
Sillanpää, Hurskas kurjuus
Kianto, Punainen viiva
Kallas, Sudenmorsian
Hellaakoski, Jääpeili
Diktonius, Janne Kubik (Janne Kuutio)
Waltari, Sinuhe egyptiläinen
Haanpää, Noitaympyrä
Mustapää, Jäähyväiset Arkadialle
Viita, Betonimylläri
Näin pimeän ajan alkaessa tarjoilen videon, josta tykkään suuresti. Ihailkaa paimenkoiria!
Hankin uuden pään eli kävin kampaajalla. Nyt on lyhyt, ei ole ennen ollutkaan näin lyhyttä fledaa. Tykkään :)
Uuden pään hankkimisesta tulee aina mieleeni Oz-kirjoista tuttu Prinsessa Ozma, joka vaihtoi päätä mielialansa mukaan. Lapsena toivoin, että se olisi mahdollista. menisi vain huoneeseen ja valitsisi sopivan mielialan kymmenistä. Kuinka helppoa se olisi, ajattelin. Näin aikuisena tajuaa jo, että päätä saisi vaihtaa kerran sekunnissa jos noin olisi.
Tästä johtui mieleeni se aika, jolloin kärsin ns. kolmenkympin kriisistä. Tapani mukaan sekin tuli myöhemmin kuin muille ihmisille, mutta ehkä sitäkin rajumpana ja yllättävänä. Silloin opin tekniikan, jota harrastan edelleen. Suljen ikävät ajatukset pieneen lippaaseen, kätken lippaan jonnekin mieleni perukoille ja avaimen laitan piiloon. Siinä on vain se huono puoli, ettei auta kovin usein availla sitä lipasta.
EDIT Taidan tällä pohdinnalla päästä taas 'tarina päivässä'-listaan kiinni. Aina välillä onnistun minäkin.Ja se päivän sanahan oli 'kokonainen'. miten se liittyy edelliseen, voi kukin miettiä keskenään.
Mutta se siitä. Olkoon viikko hyvä ja murheeton. Huomenna alkaa uusi opintojakso uusin kirjoin ja luennoin. Jee... *heiluttaa jänisräikkää lievästi kyllästyneenä*
Oli ihana herätä aamulla ja tajuta, että vaikka olin herännyt klo 11 niin kello olikin vasta kymmenen. (Siitä, millaiseen uneen heräsin, en mainitse mitään. Ehkä klikkailin eilen niitä kuvia hieman liikaa.. krhm.) Alempana kuva niille, jotka ovat vielä tietämättömiä tästä henkilöstä. Kyllä tuota katselisi :)
Tämän päivän olen viettänyt puikot kilisten. Pienen kummipojan villahaalari on saavuttanut hihojenyhdistämiskorkeuden eli aloin vääntää niitä hihoja. Vain kahdesti purkasin alun, oli niin rumaa jälkeä etten kehdannut jatkaa. Nyt on kaunista.
Mies oli eilen kiltti ja toi minulle Varustelekasta kaikkien lentäjien eloonjäämissuklaata. Ihanaa!!
Otsikosta saa käsityksen, etten ole tehnyt mitään tänään. Olen kyllä, nimittäin vääntänyt sitä halvatun blogia niin, että hiirikäsi melkein kramppasi. Mutta nyt se on valmis. Tai sellainen kuin sen halusin olevan.
Lisäksi olen tilannut erinäisen määrän fantasiaromaaneja ja yhden elokuvan. Voi minua.. ja neulonutkin olen. Kuuntelin myös kasarihittejä, joista saatte tekin kärsiä :P
Nyt kyllä nyrjähtää aivot. Halusin siivota fanitusblogia, joten perustin sille alajaoston aikomuksenani tunkea sinne kaikki ..ööhh.. tietyn henkilön kuvat, jotka nyt tukkivat varsinaisen fanitusblogin. Voi hyvä isä sanon vaan. Kuka käski ja mitä häh. Voi elämä.
Joo, kävin tänään pienimmän kera lääkärissäkin. Lapsiraukalla on varmaan yli vuoden ollut ihottumaa oikean käden nimettömässä, ei missään muualla ja käytiin sitä vilauttamassa. Saatiin antibioottisalvaa ja lääkärisetä oli mainio, antoi meille kumihanskoja ettei rasva yöllä pyyhkiydy lakanoihin vaan pysyy sormessa. Sanoi vain, että laita nuo hanskat kassiiisi äläkä mainitse niistä mitään toimistossa :)
Ostimme pienimmälle samalla reissulla talvitakin ja kotona tilasin siihen sopivat toppahousut Tanskanmaalta. Tulevat halvemmiksi kuin käydä täältä kaupasta hakemassa. Se on minusta usein aika hämmästyttävää nettikaupoissa.
