sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Viikonloppu vilahti

Taas yksi viikonloppu lähempänä joulua. Eilen esikoinen lähti tuttavaperheen pojan kanssa moneksi tunniksi metsään softaamaan. Itse luin puolet kirjallisuudenhistorian alueesta, joka tulee tenttiin ja sitten keskityin muihin asioihin. Toki tenttiin lukiessani ehdin jo tehdä yhden kämmekän ja toista aloittaa, ennen kuin lanka loppui ja lisäksi kursin loppuun erään kesän alussa kesken jääneen neulontaprojektin kokoamisvaiheen. Sitä oli jäljellä noin viisi senttiä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tänään olen tenttiinluvun ohessa pessyt pyykkiä ja neulonut, ja tenttiinluvun loputtua silittänyt, ripustanut pyykkejä, korjannut vanhan kännykkäpussin (eli vaihdoin tarranauhan), lukenut muuta ja neulonut. Lakkasin varpaankynnetkin uudestaan taas. Pohdin juuri, pitäisikö laittaa pari tarraa vai jätänkö ilman.

Saatan aamulla painella uimahallin kautta töihin, jos jaksan. Olisi muitakin asioita hoidettavana, mutta ne ehdin hyvin hoitaa uinnin jälkeenkin.


2 kommenttia:

  1. Mikäs virtapiikki teikäläiseen on iskenyt? Nainenhan painaa töitä omien töidensä lisäksi, aloittaa aamunsa uimalla ja se on jotain sellaista mikä ei ihan joka tyypiltä onnistu. Jotain taikaa tässä nyt täytyy olla...
    *poistuu etsimään vanhoista virtaloitsuista vastauksia tai jotain mikä selittäisi asian*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on vaan tätä mun normaalia 'istun vain koneen ääressä'-elämää, kuten kerron tutuille. Enhän mä mitään tee ja sitten ole kamalan ihmeissäni, kun ihmiset sanovat mun tekevän niin kamalasti koko ajan kaikkea. Kuinka niin? Tässähän mä istun taas.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)