Sähköinen

Olen sähköinen tapaus. En tosin siten, kuin varmaan kuvittelette tällä aloituksella minun tarkoittavan. Tarkoitan sitä, että yleensä sähkölaitteet toimivat kanssani hassusti. Jos eivät ihan heti niin aika pian.

Sain uuden hiiren kotikoneeseen marraskuussa tai joulukuun alussa, se on optinen ja oikein kelpo hiiri. Tosin se sai jonkinlaisen hikan joulun tienoilla, vasta muutaman viikon ikäisenä. Se kyllä tokeni ja toimii ihan hyvin nykyään, ehkä se vain sopeutui minuun tuolloin. Mies väittää minun kuluttavan eniten hiiriä talossa. Olemme tulleet siihen tulokseen, että minun sähkökenttäni nyt vain on erilainen kuin muilla ihmisillä. Se saattaa jopa olla aivan mahdollista, sanoo henkinen ystäväni ja alan itsekin kallistua sille kannalle.

Kulma

Koetin pohdiskella kulmia koko päivän, mutta ei oikein irtoa. Työpaikan kulmilla osuivat kaikki kolme hullua asiakasta yhtäaikaa puljuun, meinas hieman kiehahtaa. Ei ole ihme, että tältä alalta lähdetään lataamoon kymmenen kärjessä-ammattien listalta. Välillä tuntuu, että kirjastot ovat ne viimeiset linnakkeet, joihin saa kuka tahansa tulla sisälle melkeinpä missä kunnossa tahansa.

Muistan eräänkin kauniin aamun aiemmassa työpaikassa, kun siististi pukeutunut herrahenkilö karjahteli ampuvansa kaikki. Onneksi hän nyt oli vain sekaisin, mutta kyllä sitä hiukan hätkähti. Eräs toinen asiakas puolestaan itketti kaikki muut virkailijat, paitsi minut. Minä tein aina vain sen, mitä hän pyysi, enkä alkanut tarjota palveluita, joista hän hämmentyi. Niinpä jouduin varsin usein hänen kohdalleen :P

Edelleenkään meidän videotykkimme ei osaa nauhoittaa. Sinänsä harmi. Edelleen inhoan sitä, kun kirja tippuu jalkapöydän päälle kulma edellä. Se nimittäin sattuu.

Allaoleva piisi soi päässä aamulla herätessäni. Olkaatten hyvät.

Mitäkö teen?

Menetän parhaillaan hermojani. Asiakkaana on eräs nuorehko naishenkilö, joka on niin epävarma s-postinsa käytöstä, että minun pitää seistä vieressä henkisenä tukena kun hän avaa liitteitä. Tästä olen valittanut aiemminkin. Kuten silloinkin, on nytkin puremalihakset lujilla. Kruunut paukahtelevat kuin pakkanen nurkissa.

Muuten en tee juuri mitään. Muutenkin tämä päivä on mennyt jokseenkin ei-mitään tehdessä. Aamulla jätin uinnin välistä, koska kotona oli pakko siivota keittiö ja sitten nautin aamukahvin Johnsonin poikain kera *krhm*. Töissä taas ensin olin kokouksessa, jossa puhuttiin tuhannennen kerran organisaationmuutoksesta ja sitten nautittiin eläkekahvit, kokouksen jälkeen kävin syömässä evästeeni ja nyt sitten istun tässä päivystelemässä asiakkaita.

Jotain mitä näin

Tänään olen nähnyt aika paljon erilaista fanijuttua Tumblerissa, mutta siitä en nyt aio kertoa. Sen sijaan kerron siitä, että pari viikkoa sitten aloimme katsoa jälleen aulan lattiaa tarkemmin. Jotain siinä vilisti. Otimme yhden vilistäjän kiinni ja totesimme, että jälleen on jokavuotisten muurahaissotien aika.