Mutta nyt menen taas säätämään idioottiblogiani. Mielessä kävi jo, että tekisin toisen vastaavan, mutta ehkä jätän väliin. Auh.
Kävin tänään töiden jälkeen kirjamessuilla. Kuten aina, tapasin siellä erään opiskeluaikaisen ystäväni, joka asuu kauempana täältä. Meillä oli oikein mukavaa, juttelimme kaikenlaista ja myös perheistämme.
Kirjoja en löytänyt. Tai paremmin sanottuna en ostanut. Yhdestä otin kuvan, jotta muistan sanoa sen joulupukille. Kirjojen asemesta löysin ihania englantilaisia cheddareita ja lämpimiä karjiksia kotiinkannettavaksi. Ostin myös yhden tupla-cd:n yhtyeeltä, jota aikoinaan kukaan muu tietääkseni ei kuunnellut. Nykyään sekin on kulttimaineessa.
Ja kuten olette ehkä huomanneet olen iskenyt tuohon sivupalkkiin vihdoin Hobittilaskurin. IIIH!! Enää 47 päivää! Yllättäen Suomi on ensi-illoissa ensimmäisten joukossa, kerrankin!! *etsii paperipussin*
Ihan pakko vielä osallistua päivän sanaan eli Kaskelottiin. Katselin Wikipediasta tietoja, mutta muistin oikein eli ne syövät kalmareita ja jossain vaiheessa tutkijat olivat sitä meiltä, että koska kalmareita ei enää ole löydetty niin kaskelotitkin kuolevat, mutta (yllätys yllätys) kalmareita onkin jälleen löytynyt enenmmän kuin luultiin ja niinpä myös kaskelotit selviävät!
JEE!
Toivon joululomalla näkeväni ryhävalaita siellä minne menemme. Ne kun tuppaavat talvehtimaan niillä vesillä. Paras valaidenbongausaika on kuulemma tammi-helmikuussa, mutta elän toivossa nähdä sellaisen. Jos vaikka se olisi joululahjatoiveeni.
Nyt on ensimmäinen tämän syksyn tenteistä ohitse. Saatan jopa päästä läpi, jos hyvin käy. Se nimittäin on meikäläisen aikomus; kunhan pääsen läpi. Ykkönen tai mikä tahansa siitä ylöspäin on minusta ihan hyvä saavutus. Marraskuun 13s päivä saan tietää tuloksen, siihen asti siis koetan lähinnä unohtaa koko jutun.
Maanantaista ja pienimmästä; nuori mies oli ottanut ilman lupaa kaverin tärkeän jutun ja kertoi meille saaneensa sen kaverilta. Keskustelimme sitten 'ilman lupaa'-ottamisesta ja valehtelemisesta. Lopputulos oli se, että pienin itki itsensä uneen, minä samoin ja mies oli lievästi sanottuna kypsä. Eilen aamulla pienin oli sitten palauttanut kaverin tärkeän asian, tosin sanonut löytäneensä sen (keskustelimme siitäkin vielä eilen illalla) mutta asia on hoidettu ja sovittu. Huhhuh. Kyllä tuo viimeinen on kovapäisin. (Miehen mukaan tulevat äitiinsä kaikki. Hmm.)
Tänä iltana aion nauttia töllön ääressä uudesta dvd:stä, jonka tilasin. Case Histories tv-sarjan kakkoskausi. Oi Jason! Ja onhan siinä toki erään hobitin vaimokin, Amanda Abbington :)
Loppuun vielä Katy Perryn uusi piisi, josta tykkäsin. Varsinkin tikrun kaulapanta oli ihana :D :D
Kävin aamulla uimassa, vetäisin kilsan suht rauhalliseen tahtiin ja silti sain ajaksi sen tavallisen 32 minuuttia. Ihan kiva niin.
Vein pari kirjaa vanhaan työpaikkaan lahjoituksina ja sitten menin keskustan Akateemiseen ostamaan pari uutta kirjaa niiden tilalle. Samalla reissulla kävin toisessa kaupassa hakemassa lankoja ja yhden varauksen Kympistä.
Pääsin vihdoin töihin ja sieltä pois. Mies tuli hakemaan metrolta pienimmän kera. Pienin oli tehnyt tyhmyyksiä ja itki kovasti, ihan nukkumaan menoon asti. Selitimme miehen kanssa hänelle karuja totuuksia elämästä ja oppitunti taisi mennä perille. Huomenna kuulemme lopullisen tuloksen.
Luin luentomuistiinpanoja puoliväliin asti, huomenna loput. Nyt kaadun petiin. Loppuun piisi, johon törmäsin kuunnelmasarjassa NightValeRadio (josta tykkään kovasti).
