Nimittäin Sipilän sipilöinti Ylen kanssa alkaa ottaa pannuun. Eilen mokoma jupakka oli ollut BBCn pääutisissakin. Vähän noloa, kun muistaa Suomen olleen seitsemästi peräkkäin journalistisen vapauden ykkösmaaksi rankattu. Kummasti vain tulee Trump mieleen näistä Sipilän mielensäpahoittamisista.
Olen tällä viikolla kokeillut niinkin yllättävää asiaa, kuin nukkumista yli 7 tuntia per yö. Täytyy sanoa, että olo alkaa olla parempi, vaikka olenkin herännyt stressin takia parikin kertaa yössä ja yleensä viiden jälkeen alkanut odottaa kellon soimista.
Suuri osa stressistä purkautui tiistai-iltana hirveänä itkukohtauksena. Esikoinen ja pienin ovat niin samanluonteisia, että sanan säilä helisi rattoisasti, kun tuo kohta-11-v huusi isoveljelleen. Ehkä oli ihan hyväkin, että sain pahan olon ulos, sillä eilinen oli jo huomattavasti helpompi päivä ja eilisillan tentin jälkeen tunsin oloni suorastaan kuiviinpuserretuksi.
Tentti ehkä meni läpi, minulle riittäisi todellakin ihan vain läpimeno. Jouluviikolla saamme tulokset, joten sinne pitää odottaa. Kysymykset olivat sillätavoin jännittävät, etten ollut ihan varma mitä niissä haettiin. Vastasin kuitenkin.
Tänään olen ollut huomattavasti positiivisemmalla mielellä, onhan jo joulukuu ja kolmen viikon päästä alkaa jo päiväkin pidentyä jälleen! Ihme!
Kävin tänään pilateksen jälkeen ostamassa muistikirjan, sillä ajattelin kokeilla bullet journalin tekoa ja käyttöä. En yleensä ole kovin hyvä pitämään mitään listoja, mutta HSn artikkeli oli aika mielenkiintoinen. Lisäksi kun käytän nykyään vain luurin allakkaa, niin en siihen oikein saa aina kaikkea muistiin.
Istun viimeistä tuntia päivystämässä tietokoneluokassa, jossa en ole juuri ollut koko syksynä ihan siksi, että saan tilassa oireita. Nyt oli kuitenkin ns. pakkorako. Istun täällä yhden itseohjautuvan asiakkaan kanssa.
Väsyttää ja päässä on särki. Mies nukkui huonosti, joten minä nukuin huonosti. Menin kyllä uimaan aamulla, se olikin aika mukavaa. Tosin yläasteikäiset koulupojat menivät 'epähuomiossa' nopeiden uimareiden radalle, jossa uiva mieshenkilö aika kovasanaisesti mainitsi pojille näiden olevan väärässä paikassa jos aikoivat vain pelleillä. Ihan oikein sanoi ja asiasta. Itse en viitsinyt sitten lähtiessäni käydä kylmäaltaassa, kun pojat olivat siinä testaamassa kestävyyttään.
Eilen neuloin yhden lapasen ja aloitin toista, aion laittaa ne lahjaksi Lappiin ystävälleni. Yritän tehdä sellaiset kolminkertaiset, kuin itselleni tein joitain vuosia sitten, hän nimittäin voisi tarvita sellaisia siellä.
Jos selviän keskiviikkoillan tentistä elävänä, alkaa helpottaa. Stressi alkaa olla aika paha. Luulen, että perjantai-iltana mies vihdoin tajusi, että alan olla kestokykyni äärirajoilla, kun sanoin etten yksinkertaisesti halua olla täällä pimeässä joulua. Olenkin katsellut lentoja taas vaikka minne, nyt alkaisi kohta olla hinnat kohdillaan, että voisimme ostaa liput. Viisi lippua on aika lovi kassaan, mutta minkäs teet. Luultavasti tämä on viimeinen koko porukan yhteinen lomamatka, ensi kesä menee pipariksi aika tehokkaasti monestakin syystä, joista yksi suurimmista on Suomen armeija.
