Aiemmin en pitänyt kovastikaan auringosta enkä oikein sopeutunut yli 25 asteen lämpötiloihin, vaan tulin lähinnä kiukkuiseksi (kuin ampiainen). Iän myötä sekin on muuttunut. Viime kesänä käydessämme Death Valleyssä (toistamiseen) kehuin miehelle, kuinka kerrankin on mukavasti lämmin. +45C asteen lämmössä.
Parin viikon päästä pääsen taas lämmittelemään, samaan paikkaan kuin viime helmikuussa. Sielläkin pitäisi olla sopivasti jonkin verran yli +30 astetta. Tuskin maltan odottaa :P
Muuten voisin kertoa, että olen taas ollut koko viikonlopun upoksissa Keski-Maassa ja lukenut fanficcejä. Hmm. Jotkut osaavat kirjoittaa, se täytyy myöntää.
Vietimme tänään laatuaikaa miehen kanssa ja kävimme tukkukeikalla eli ruokakaupassa kahdestaan. Pojat halusivat olla kotona, mikä olikin hyvä juttu. Juttelimme autossa varmaankin enemmän kuin koko viikolla yhteensä. Laadukasta parisuhdetoimintaa :D
Maaliskuun puolivälissä juhlimme tapaamispäivämme 21:stä vuosipäivää. Puolet mun elämästä. Huh. Hyvin tuo puolisko on kestänyt meikäläistä.
Katselin tätä postia varten aika monta maisemakuvaa serveriltämme ja huomasin suosikkikuvissani olevan samat elementit: avaruus, valoisuus ja rauhaisia olo. Se pätee sekä Grand Canyonin kuviin että mökin järvimaisemaan. Niitä kuvittelen mielessäni silloin, kun ahdistaa tai en saa unta. Saatan myös muistella vaelluksia Lapissa, pilvien varjoja tunturissa.
Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin tähän kuvaan. Siinä on minun tärkein kaupunkini, se jota rakastan. Tässä elämässä synnyinkaupunkini.
Raidat.. joo, sellaisia on erilaisissa paikoissa. Paidoissa ne eivät sovi minulle, eikä oikein muutenkaan. Joskus oli hiuksissakin raitoja, mutta nyt on vain väripalkki.
Kissoissa raidat ovat kauniit, varsinkin sellaisissa tabby-kissoissa erinomaisen sievät. Tiikereissä ne ovat paitsi kauniit, myös tarkoituksenmukaiset. Kuten seeproissakin.
Enempää ei nyt heru. Sorgen. Lähden suunnittelemaan lapasten kirjoneuletta uusiksi Johnsonin poikien seurassa.
Olen sähköinen tapaus. En tosin siten, kuin varmaan kuvittelette tällä aloituksella minun tarkoittavan. Tarkoitan sitä, että yleensä sähkölaitteet toimivat kanssani hassusti. Jos eivät ihan heti niin aika pian.
Sain uuden hiiren kotikoneeseen marraskuussa tai joulukuun alussa, se on optinen ja oikein kelpo hiiri. Tosin se sai jonkinlaisen hikan joulun tienoilla, vasta muutaman viikon ikäisenä. Se kyllä tokeni ja toimii ihan hyvin nykyään, ehkä se vain sopeutui minuun tuolloin. Mies väittää minun kuluttavan eniten hiiriä talossa. Olemme tulleet siihen tulokseen, että minun sähkökenttäni nyt vain on erilainen kuin muilla ihmisillä. Se saattaa jopa olla aivan mahdollista, sanoo henkinen ystäväni ja alan itsekin kallistua sille kannalle.
Koetin pohdiskella kulmia koko päivän, mutta ei oikein irtoa. Työpaikan kulmilla osuivat kaikki kolme hullua asiakasta yhtäaikaa puljuun, meinas hieman kiehahtaa. Ei ole ihme, että tältä alalta lähdetään lataamoon kymmenen kärjessä-ammattien listalta. Välillä tuntuu, että kirjastot ovat ne viimeiset linnakkeet, joihin saa kuka tahansa tulla sisälle melkeinpä missä kunnossa tahansa.
Muistan eräänkin kauniin aamun aiemmassa työpaikassa, kun siististi pukeutunut herrahenkilö karjahteli ampuvansa kaikki. Onneksi hän nyt oli vain sekaisin, mutta kyllä sitä hiukan hätkähti. Eräs toinen asiakas puolestaan itketti kaikki muut virkailijat, paitsi minut. Minä tein aina vain sen, mitä hän pyysi, enkä alkanut tarjota palveluita, joista hän hämmentyi. Niinpä jouduin varsin usein hänen kohdalleen :P
Edelleenkään meidän videotykkimme ei osaa nauhoittaa. Sinänsä harmi. Edelleen inhoan sitä, kun kirja tippuu jalkapöydän päälle kulma edellä. Se nimittäin sattuu.
Allaoleva piisi soi päässä aamulla herätessäni. Olkaatten hyvät.
Menetän parhaillaan hermojani. Asiakkaana on eräs nuorehko naishenkilö, joka on niin epävarma s-postinsa käytöstä, että minun pitää seistä vieressä henkisenä tukena kun hän avaa liitteitä. Tästä olen valittanut aiemminkin. Kuten silloinkin, on nytkin puremalihakset lujilla. Kruunut paukahtelevat kuin pakkanen nurkissa.
Muuten en tee juuri mitään. Muutenkin tämä päivä on mennyt jokseenkin ei-mitään tehdessä. Aamulla jätin uinnin välistä, koska kotona oli pakko siivota keittiö ja sitten nautin aamukahvin Johnsonin poikain kera *krhm*. Töissä taas ensin olin kokouksessa, jossa puhuttiin tuhannennen kerran organisaationmuutoksesta ja sitten nautittiin eläkekahvit, kokouksen jälkeen kävin syömässä evästeeni ja nyt sitten istun tässä päivystelemässä asiakkaita.
Tänään olen nähnyt aika paljon erilaista fanijuttua Tumblerissa, mutta siitä en nyt aio kertoa. Sen sijaan kerron siitä, että pari viikkoa sitten aloimme katsoa jälleen aulan lattiaa tarkemmin. Jotain siinä vilisti. Otimme yhden vilistäjän kiinni ja totesimme, että jälleen on jokavuotisten muurahaissotien aika.
Alakerrassa sijaitsevan kylpyhuoneen seinät ovat ns. maan alla (säästimme rakennusoikeudessa) ja joka hiivatin kevät muurahaiset heräävät aiemmin ja aiemmin ja tulevat lämmittelemään kohmeisia koipiaan lattialämmitettyyn kylppäriin.
Eivät ne minua varsinaisesti häiritse, sokerimuurahaisia kun ovat, mutta kyllä me heitä myrkytämme silti. En halua niiden tulevan yläkertaan keittiöön, silloin olemme niistä pääsemättömissä. Varsinkin kun keittiö on kylppärin yläpuolella. Muurahaismyrkkyfirma kiittää jälleen.