Taas yksi viikonloppu lähempänä joulua. Eilen esikoinen lähti tuttavaperheen pojan kanssa moneksi tunniksi metsään softaamaan. Itse luin puolet kirjallisuudenhistorian alueesta, joka tulee tenttiin ja sitten keskityin muihin asioihin. Toki tenttiin lukiessani ehdin jo tehdä yhden kämmekän ja toista aloittaa, ennen kuin lanka loppui ja lisäksi kursin loppuun erään kesän alussa kesken jääneen neulontaprojektin kokoamisvaiheen. Sitä oli jäljellä noin viisi senttiä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tänään olen tenttiinluvun ohessa pessyt pyykkiä ja neulonut, ja tenttiinluvun loputtua silittänyt, ripustanut pyykkejä, korjannut vanhan kännykkäpussin (eli vaihdoin tarranauhan), lukenut muuta ja neulonut. Lakkasin varpaankynnetkin uudestaan taas. Pohdin juuri, pitäisikö laittaa pari tarraa vai jätänkö ilman.
Saatan aamulla painella uimahallin kautta töihin, jos jaksan. Olisi muitakin asioita hoidettavana, mutta ne ehdin hyvin hoitaa uinnin jälkeenkin.
Olen lukenut koko päivän. En sitä, mitä piti eli tenttikirjaa, vaan erinomaisen hyvää fantasiatrilogian eka osaa. Tuntui aivan paluulta teini-ikään, kun saatoin tosiaan viikonloput viettää nenä kiinni kirjassa. Mikä nautinto!
Onneksi sain kyseisen opuksen loppuun (vain alle 700 sivua englanniksi) eikä minulla ole jatko-osai, joten voin huomenna lukea kirjallisuudenhistoriaa suurella mielihalulla. Tuskin maltan odottaa.
Olipa ihan turha työpäivä. Ensin istuin pari tuntia tyhy-kokouksessa palelemassa. Sen voin sanoa, että elämme mielenkiintoisia aikoja Puljussa.
Kävin lounaalla työpaikkasuhteen kanssa ja meillä oli oikein mukavaa. Juttelimme parista tutkimuksesta, jotka sivusivat sekä informaatiotutkimusta että kirjallisuutta ja kulttuuria. Paluumatkalla katselin Pelastuslaitoksen ruusuja, jotka kukkivat täyttä päätä. Olivat kauniita. Pari vuotta sitten ne kukkivat vielä Itsenäisyyspäiväviikolla. Saa nähdä kauanko kestävät tänä syksynä.
Iltapäivällä hoitelin kaikki viisi lehteä, jotka olivat tulleet eilen ja tänään. Onneksi tämän illan luento oli peruttu, joten pääsin kotiin vähän aiemmin kuin olin ennakoinut.
Tänään pysyttelin kotosalla. Aamusella lähetin pienimmän kouluun, keskimmäinen oli jo mennyt, ja menin takaisin nukkumaan. Esikoinen kuorsasi syyslomalaisena koko aamun, kuten minäkin tuon keskeytyksen jälkeen. Nousin yhdentoista jälkeen huomattavasti paremminvoivana kuin eilen, vaikka päätä edelleen särkee lievästi.
Olen pohdiskellut eilen ja tänään lausetta, jonka joku hurjan viisas ihminen sanoi eilen tulleessa Kotiliedessä. 'Lapsuus on viidakko, siitä on vain selviydyttävä'. Karu totuushan se on. Tämä ihminen perusteli sanomaansa sillä, että lapselle kaikki on uutta, mutta minusta se kuvaa myös lapsuuden julmuutta. On pakko oppia selviytymään, enimmäkseen omin voimin. Voisin jatkaa aiheesta kauankin, mutten juuri nyt halua enkä jaksa paneutua siihen, koska alkaa vain itkettää. Joskus olen miettinyt sitäkin, etten oikeastaan muista kovinkaan paljon asioita ajalta ennen kuin täytin noin 10 v. Itsesuojelua varmaan sekin.
Tähän samaan syssyyn voisin linkata hienon kolumnin Hesarista, kun kerrankin osui silmään. Sekin antoi paljon ajattelemisen aihetta. Ensi keväänä isäni kuolemasta tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja muistan, kuinka äitini sanoi silloin aina ajatelleensa lähtevänsä ensimmäisenä ja vastasin hänelle, että sitä en olisi kestänyt. En olisi pystynyt enkä jaksanut huolehtia isästäni, joka olisi varmasti juonut itsensä hengiltä. Se olisi ollut liian julmaa meille kaikille. Voin siis sanoa ihan suoraan, että onneksi kävi näin päin.
Näistä vakavista aiheista voisin hypätä otsikon lupaamaani leivontaterapiaan. Tässä sen tuloksia. Oli pakko käyttää neljä ylikypsää banaania pois, kun ne alkoivat jo valua pitkin. Suklaa-kaurapikkuleivät onnistuivat kerrankin erinomaisesti, niistä tuli juuri sellaiset cookies-tyyppiset aavistuksen tahmaiset kuten pitikin.