Iloa on tuonut allaoleva video. Nämä pojat ne osaa :)
Auringolla on suuri merkitys, huomasin sen taas tänään. On ollut paljon kevyempi olo, vaikka vieläkin on kaikenlaista.
Mies vei äidin vanhan puusohvan veljelleni ja nautin tilasta aulassa. Nyt tuntuu taas senkin vuoksi paremmalta, sohva tukki fengshuit tai jotain. Ennen kuin aloin imuroida, puhdistin korvakoruja ja siivoilin liikoja koruja pois parempaan talteen ja sitten huomasinkin, että kissakorviksieni toinen puoli olikin siellä missä pitikin. En siis ollut edes laittanut sitä korvaan sinä aamuna, kun luulin sen hukanneeni :P
Sain myös luettua (huonosti) yhden tenttikirjan ja päätin säästää viimeisen huomiselle, koska siihen liittyvät videot pitäisi katsoa. Ajattelin, etten lue muuta kuin ne asiat, mitä videot käsittelevät, koska kirja on julman paksu ja hankala luettava enkä vain jaksa nyt kiinnostua tarpeeksi. Jos en pääse läpi tentistä, niin alkuvuodesta oli seuraava mahdollisuus.
Serkku ja vauvansa ovat päässeet taas kotiin, olivat alkuviikosta täällä pienelle tehdyn leikkauksen vuoksi. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu sielläkin.
Tein ns. Rocky road-suklaata, se on nyt jääkaapissa odottamassa.
P.S. Tämä Bloggerin uudistus on ihan /cstä, jos suoraan sanon. En tiedä, miten menen takaisin blogiin, kun olen sen kirjoittanut ja päivittänyt. Pitäähän se nähdä, että kaikki on niinkuin pitää. Tällä hetkellä kirjoitan urlin osoiteriville, mutta vähän hankalalta tuntuu.
Muut viettävät mustaa perjantaita, minulla on ollut koko viikko musta. Vasta tänään alkoi helpottaa, kun aurinko pilkahti. Olen itkenyt aamuin illoin ja väliin töissäkin.Tänään kävin puoliltapäivin keskimmäisen koululla vanhempainvartissa ja nautin päivän ei-niin-harmaaasta-valosta.
Alkuviikosta onnistuin hävittämään kaksista korvakoruista toisen puolen parista ja vitutti kuin pientä oravaa. Kumpaakaan ei löydy, toinen tippui luultavasti pyykkikoneen vieressä olevaan lattiakaivoon pyykkikoneen ollessa käynnissä ja toinen on jossain.. Se oli aamulla korvassa kiinni, mutta lähtötohinassa laittaessani pipoa päähän huomasin sen hävinneen. Ensi etsimältä se ei löytynyt, mutta huomenna kun äidin vanha puusohva vihdoin lähtee eteisestä pääsen siivoamaan kunnolla, ehkä se löytyy vielä.
Muuten olimme tänään pienimmän kanssa elokuvissa katsomassa Tatun ja Patun seikkailuja ja olipa hauska elokuva :) Oli myös ihanaa katsella lumista Helsinkiä ilmasta. Kyllä Helsinki on kaunis, vaikka itse sanonkin (näin syntyperäisenä).
Keskiviikkona olleen Ismon nimipäivän kunniaksi jaoin tämän piisin FB:ssä, joten jaan sen tähänkin. Ehkä vielä joskus uskon laulun sanoihin.
Oli nimittäin perjantaina eli tissien pienennysleikkauksesta on nyt kulunut vuosi ja pari päivää. Voin edelleen lämpimästi suositella kaikille, joita omat hinkit haittaavat.
Nyt on vuorossa sitten seuraava projekti eli vatsan pienennys. Sen olen aloittanut parisen viikkoa sitten Härkiksen avulla eli syön arkisin lähinnä Härkistä erilaisten kasvisten kera. Olen jo saanut parisen kiloa pois. Tähtäimessä on esikoisen yo-juhlat, jolloin aion olla 8 kiloa kevyempi. Vielä ehtii enkä stressaa siitä.
