tiistai 30. syyskuuta 2014

Myrskystä selvittyä

Kohta voin jälleen alkaa odottamaan ensi vuoden syyskuun viimeistä päivää. Tämänkertainen päivä meni kivuttomasti ja niin uskon seuraavankin menevän.

Työpari tarjosi minulle lounaan ja se olikin varsin mukava kokemus. Kävimme naapurikahvilassa ja salaattimme jälkeen jaksoimme syödä vielä palaset kakkua kahvin kera. Mansikka-marenkikakku oli namia :)

Iltapäivällä livistin hyvissäajoin leffaan. Pojat eivät sitten halunneetkaan tulal elokuviin, joten menimme tyttökaverini kanssa kahdestaan, mikä olikin loppujen lopuksi varsin oivallinen ratkaisu. Elokuva oli nimittäin niin surkea, että nauroin katketakseni. Eihän siinä muutakaan voi.. Richard sentään pelasti jotakin ja lopputekstien jälkeen vaihdoimme muutaman sanan erään samanikäisen naisen kanssa, joka kertoi käyneensä Lontoossa kolmesti! katsomassa Cruciblen. (En ole katkera, en.) Joka tapauksessa hänkin oli sitä mieltä, että elokuva oli aika onneton.

Tulin kotiin, join kahvit mutakakun lopun kera ja kohta menen pelastamaan Englantia loppuiltaa Guyn kera. Edes jotain .. silmäniloa.. :P

Kuun viimeisen kuvahaasteen aiheena oli 'mistä olen kotoisin'. Arvatkaa :P

Loppuun päivän piisi, random-otantana Juutuupista.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Uusi viikko alkaa

Alkoi siis altaassa ja huolimatta viikonlopun järkyttävistä ruokamääristä vetäisin kilsani tasan 30 minuutissa. Aika hyvin :)

Töissä oli yllättävän kivaa, sekä työkaverien että asiakkaiden kera ja melkein unohdin lähteä seitsemältä kotiin. Harvemmin käy niin. Ehdin myös tehdä melkein koko tiedonhakutehtävän loppuun, nyt on enää jäljellä puhtaaksikirjoitus ja sivun verran eri hakusysteemien vertailua. *huokaus*

Kuvahaasteen aiheena tänään oli 'toive' ja koska en muutakaan keksinyt, laitoin tämän. Toiveeni oli nähdä samam esitys uudestaan samalla kokoonpanolla, mutta koska se on mahdotonta olen onnellinen siitä, että ylipäätään pääsin näkemään koko jutun :)

Kuva työpaikan seinältä ;) 
Tulin kotiin ja nautiskelin palan eilen leipomaani mutakakkua. Huomenna menen elokuviin poikien ja ystäväni Kristiinan kanssa katsomaan pyörremyrskyjä. Arvaatte varmasti, kuka on elokuvan miespääosassa.. jos ette niin koettakaa arvata kaksi kertaa :P

Loppuun Capital Cities'iä. Jostain syystä olen kovasti tykästynyt heidän piiseihinsä.


sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Peli

Tämä sunnuntai on mennyt ihan täysin rentoutumisen kannalta. Sen verran katsoin opiskeluhommia, että kopion yhden tehtävänannon word-tiedostoon. Jee.

Olen ehtinyt tänään katsoa pari jaksoa Robin Hoodia, yhden elokuvan yksin ja yhden elokuvan pienimmän kanssa. Samalla olen neulonut (ja purkanut).

Päivän kuvahaasteen aiheena oli peli ja koskapa sattui niin sopivasti, että pienin reppuaan purkaessaan onnistui levittämään Uno-pelin kortit lattialle, otin niistä kuvan. Se on muuten varsin hauska peli :)


Nyt menen katsomaan vielä hiukan lisää Robin Hoodia ja varsinkin Guyta.. nam.



lauantai 27. syyskuuta 2014

Kissa pöydällä

Pikkuhiiret ovat poissa ja kissat hyppivät pöydällä :) Toisin sanoen kävimme miehen kanssa ulkona syömässä, koska pojat ovat partioretkellä emmekä viitsineet ruveta ruoanlaittoon. Lisäksi minulla on ensi viikolla syntymäpäivä, sekin ihan hyvä tekosyy. Kävimme sellaisessa ravintolassa, jossa olemme käyneet viimeksi noin 16 vuotta sitten.. aikaan ennen esikoista. Samalta näytti ja ruoka oli edelleen aivan yhtä hyvää, ellei parempaakin, kuin silloin ennen. Yksi iso plussa siitä, että enää ei saa tupakoida sisätiloissa, sisäilma oli huomattavan raikasta.