Suklaa-kaurapikkuleivät
Banaanikuivakakku
Tämä ei silti muuta leivontablogiksi, älkää pelätkö. Päänsäryn poistamiseksi olen tänäänkin kuunnellut 'kauheaa goottiheviä', kuten eräs ex-kollega asian ilmaisi :D Tämä on tosin hieman kesympi balladi, ei aivan raskaimmasta päästä.
Tämäkään tiistai ei osoittaunut muita huonommaksi eli oli perinteisen v*mäinen yksilö. Tänään kärsin jälleen päänsärystä, joka alkoi jo eilen illalla eikä talttunut aamulla edes Salmiakkiaakkosilla ja Rammsteinilla.
Eniveis, tulin kotiin kahden aikoihin koska en enää kertakaikkiaan pystynyt olemaan töissä (oksentamatta) ja talossa vallitsi ihana rauha ja hiljaisuus noin vartin.. Pienin oli mennyt kaverinsa kera leikkipuistoon ja keskimmäinen ei ollut vielä tullut. Joten mitäkö tein? Tietysti yritin ottaa itsestäni ihmismäistä kuvaa rillien kera.
Minulla on ikuvanhat rillit, joita joudun nykyään käyttämään tässä ruudun ääressä. Totesin, että ellen halua istua nenä kiinni ruudussa, on pakko ottaa ne käyttöön. Totesin myös kuvat katsottuani, että olen varsinainen pallopää. Plus että osaan hymyillä varsin kauniisti vaikka v*ttuilisinkin.. savolaisittain sanottuna. (näin meidän kesken sanottuna osaan varsin hyvin savolaista asiakaspalvelua.)
Piti sanoa vielä jotakin, mutta mies tuli häiritsemään ja ajatukseni hauras lanka katkesi. Lähden petiin ihan näillä näppäimillä, jos vaikka tämä pää paranisi joskus.
P.S. Joo sitä, että vihaan vehkeitä, jotka eivät toimi!! *heittää hiiren kissalle*
On ollut omituinen maanantai. Yleisestikin minun maanantaini ovat hyvinkin hyvinkäyttäytyviä verrattuina tiistaihin, jotka ovat useimmiten tempaistu jostain Pelsepuupin alimmista komeroista, mutta tämä maanantai on ollut oikein erityisen mukava.
Lähdin aamulla yhtämatkaa pienimmän keralla, tavan mukaan eroamme omille teillemme ensimmäisessä kadunkulmassa ja siitä hän kävelee takaperin heitellen lentosuukkoja niin kauan kuin olen näkyvissä, samoin nytkin. Käännyin viimeisen vilkutuksen jälkeen ja hänkin kääntyi vihdoin kävelemään oikein päin opinahjoonsa. Siinä pakkasen vuoksi puolijuoksua vetäessäni tajusin eräään sauvakävelijämummon olevan naapurin rouva ja ehdin vain henkäistä Huomenet ennen kuin olin jo ohitse hänestä. Sitten juoksin viimeiset sata metriä metroon, asia jota en koskaan tee, ja ehdin. Enkä edes pahasti hengästynyt.
Vihdoin päästyäni maanpinnalle ja vaihdettuani kaupan tädin kanssa kiihkeimmät kuulumiset tapasin työpaikan nurkalla entisen työkaverin kirjastosta, jossa olin remonttievakossa kuukauden ajan esikoista odottaessani. Vaihdoin pikaisen huomenen ja muutaman sanan hänenkin kanssaan ja marssin kustannuspaikalle, jossa vietin suht rauhallsien työpäivän. Kehitimme työkaverin kanssa parikin uutta suomenkielenkurssia, joiden nimet voisivat olla 'kliffaa hei' ja 'suksi kuuseen', ensimmäinen ohjaisi puhumaan nykysuomea sujuvasti ja jälempi taas olisi enemmän kulttuuria avaava.
Töiden jälkeen menin kolmannen kerran viikon sisään käymään DesignForumissa, sillä sain viime viikolla käytettäväkseni suurehkon rahasumman uskollisesta palveluksestani Kaupungin palveluksessa sen kapeaa leipää jyystäen. Ostokseni (huom! Lokakuun sanalista) käsitti sormuksen, johon iskin silmäni viime viikolla. Oi, se on kaunis (Niisku-neidin äänellä sanottuna). Ja niin kovin minua :) Kuten huomaatte.
Kotiin saavuin vihdoin juuri pienimmän lähtiessä miehen saattamana partiokokoukseen, joka olikin peruttu syysloman vuoksi. Ilta on ollut mahdottoman hyväntuulinen ja postikin toi verohallitukselta terveiset, että olen maksanut ihan liikaa veroja, mutta sehän ei haittaa vaan päinvastoin.