Stressaan hieman kyllä Viestinnän tentistä tämän kuun viimeisenä päivänä. Olen lukenut puolitoista kirjaa kolmesta ja huomannut, että tiedän aika hyvin asiat jo ennestään Informaatiotutkimuksen ajoilta. No, pakko kai se on tenttiä vain. Kunhan pääsen läpi on hyväksi havaittu metodi. Onneksi aina voi uusia kokeen, jos ei heti onnistu.
Kävimme tänään katsomassa työ-ystävän kissan kahta pentua, ne ovat kolmeviikkosia suloisia palleroita. Kotimatkalla haimme posti-kaupasta tilaamani Varustelekan farkut, jotka ovat muuten hyvät mutta hiukan pitkät. Kuten aina. Pitää vähän lyhentää.
Huomenna jätän uimareissun väliin. Aloitin lääkkeet torstai-iltana ja ovathan ne auttaneet jonkin verran, mutta yskä on edelleen sellainen, että yskänpuuskaan on varauduttava aina ristimällä jalat. Ärsyttävää.
Marjaanalta ihan täysin matkittu otsikko :) Nimittäin esikoinen sai enkusta L:n ja kemiasta M:n. Kemia oli lähtenyt koululta E:nä, mutta YLK oli päättänyt pudottaa yhden pisteen pois, jolloin siitä tuli M. Mutta se kyllä meille riittää hyvin.
Esikoisesta vielä sen verran, että tänään varasi ajan tk:een lääkärintarkastukseen erikoisjoukkojen hakemusta varten. Liikunnan ope tekee oman lappunsa myös ja saadaan hakemus lähtemään joulukuun 1. päivä. Perillä sen pitäisi olla 6.12 (eli siis 5.s), joten pitänee laittaa pikana menemään, jotta varmasti kerkiää. Huhhuh. Alkaa jänskättää äitiäkin.
Pienin lähti nyt lievästi kuumeisena kaverin synttäreille, jossa olisi tarkoitus pelata sählyä. Sanoimme, ettei pelaa jos yhtään tuntuu, ettei jaksa. Minulla särkee pää siihen malliin, että kuume nousee täälläkin. Siirrynkin siis sohvalle katsomaan Bansheen kakkoskautta, jossa eräs intiaaninainen näyttää aivan Pocahontasilta ja se ärsyttää aivan suunnattomasti.
Laitan kohta jakoon Helsingin sosviraston tekemän 'Kohtaaminen'-nimisen videon, joka on herättänyt huomiota mediassa tällä viikolla. Sitä ennen kuitenkin halusin kertoa, kuinka mukavasti eilen kävi.
Menin nimittäin työ-ystävän kanssa kahville työpaikan kahvilaan ja siinä lopetellessamme katsoin, että tuttu ihminen oli kassajonossa. Nimittäin entinen esimieheni, josta kovasti pidin. Menin moikkaamaan ja halasimme ja vaihdoimme pikaisesti kiihkeimmät kuulumiset. Kerroin myös äidin poismenosta ja ex-esinaiseni totesi, että hänelläkin on vielä (10 vuoden jälkeen) joka päivä äitiä ikävä. Jotenkin lohdullista.
Tänään kävin kohtaamassa työpaikkalääkärin, joka olikin varsin mukava (nuorempi) mieshenkilö. Hän ultrasi poski- ja otsaontelot jollain kynäsysteemillä ja sanoi sitten, että laittaa hoitavaa ja avaavaa inhaloitavaa lääkettä. Jos tauti ei ala mennä pois, niin viikon päästä jatketaan, mutta mielellään hän ei nyt kuvaisi, kun minua on niin paljon viimeaikoina sädetetty erilaisten keuhkotutkimusten yhteydessä.
Tämä video on mielestäni aika pöljä. Ensinnäkin vanhempi on äiti (daa), missä isä luuraa? Toisekseen aina on ollut välinpitämättömiä vanhempia ja kolmanneksi, kuten eräs tuttu sanoi, olisiko lapsi kiitollisempi nyrkin kohtaamisesta? Junpe.
