Kävin tänään töiden jälkeen kirjamessuilla. Kuten aina, tapasin siellä erään opiskeluaikaisen ystäväni, joka asuu kauempana täältä. Meillä oli oikein mukavaa, juttelimme kaikenlaista ja myös perheistämme.
Kirjoja en löytänyt. Tai paremmin sanottuna en ostanut. Yhdestä otin kuvan, jotta muistan sanoa sen joulupukille. Kirjojen asemesta löysin ihania englantilaisia cheddareita ja lämpimiä karjiksia kotiinkannettavaksi. Ostin myös yhden tupla-cd:n yhtyeeltä, jota aikoinaan kukaan muu tietääkseni ei kuunnellut. Nykyään sekin on kulttimaineessa.
Ja kuten olette ehkä huomanneet olen iskenyt tuohon sivupalkkiin vihdoin Hobittilaskurin. IIIH!! Enää 47 päivää! Yllättäen Suomi on ensi-illoissa ensimmäisten joukossa, kerrankin!! *etsii paperipussin*
Ihan pakko vielä osallistua päivän sanaan eli Kaskelottiin. Katselin Wikipediasta tietoja, mutta muistin oikein eli ne syövät kalmareita ja jossain vaiheessa tutkijat olivat sitä meiltä, että koska kalmareita ei enää ole löydetty niin kaskelotitkin kuolevat, mutta (yllätys yllätys) kalmareita onkin jälleen löytynyt enenmmän kuin luultiin ja niinpä myös kaskelotit selviävät!
JEE!
Toivon joululomalla näkeväni ryhävalaita siellä minne menemme. Ne kun tuppaavat talvehtimaan niillä vesillä. Paras valaidenbongausaika on kuulemma tammi-helmikuussa, mutta elän toivossa nähdä sellaisen. Jos vaikka se olisi joululahjatoiveeni.
Nyt on ensimmäinen tämän syksyn tenteistä ohitse. Saatan jopa päästä läpi, jos hyvin käy. Se nimittäin on meikäläisen aikomus; kunhan pääsen läpi. Ykkönen tai mikä tahansa siitä ylöspäin on minusta ihan hyvä saavutus. Marraskuun 13s päivä saan tietää tuloksen, siihen asti siis koetan lähinnä unohtaa koko jutun.
Maanantaista ja pienimmästä; nuori mies oli ottanut ilman lupaa kaverin tärkeän jutun ja kertoi meille saaneensa sen kaverilta. Keskustelimme sitten 'ilman lupaa'-ottamisesta ja valehtelemisesta. Lopputulos oli se, että pienin itki itsensä uneen, minä samoin ja mies oli lievästi sanottuna kypsä. Eilen aamulla pienin oli sitten palauttanut kaverin tärkeän asian, tosin sanonut löytäneensä sen (keskustelimme siitäkin vielä eilen illalla) mutta asia on hoidettu ja sovittu. Huhhuh. Kyllä tuo viimeinen on kovapäisin. (Miehen mukaan tulevat äitiinsä kaikki. Hmm.)
Tänä iltana aion nauttia töllön ääressä uudesta dvd:stä, jonka tilasin. Case Histories tv-sarjan kakkoskausi. Oi Jason! Ja onhan siinä toki erään hobitin vaimokin, Amanda Abbington :)
Loppuun vielä Katy Perryn uusi piisi, josta tykkäsin. Varsinkin tikrun kaulapanta oli ihana :D :D
Kävin aamulla uimassa, vetäisin kilsan suht rauhalliseen tahtiin ja silti sain ajaksi sen tavallisen 32 minuuttia. Ihan kiva niin.
Vein pari kirjaa vanhaan työpaikkaan lahjoituksina ja sitten menin keskustan Akateemiseen ostamaan pari uutta kirjaa niiden tilalle. Samalla reissulla kävin toisessa kaupassa hakemassa lankoja ja yhden varauksen Kympistä.
Pääsin vihdoin töihin ja sieltä pois. Mies tuli hakemaan metrolta pienimmän kera. Pienin oli tehnyt tyhmyyksiä ja itki kovasti, ihan nukkumaan menoon asti. Selitimme miehen kanssa hänelle karuja totuuksia elämästä ja oppitunti taisi mennä perille. Huomenna kuulemme lopullisen tuloksen.
Luin luentomuistiinpanoja puoliväliin asti, huomenna loput. Nyt kaadun petiin. Loppuun piisi, johon törmäsin kuunnelmasarjassa NightValeRadio (josta tykkään kovasti).