Nyt voisin kellistyä petiin. Mitähän kivaa keksisin tähän loppuun.. ehkä Smithsiä tai Housemartinseja..
P.S. Ehdin sopia lounastärskytkin työpaikkasuhteeni kanssa :D
Nimittäin Apotti luostarista lätkäisi minua tällä ihanista ihanimmalla 11 kohdan haasteella. En tosin aio jatkohaastaa ketään, koska en yksinkertaisesti jaksa ja luultavasti kaikki mahdollisen bloggaajat on jo haasteltu.
Jokaisen
haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään.
Jokaisen
haastetun pitää vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on
valinnut.
Haastetun
pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Haastajan
tulee valita 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa.
Sinun
tulee kertoa, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat.
Ei
takaisin haastamista.
11 asiaa minusta
1. En pidä erityisemmin lapsista. Muiden siis. Poikkeuksina kummpojat sekä ystävien lapset, jotka olen tuntenut heidän vaippaiästään asti.
2. En kestä jatkuvaa taustahälyä, se saa minut pahalle päälle.
3. Nykyään palelen helposti.Jalat on aina olleet kylmät, mutta nykyään myös kädet.
4. Harkitsen rintojen pienennysleikkausta, mutta pelkään sen kivuliaisuutta.
5. Kestän huonosti hajuja, olivat ne hajuvesiä tai ihan sitä ihteään.
6. Luovuttaisin useammin verta, jos paineet olisivat hiukan enemmän koholla.
7. Olisin antanut pienimmälle yhdeksi nimeksi Lucius, jos mies ei olisi pistänyt vastaan. (Kummallinen!)
8. Minulla on kahdeksan (8) action figuuria. Kaksi on lainassa pienimmällä.
9. Minulla on laskematon määrä huulipunia.
10. Haluaisin (ehtiä) tehdä enemmän käsilläni kuin nykyisin teen.
11. Tarvitsisin kodinhoitajan.
Apotin kysymykset:
1.Ne
neljä piirrettä vastakkaisessa sukupuolessa jotka herättävät
mielenkiintosi?
Silmät, huumorintaju, sopiva karvaisuusaste, älykkyys
2.Entäpä
ne neljä jotka saavat sinut kaihtamaan?
Tyhmyys, raakuus, juoppous, haju
3.Tumma
ja tulinen vai vaalea ja rauhallinen?
Riippuu persoonasta
4.Tunnusta
tällä viikolla tekemäsi juttu mitä et paljastanut kenellekään?
(oikeesti: se helpottaa ja minä haluan tietää).
Olin ilahtunut huomatessani Stupido-levykaupan ilmiintyneen työmatkan varrelle, pääsen taas kartuttamaan levyvarantojamme. Varsinkin LPitä.
5.Paljonko
haluaisit rahaa siitä, että adoptoisit minut loppuiäksesi?
Pitäisi arvioida eliniänodote ja korreloida se ruokalaskujen suhteen.
6.Todella
salainen paheesi (eikä mitään diipadaapa-juttuja sitten,vaan oikea
addiktio)
Nukahdan parhaiten kuvitellessani kulloisenkin ihastuksenkohteen nukkuvan takanani selkäni hänen rintaansa vasten.
7.Kerro
kolme asiaa jotka saa sinulla sukat pyörimään jaloissa?
Sydämestä nouseva hyvyys, älykkyys (toistan itseäni), viihtyy omassa itsessään
8.Olet
kahvilassa ja täysi kuppi kahvia kaatuu syliisi hetkellä jolloin
olkapäähäsi koputetaan ja vastakkaista sukupuolta oleva unelmiesi
täyttymys pyytää lupaa istua samaan pöytään. Mitä teet?
Kiroan kuin merimies samalla kun sanon, että toki saa istuutua seuraan ja kuivailen housujani serveteillä.
9.Pahin
jäynä mitä olet tehnyt elämäsi aikana?
Minä olen aina ollut niin kovin kiltti, etten kerta kaikkiaan keksi tähän mitään. Sitä ei lasketa kun autoin isääni maalaamaan ikkunanpuitteita tai vakoilin ihmisiä Temppeliaukion kirkon ristin takaa, molemmat alle kouluikäisenä.
10.Kerro
heti mitä sinulla on yöpöydän laatikossa/tms.?
Ei ole yöpöytää, mutta sängyn yläpuolisella tasolla on kelloradio ja nenäliinoja.
11.Kuinka
usein manipuloit ihmisiä?
Joka päivä. Miten muuten saisin mitään aikaiseksi?
Tähän pitäisi varmaankin keksiä nyt ne 11 kysymystä, mutta koska en aio haastaa ketään niin olkoon.