Alakerrassa sijaitsevan kylpyhuoneen seinät ovat ns. maan alla (säästimme rakennusoikeudessa) ja joka hiivatin kevät muurahaiset heräävät aiemmin ja aiemmin ja tulevat lämmittelemään kohmeisia koipiaan lattialämmitettyyn kylppäriin.

Eivät ne minua varsinaisesti häiritse, sokerimuurahaisia kun ovat, mutta kyllä me heitä myrkytämme silti. En halua niiden tulevan yläkertaan keittiöön, silloin olemme niistä pääsemättömissä. Varsinkin kun keittiö on kylppärin yläpuolella. Muurahaismyrkkyfirma kiittää jälleen.

Herkullinen

Suomen kielen sanat ovat hupaisia. Pitkään suosikkini on ollut 'lämpimämpi', sitä pyöritellessä kielellä tulee varsin mukava olo. Ihan koko olemukseen. Äsken aloin pyöritellä sanaa 'herkullinen' ja sepä onkin herkullinen.

Syötävä ja juotava voi olla herkullista, mutta myös sattuminen on herkullista. Kun lyöt varpaasi oikein mojovasti pöydänkulmaan, niin se tuntuu varsin herkulliselta, eikö vain?

Monet asiat ovat herkullisia. Niitä pohdiskellessa voi kuunnella vaikka herkullista musiikkia.

Varjo

Sitaatti suosikkikirjailijaltani. Sitä voi itse kukin miettiä itsekseen :)

“You can only come to the morning through the shadows.”
―J. R. R. Tolkien

Valmis

Vihdoinkin minusta tuntuu, että olen valmis. Ainakin yhden asian suhteen, vaikka moni muu onkin puolitiessä.

Viime vuoden loppupuolella netissä puhuttiin Lasinen lapsuus-sivujen videosta, joka on todella herättävä. Minua se ahdisti kovasti, itken vieläkin kun ajattelen/katson sitä. Leikkipuistokohta on se kaikkein vaikein, en ensin edes tajunnut miksi se olikin niin paha, kunnes muistin lapsuuteni/nuoruuteni ainoan painajaisen. Painajaiseni liittyi isäni delirium-kohtauksiin minun ollessani ehkä 3-vuotias, häntä hoidettiin Lapinlahdessa. Videon ansiosta voisin sanoa päässeeni yli tuosta painajaisesta. Hänen ongelmansa ei ollut minun ongelmani.

Isä kuoli vuonna 1994, maaliskuussa. Vihdoinkin tuntuu, että olen valmis antamaan hänen mennä.

Loppuun kevennys.. Yksi pahimmista tietämistäni korvamadoista.

Kaksi asiaa

Useimmiten mielessä on montakin asiaa, mutta tänään on ollut lähinnä kaksi.

Ensimmäinen oli edessä heti aamusta eli ilmoitin pienimmän kouluun. Ihanaa, kun lapsi kasvaa eikä meidän enää tarvitse huolehtia aivan yhtä paljon päiväkodin hakuajoista kuin tähän asti. Varsinkin, kun lapsi pärjää jo suht hyvin isoveljien kanssa muutaman tunnin. Toki pieni koululainen on vielä pieni, mutta vähitellen ottaa lisää vastuuta kuten kuuluukin.

Toinen asia (älkää heittäkö kananmunilla tai tomaateilla)... vai olisinko sittenkin hiljaa..
Ei auta, pakko sanoa se ääneen. Haluan mennä katsomaan 'Hobitin' neljännen kerran. Voisin itkeä riemusta, jos pääsisin. Nyt joku kysyy, miksi en pääsisi, sen kuin menet. No toki niinkin, mutta mies saa varmaankin jonkinlaisen halvauksen kohta. Tosin onhan tuo aiemminkin selvinnyt vaimon fanityttöilyistä :D

Loppuun piisi, jonka aion laittaa jo Keltaiseen, mutta se sopii tähänkin :)