Taas yksi viikonloppu lähempänä joulua. Eilen esikoinen lähti tuttavaperheen pojan kanssa moneksi tunniksi metsään softaamaan. Itse luin puolet kirjallisuudenhistorian alueesta, joka tulee tenttiin ja sitten keskityin muihin asioihin. Toki tenttiin lukiessani ehdin jo tehdä yhden kämmekän ja toista aloittaa, ennen kuin lanka loppui ja lisäksi kursin loppuun erään kesän alussa kesken jääneen neulontaprojektin kokoamisvaiheen. Sitä oli jäljellä noin viisi senttiä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tänään olen tenttiinluvun ohessa pessyt pyykkiä ja neulonut, ja tenttiinluvun loputtua silittänyt, ripustanut pyykkejä, korjannut vanhan kännykkäpussin (eli vaihdoin tarranauhan), lukenut muuta ja neulonut. Lakkasin varpaankynnetkin uudestaan taas. Pohdin juuri, pitäisikö laittaa pari tarraa vai jätänkö ilman.
Saatan aamulla painella uimahallin kautta töihin, jos jaksan. Olisi muitakin asioita hoidettavana, mutta ne ehdin hyvin hoitaa uinnin jälkeenkin.
Olen lukenut koko päivän. En sitä, mitä piti eli tenttikirjaa, vaan erinomaisen hyvää fantasiatrilogian eka osaa. Tuntui aivan paluulta teini-ikään, kun saatoin tosiaan viikonloput viettää nenä kiinni kirjassa. Mikä nautinto!
Onneksi sain kyseisen opuksen loppuun (vain alle 700 sivua englanniksi) eikä minulla ole jatko-osai, joten voin huomenna lukea kirjallisuudenhistoriaa suurella mielihalulla. Tuskin maltan odottaa.
Olipa ihan turha työpäivä. Ensin istuin pari tuntia tyhy-kokouksessa palelemassa. Sen voin sanoa, että elämme mielenkiintoisia aikoja Puljussa.
Kävin lounaalla työpaikkasuhteen kanssa ja meillä oli oikein mukavaa. Juttelimme parista tutkimuksesta, jotka sivusivat sekä informaatiotutkimusta että kirjallisuutta ja kulttuuria. Paluumatkalla katselin Pelastuslaitoksen ruusuja, jotka kukkivat täyttä päätä. Olivat kauniita. Pari vuotta sitten ne kukkivat vielä Itsenäisyyspäiväviikolla. Saa nähdä kauanko kestävät tänä syksynä.
Iltapäivällä hoitelin kaikki viisi lehteä, jotka olivat tulleet eilen ja tänään. Onneksi tämän illan luento oli peruttu, joten pääsin kotiin vähän aiemmin kuin olin ennakoinut.
Tänään pysyttelin kotosalla. Aamusella lähetin pienimmän kouluun, keskimmäinen oli jo mennyt, ja menin takaisin nukkumaan. Esikoinen kuorsasi syyslomalaisena koko aamun, kuten minäkin tuon keskeytyksen jälkeen. Nousin yhdentoista jälkeen huomattavasti paremminvoivana kuin eilen, vaikka päätä edelleen särkee lievästi.
Olen pohdiskellut eilen ja tänään lausetta, jonka joku hurjan viisas ihminen sanoi eilen tulleessa Kotiliedessä. 'Lapsuus on viidakko, siitä on vain selviydyttävä'. Karu totuushan se on. Tämä ihminen perusteli sanomaansa sillä, että lapselle kaikki on uutta, mutta minusta se kuvaa myös lapsuuden julmuutta. On pakko oppia selviytymään, enimmäkseen omin voimin. Voisin jatkaa aiheesta kauankin, mutten juuri nyt halua enkä jaksa paneutua siihen, koska alkaa vain itkettää. Joskus olen miettinyt sitäkin, etten oikeastaan muista kovinkaan paljon asioita ajalta ennen kuin täytin noin 10 v. Itsesuojelua varmaan sekin.
Tähän samaan syssyyn voisin linkata hienon kolumnin Hesarista, kun kerrankin osui silmään. Sekin antoi paljon ajattelemisen aihetta. Ensi keväänä isäni kuolemasta tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta ja muistan, kuinka äitini sanoi silloin aina ajatelleensa lähtevänsä ensimmäisenä ja vastasin hänelle, että sitä en olisi kestänyt. En olisi pystynyt enkä jaksanut huolehtia isästäni, joka olisi varmasti juonut itsensä hengiltä. Se olisi ollut liian julmaa meille kaikille. Voin siis sanoa ihan suoraan, että onneksi kävi näin päin.
Näistä vakavista aiheista voisin hypätä otsikon lupaamaani leivontaterapiaan. Tässä sen tuloksia. Oli pakko käyttää neljä ylikypsää banaania pois, kun ne alkoivat jo valua pitkin. Suklaa-kaurapikkuleivät onnistuivat kerrankin erinomaisesti, niistä tuli juuri sellaiset cookies-tyyppiset aavistuksen tahmaiset kuten pitikin.
Suklaa-kaurapikkuleivät
Banaanikuivakakku
Tämä ei silti muuta leivontablogiksi, älkää pelätkö. Päänsäryn poistamiseksi olen tänäänkin kuunnellut 'kauheaa goottiheviä', kuten eräs ex-kollega asian ilmaisi :D Tämä on tosin hieman kesympi balladi, ei aivan raskaimmasta päästä.