Vihdoinkin se tapahtui hiukan itse avittamalla. Sain siis vihdoin vain vuoden myöhässä olleen virkalahjani kaupungilta parinkymmenen vuoden kakusta palveluksesta. Uusi lähiesimieheni sanoi, että muistuta häntä s-postilla ja minä mmuistutin ja eilen sain sitten maksulapun itse valitsemaani tuotteeseen.
Olen tässä pohdiskellessani tullut siihen tulokseen, että vaikka keittiömme kaipaisikin yhtä Artek-tuolia lisää niin silti taidan sijoittaa itseeni ja ostaa ihan turkasen kalliin sormuksen, jota en ikunamilloinkaan ostaisi omilla rahoillani. Eikä siinä edes ole kiveä, ihan vain silkkaa hopeaa on se. Laitan kuvan kun saan sen hankittua.
Että vaikka leipä on pitkä ja kapea niin kyllä siitä joskus on iloakin.
Kävin eilen jopa kahdesti Tukkimiehen Pöljillä päivillä (Aku Ankka-nimitys). Aamulla oli ihan järjettömästi ihmisiä Itiksessä jo kello kahdeksalta, mutta iltaseiskalta keskustasa oli jo väljää. Omituinen juttu oli se. Tänä aamuna metro oli täynnä kuin Turusen pyssy jo kolmannella pysäkillä ja paheni vain, mitä lähemmäs keskustaa päästiin. Onneksi ei tarvinnut mennä sinne asti.
Löysin yhden uuden sukkamallinkin, jota taidan kokeilla. Kunhan ehdin. Viikonloppu kulunee kuitenkin Järnefeltin ja Tavastjernan herrojen parissa. Loppuun pätkä Simonin kissaa, varsin vekkuli otus on hän.
EDIT
Näin lopuksi mainostan vielä hivenen veljentyttären blogia, se on tuo ranskankielinen otsake tuossa mun blogivirrassa oikeassa reunassa. Että jos haluatte vilkaista niin olkaatten hyvät.
Kuten olen parikin kertaa tainnut mainita, väkersin uudelle puhelimelleni makuupussin. Siis tuollaisen virkatun pussukan suojaamaan sitä elämän kolhuilta. Olen tyytyväinen siihen, miten hyvin se onnistui vaikka viimeisestä virkkuukerrasta taitaa olla lähemmäksi 30 vuotta. Tapasin pikkutyttönä virkata nukeilleni vaatteita, mutta jossain välissä virkkuut jäivät kuten neulomisetkin.
Pussi on oikeasti oliivinvihreä, nappi anoppivainajan nappirasiasta.
Ehkä jossain välissä saan virkattua erään heijastimen, jota olen pari vuotta pohtinut. Jos onnistun, laitan senkin kuvan tänne.
Kotiinpäin kävellessäni eräs orava pelasti minut pyrskähtämästä nauruun vastaantulijan kohdalla. Vastaantulija oli keski-ikäinen pulleamahainen mies, jolla oli varsin hevarikamppeet yllään (moottoripyörä-nahkatakki, mustat farkut ja bootsit) MUTTA hänen tukkansa! oli puna-musta irokeesi! Kuulin toisella puolen katua kulkevan kahden teinipojan sanovan hiljaa Wau ja se sai hymyni levenemään korvasta korvaan, mutta vasta kun herra oli turvalliseti mennyt ohitseni. Hymyni näki vain orava, joka luikki pakoon.
Nyt taidan vielä hetken neuloa kummipojan villahaalarin toista lahjetta ja sitten kaadun petiin. Aamulla menen töihin Hullujen päivien kautta, aion hamstrata hammastahnaa. Lisäksi vilkaisen paria takkia, miltä näyttävät. *teroittaa kyynärpäitä*
Ihan teidän kiusaksenne laitan otsakkeeksi erään pikkulinnun nimen savolaisittain äännettynä. Iisalmenmummini sitä kutsui noin ja nyt Aho romaanissaan. Ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen pohjoissavon oma sana sievälle pikkulinnulle, joka paremmin tunnetaan nimellä kivitasku.
Tänään lueskelin jälleen Amppareita (netin paras uutissivu, jos ette tiedä) ja sieltä menin jotain kautta lukemaan Metro-lehden kolumnin. Se oli minusta jokseenkin hyvä, vaikken edelleenkään ymmärrä ihmisen viiden perustunteen olevan pelko, suru, viha, ilo ja inho. Melko negatiivista vai? Mutta eniveis piti kertoa anekdootti viime syyslomalta. Olimme Lontoon kaupungissa ja siinä maailman maineikkaimmassa tavaratalossa eli Harrodsilla. Käppäilimme jouluosastolla, sehän on siellä aina paikoillaan ja katselimme mitä löytyy. Pienin katseli lasipalloja ja tietysti tipautti yhden, joka meni tuhannen säleiksi lattialle. Menin hakemaan myyjän ollen melko varma, että pääsen maksamaan tästäkin huvista, mutta myyjä vain lakaisi tyynesti ja hymyillen(!) sälät pois lattialta pienimmän ulvoessa vieressä. Olin hämmentynyt, mutta en nolo saati että olisin hävennyt. Olen nimittäin huomannut, etten nolostu tai häpeä enää juuri mitään. Kaikkein vähiten siitä, jos lapsen kanssa sattuu jotain pöljää.