Tämän päivän kuvan aiheena on 'Celebration'. Juhlin hetken hiljaisuutta kuolaamalla katsomalla Guy of Gisbornea sillä aikaa, kun mies vei pojat partioretken lähtöpaikalle.

Nyt mies laittaa meille juuri jälkiruokakahveja, joten siirryn tv:n ääreen.



perjantai 26. syyskuuta 2014

Paras

Tänään oli keskimmäisen vanhempainvartti yläkoululla. Tietysti muistin ajan väärin eikä mies tarkistanut sitä muualta, joten emme menneet sovittuun aikaan vaan puolenpäivän jälkeen. Onneksi se sopi opettajalle ja keskimmäinen pääsi luistamaan musantunnilta viimeiseksi vartiksi.

Sikäli nuo keskustelut ovat aika hassuja meillä, kun ei ole koskaan ollut mitään varsinaisia ongelmia koulunkäynnin suhteen. Nytkin keskustelimme sitten kaikenlaista muuta opettajan kanssa.

Kuvahaasteessa aiheena oli 'Paras'. En keksinyt muuta, joten otin kuvan uudesta ihanasta kangaskassista, jonka ostin elokuussa British Librarystä. Kaiken muun kivan lisäksi kassissa on yksi suosikkilausahdukseni kirjastoista ja kirjoista.

Aamulla katselin kolme jaksoa 'Ultimate force'-sarjaa. Hmm..

Huomenna kaikki kolme mukulaa lähtevät metsään ja tulevat vasta sunnuntaina takaisin. Mikä rauha ja hiljaisuus!

Nyt menen tuijottamaan töllöä, Outlander-sarjasta on kaksi jaksoa katsomatta! Graham! Haa.. ja loppuun Ylviksen video, se on nyt uutena soittoäänenä luurissa. Kiitos vain Laiskis :)




torstai 25. syyskuuta 2014

Tilulii

Tentti on ohitse! Saatan päästä läpi, mikä olisi aina positiivista. Onneksi puolet arvosanasta tulee tentistä ja toinen puoli tehtävistä. Onneksi.

Työpäivä oli suorastaan jännittävä.. meidän puolikas ihmisemme sairastui kesken päivän ja työpari oli käynnillä jossain. Pelkäsin hetken, että joudun jättämään koko puljun vartioimatta kun oli pakko lähteä (tentti you know), mutta juuri kun olin kurvaamassa ovesta ulos työpari saapuikin :) Huh.

Tentin jälkeen olen vain chillaillut tässä koneen ääressä ja päivitellyt LibraryThingiä. Ehkä saan sen joku vuosi ajan tasalle. Käytän GoodReadsia mobiilisti, joten LT jää helposti hunningolle, se ei minun mielestäni toimi aivan niin hyvin kuin voisi toivoa.

Päivän kuvahaasteen aiheena olivat 'Kulmat' (Angles) ja tässä se, mitä sain siitä irti. Vanha palapeli, jota pienin tykkää edelleen väännellä erilaisiksi linnoituksiksi.


Eipä tässä sen kummempia, taidan siirtyä telkkarin ääreen katselemaan jotain ja neulomaan. Köh.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tööt

Olen väsy, vatsakipu on vienyt tänään kaiken innon ja olinkin kotona koko päivän (ihan hyvä vessan läheisyydessä) lukemassa tenttiin. Lukemisen lomassa pitämäni puolen tunnin tauon aikana silitin viikonlopun pyykit ja kuuntelin NightValea.

Päivän kuva-aiheena oli sana 'Loud' eli äänekäs. Otin kuvan esikoisen teknisissä tekemästä minikaiuttimesta, josta kuuntelen luurin kautta musaa ja nyt sitä mainitsemaani NightValea.

Nuppi kaakossa
Lopetin tenttiinlukemisen saatuani kirjan luettua toisen kerran loppuun ja kerrattuani pdf:n kolmannen kerran. Onneksi aiheena on informaatiolukutaito ja sosiaalinen media (kirjastossa), jäljemmästä sentään jotain tiedän ja ehkä osaan sanoakin, aloitinhan sen käytön jo 1996 SFNetin keskustelupalstoilla. Saa nähdä kuinka käy.

