Olen tällä viikolla kokeillut niinkin yllättävää asiaa, kuin nukkumista yli 7 tuntia per yö. Täytyy sanoa, että olo alkaa olla parempi, vaikka olenkin herännyt stressin takia parikin kertaa yössä ja yleensä viiden jälkeen alkanut odottaa kellon soimista.
Suuri osa stressistä purkautui tiistai-iltana hirveänä itkukohtauksena. Esikoinen ja pienin ovat niin samanluonteisia, että sanan säilä helisi rattoisasti, kun tuo kohta-11-v huusi isoveljelleen. Ehkä oli ihan hyväkin, että sain pahan olon ulos, sillä eilinen oli jo huomattavasti helpompi päivä ja eilisillan tentin jälkeen tunsin oloni suorastaan kuiviinpuserretuksi.
Tentti ehkä meni läpi, minulle riittäisi todellakin ihan vain läpimeno. Jouluviikolla saamme tulokset, joten sinne pitää odottaa. Kysymykset olivat sillätavoin jännittävät, etten ollut ihan varma mitä niissä haettiin. Vastasin kuitenkin.
Tänään olen ollut huomattavasti positiivisemmalla mielellä, onhan jo joulukuu ja kolmen viikon päästä alkaa jo päiväkin pidentyä jälleen! Ihme!
Kävin tänään pilateksen jälkeen ostamassa muistikirjan, sillä ajattelin kokeilla bullet journalin tekoa ja käyttöä. En yleensä ole kovin hyvä pitämään mitään listoja, mutta HSn artikkeli oli aika mielenkiintoinen. Lisäksi kun käytän nykyään vain luurin allakkaa, niin en siihen oikein saa aina kaikkea muistiin.
Nyt kuitenkin menen petiin. HY.
Mulla on ollu kyllä tuollaisia bullet journal-tyyppisiä päiväkirjoja, mutta ei kalentereita niinkään. Tuli tuunattavat koululaiskalenterit mieleen.
VastaaPoistaJa tuosta sun tentin teosta tuli mieleen taas se, miten mie en luultavasti osais opiskella enää. Anoppi opiskeli lähihoitajaksi työnsä ohessa vähän ennen eläköitymistään, ja ne sen tehtävät oli niin abstrakteja että muakin ahdisti, vaikkei mun tarvinnut niitä tehdäkään. Ennen vaan luettiin kirja ja tentittiin kirjan asiat, nyt pitää itse ajatella. Ja sitähän mie en osaa, mulla on kai joku autismin laji kun mulle pitää olla selvät ohjeet mitä tehdä, muuten en ymmärrä tehdä mitään.
No ei se aina helppoa ole, mutta jotenkin on rämmitty tähän asti :)
PoistaHah, mä luin ja tulostin sen artikkelin eilen iltavuorossa ja tänään marketista ostin punaisen muistikirjan ;-)
VastaaPoistaHauskaa! Mä olen katsellut Instassa ja Pinterestissä erilaisia versioita.. :D
PoistaTäytyy ehkä ostaa värikkäät geelikynätkin ;-)
PoistaMulla on tuollaisia Flixion clicker-kyniä, ne on aika hauskoja :P
PoistaHeti piti googlata ;-)
PoistaNe on käteviä, kun musteen pystyy kumittamaan. Ostin ensimmäisen esikoiselle, joka antoi sen takaisin kun ei tykännyt :P
PoistaEikä?!?
PoistaMä ostin meidän S-marketista jotain halppiksia kun halusin HETI saada omat ;-)
Juuh :D
PoistaHeippa Kattiseni ja oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!
VastaaPoistaMinen jaksa kok Sipilä - asiaa sillä se kuvastaa myös sitä kuinka täällä pohjolan rectumissa annetaan palstatilaa ja käsitellään aivan käsittämättömiä asioita eikä keskitytä niihin todellisiin ongelmiin. Sama juttu Länsi - Metron kanssa, media riepotteli sitä aikansa mutta nyt ei ole kukaan puhunut mitää pitkään aikaan vaikkei ne aiemmin kohutut ongelmat ole mitenkään ratkenneet.
Kiitos kortista ja anteeksi että kiitos tulee vasta nyt, minä kun olen ollut ja olen hyvin rajoittunut tämän kaiken tekemiseni ja olemiseni suhteen.
Pusuja, on ollut ikävä ♥
No jopas, mikä iloinen yllätys! Hauska tappaa vanha tuttu :D
Poista