Tässä töistä ja luennolta saavuttuani pikaisesti vilkaisin uutisotsikoita ja totesin, että onpa onni, etten ole Helsingin Pelastuslaitoksella töissä. Siellä on pitänyt kiirettä. Sörkassa joku jäi metron alle (oli tajuissaan kun viety amppariin :/), joku tippunut mereen Kaivarissa ja asunto palanut Töölössä. Ihan noin kaiken muun kivan lisäksi. Juu, ei käy kateeksi oikeasti. Poikaparat.
Siitä piti vielä mainita, että pienimmällä oli tänään ensi kertaa luokkakaveri vieraana. Minusta oikein kiva juttu. Kotiin tultuani kysyin pienimmältä, mitä olivat tehneet. Tuo vastasi 'pelasimme shakkia'. Voi elämä.. lapseni eivät todellakaan ole minun.
Nyt taidan mennä koisimaan. Viime yön viisi tuntia kaipaavat jo seuraa. Loppuun suosikkini Bunny Movies-klipeistä. Arvatkaa vain miksi (vihaan kys. leffaa) :P
Taas on vierähtänyt pari päivää päivittelemättä. En oikein aina muista kirjoittaa mitään enkä jaksa inspiroitua joka päivä.
Marjaanalta luin, että Neuloosi on vallannut sielläkin talon. Meikäläisellä on työn alla kummipojan villahaalari ja lisäksi virkkaan uudelle luurilleni kännykkäpussia. Ihme kyllä siitä näyttää tulevan suht hyvä, vaikken ole vuosikymmeniin virkannut minkäänlaista mitään. Virkkuuinnostuksesta voisin syyttää vaikka Apottia, joka esitteli omia (kurkun)lämmittimiään Luostarissa.
Eilen katsoin kahden nuoremman kanssa Star trek Into darkness-leffan, koska pienin ei ollut sitä vielä nähnyt. Olipa se jälleen hyvä, melkein olin unohtanut. Nyt meidän täytyy vain katsoa Star Trekin original series loppuun... ja varmaan ne kaikki vanhat elokuvat jälleen kerran. Ei lopu katsottavat. Onneksi samalla voi neuloa.
Neulomisen ohella olen lukenut Ahoa ja Pakkalaa koko viikonlopun. Ovathan ne mielenkiintoisia, ihan jo historian kannalta ja naisasialiikkeenkin kannalta. Tiesittekö, että Minna Canthin 'Työmiehen vaimo' vaikutti paljon siihen, että säädettiin laki jonka mukaan mies ei automaattisesti saanutkaan vaimon omaisuutta itselleen? Niinpä. Kunpa nykyinenkin kirjallisuus vaikuttaisi jotenkin yhteiskunnallisesti, mutta eipä siltä tunnu. Esimerkiksi Markus Nummen 'Karamellipäivä'stä odotin enemmänkin keskustelua, turhaan.
Eilen koin jälleen blondiuteni. Ruokapöydässä mies ja kaksi vanhempaa kävivät keskustelua suhteellisuusteoriasta, kuinka helppotajuinen se on. Juu.. että sellaista.
Jotta hyvää yötä vain sinnekin puolen ruutua. Loppuun yksi pienimmän ja minun suosikeista :)
P.S. Vaihdoinhan jälleen muutaman sanan twitterissä yhden kääpiön kanssa. Eräs ystäväni sanoo meillä olevan nettikaveruuden. En menisi aivan niin pitkälle vielä :D
Aamulla ravatessani metrolle mielessä läikähti iloinen hyvä mieli. Osuin kahlaamaan vaahteranlehtiin ja ne olivat niin kauniista ja kahisivat hauskasti siinä hilapistessani niiden läpi. Tuli muistuma lapsuuden syksyihin ja lehtikasoihin.
Hetkeä myöhemmin kuulin jonkun tulevan pyörällä takaani ja pyörän sujahtaessa ohitseni alkoi jälleen naurattaa. Pyörää polki mies ja pakkarilla istui ehkä ekaluokkalainen poika. Isä polki mäkeä ylös ja lauloi samalla hiljaa jotain, jota en tunnistanut. Hyvä aamuhetki.
Sitä kyllä tarvitsinkin, sillä eilen illalla iski se 'Laiha lohtu' jota en keksinyt tätä blogia päivitellessäni. Nimittäin etsin Hobitti-dvd:tä työkaverille lainaan enkä löytänyt. En millään ilveellä. Kävin kaapit kolmeen kertaan läpi, samoin mies katsoi kaikki dvd-pinot läpi ainakin kahdesti eikä missään. Kyllä pannutti! Melkein itkin nukkumaanmennessä. Laiha lohtu oli se, että Extended edition tulee ensi kuussa ulos ja vaikka sen hankinkin, niin olisin nyt kuitenkin halunnut löytää tuon aiemmankin dvd:n.
Nyt tullessani kotiin mainitsin kadoneesta levystä keskimmäiselle, joka meni dvd-kaapille ja katsoi pinoja. Niin.. siinähän se onneton levy istui ja illisteli heti ensimmäisessä läjässä, minkä keskimmäinen otti käteensä. Ilmeisesti se oli käynyt yön aikana Keski-Maassa, muutakaan selitystä en keksi. Nyt on siis kaikki taas hyvin :)
Leija on allaolevassa kuvassa. Pari vuotta sitten Santa Monica Beachillä. (teidän pitää vain luottaa sanaani, siellä se on otettu.) Keskimmäinen hinkui leijaa, se oli metka pakata matkalaukkuun.
Olen tässä pitkin päivää pohdiskellut laihoja lohtuja keksimättä minkäänlaista mitään siitä asiasta. Ihan täysin lohdutonta on elo. Ei laihaa eikä lihavaa lohtua.
Tällä hetkellä ei liiku päässä yhtään mikään, paitsi silmät, joten ehkä on parasta jättää liiempi päivittely. Muistan, että oli jokin hassu asia minkä aioin kirjoittaa, mutta sekin katosi.
Siksi saattekin kärsiä vitsistä, jonka näin/kuulin pari päivää sitten. Olen naureskellut sille tässä väsymyksessäni aika rattoisasti :)
-Miksi Neumann juoksi keksihyllylle?
-Hänelle tuli levoton Tuc-himo.
Loppuun hieman Coldplaytä. Yksi meidän perheen suosikkivideoista.
Aamumme alkoi rattoisasti. Kävimme koululla selvittämässä sitä asiaa, minkä takia olen ollut viime viikon aivan maassa eli viikko sitten perjantaina pienimmän ope viestitti, että tuo lapsi käyttäytyy huonosti (tökkii erään tytön perunamuussia eikä tottele opettajaa).
Kaiken huolen ja lapsen kanssa keskustelun jälkeen lopputulema oli se, että kerroimme opettajalle kys. tyttölapsen kiusanneen pienintä eskarissa jo pahasti ja pyysimme pitämään simät auki näiden kahden suhteen, minkä opettaja lupasikin tehdä. Muutenkin hän ymmärsi meitä ja me häntä. Tottelemattomuus johtuu luultavimmin siitä, ettei lapsella ole tarpeeksi haastavaa tekemistä, sillä tuo osaa jo paljon enemmän kuin muut luokkalaiset. Siihenkin ope lupasi apua kunhan ehtii. (Jäämme odottamaan, tosin emme henkeä pidätellen.)
Joka tapauksessa tänään aurinko paistoi kirkkaammin.
Toinen hieno asia tänään oli seuraavan Hobitti-elokuvan trailerin julkaisu. En osaa oikein sanoa siitä muuta kuin, että alkoi ihan itkettää. Se on niin hieno ja surullinen ja .. kaikkea. *niisk* En ymmärrä miten Peter Jackson on saanut Keski-Maan vangittua täydellisesti filmille, mutta ehkä hänelläkin on se 'madonreikä' kuten meillä muilla Tolkien-faneilla. Ystäväni Gondorin kuningatar käytti madonreikä-ilmaisua tässä yhteydessä varsin osuvasti *vilkuttaa sinne Minas Tirithiin päin*.
Olen ajatellut, että osallistuisin taas Neon 'Tarina päivässä'-projektiin, mutten oikein tiedä. Ehkä kirjoittelen, jos aihe sattuu sopimaan. Tänään aiheena oli muistaakseni 'Lihaton lokakuu', jota en todella aio viettää. Olen lihansyöjä ja pidän lihasta. Mitä verisempi pihvi, sen maukkaampi (ei nyt tietysti aivan raaka mutta sellainen medium miinus). Syön myös mielelläni maksaa ja verilettuja, enkä oikein ymmärrä ihmisiä jotka eivät niistä pidä (onneksi ei tarvitsekaan).
Loppuun suloinen Tom Hiddleston Keksihirviön kera :) (Miten englantilaiset miesnäyttelijät ovatkin niin charmantteja?)