Huomenna aion mennä töihin joka tapauksessa. Pitää vain muistaa tulla ajoissa, että ehdin viideksi tenttikysymysten ääreen :P

Alemmasta videosta sen verran, että joskus pohdin kuinka harmaita olivatkaan opettajat tuossa koulussa, jota kävi sekä Rowan Atkinson että samaan aikaan Monty Python-tyypit ja vieläpä (jos muistatte) 'Lunta tupaan'-sketsiohjelman kaverit  Mel Smith ja Griff Rhys Jones.

Nähdään taas. 



tiistai 23. syyskuuta 2014

Kolmio

Päivän kuvahaasteen aiheena oli kolmio. Laitan alle yhden kolmion, josta erityisesti pidän eli 30 sekkaa Marsiin-poikien merkki :)

Töihin pääsin aamulla varsin mukavasti, metroa korvaava bussi ajoi parikymmentä minuuttia päättäriltä toiselle ja iltapäivällä tulin toisella bussilla, jolta kävelin vartin kotio. Työpäivä itsessään jäi suht lyhyeksi, koska vatsa alkoi temppuilla ja on edelleen niin kipeä, etten tiedä mitä tekisin. Lukiessani tenttiin torkahdin sohvalle.

Siinäpä kai ne tärkeimmät tältä illalta. Ainiin, sain sen kuoren luuriini (synttärilahja itselleni) tänään kotiin, mies hiukan pudisteli päätään kuoren nähdessään :D  Kauniin värinen se ainakin on. Tykkään!

Loppuun vielä joku piisi. Sattumalta osuin tähän, jostain tuttu.



maanantai 22. syyskuuta 2014

Rapeaa maanantaita

Päivän sana on siis rapea eli crisp lontoonkielellä. Alla kuva mielestäni mukavan rapeannäköisestä Japanin lyhtykoisosta, sepä on kaunis kukka :) Joku oli niitä tuonut meille sekä kirjastoon että sosiaalitilaan.





Ennen töihinmenoa kävin uimassa, se olikin jälleen tosi kivaa ja uinti kulki :) Minusta on ihanaa, kun nykyään voin mennä uimaan koska tahansa, kun ei tarvitse välittää mistään naisten ongelmista. Kyllä sitä kestikin, useampi vuosi kului jatkuvien vuotojen kanssa. Mielestäni olen ansainnut tämän pienen nautintoni kaiken sen kivun, säryn, harmin ja tuskan jälkeen, mitä koin. Voin myös ihan sivumennen sanoa, että on tosi kamalaa nukkua vauvanvaippojen kera.

Ehdin myös ennen työpaikalle menoani käydä Kirjasto 10:ssä, jossa tapasin jopa neljä ex-työkaveria ja yhden nykyisen opiskelukaverin. Hänen kanssaan ihmettelimme yhdessä tenttiin tulevan artikkelin vanhentunutta tietoa ja toivotimme toisillemme onnea tuleviin koitoksiin. Ex-työpikkuveljeni muisti minua antamalla Tim Burton-pelikortit! IIH! Hän oli ostanut ne ihan minua silmälläpitäen jostain Burton-näyttelystä, mihin oli osunut :) Toiselta ex-työkaverilta ostin pari dvd:tä edullisesti, toisin sanoen pohdin olisiko pitänyt maksaa niistä enemmän, mutta annoin vain hinnan jota hän pyysi.

Mitähän vielä... Töissä ehdin tehdä jo toisen osion ensimmäisistä tiedonhakutehtävistä. Pitäisi koettaa saada ne valmiiksi vaikka viikonloppuna, ne ei vät ole kovin ihmeellisiä. Vaikak täytyy myöntää, että hankalin osuus oli löytää Tuomas Akvinolaisen teoksia Kongressin kirjaston kokoelmista.

Ihana kettukuvaaja löytyi netistä. Villieläinkuvausta :)



Jaa.. laskunmaksu vielä ennen nukkumaanmenoa. Huomenaamuna kiroan sekä JHLn että AKTn työntekijät sinne alimpaan ja kuumimpaan hiilienlapiointipaikkaan.

Ainiin ja pienimmän kanssa saimme hyvät naurut tämän artikkelin jälkeen. Nimittäin tottahan toki hämähäkkejä edustaisi Hämähäkkimies :)

Loppuun laitan vielä yhden IceBucket-videon. Pienin tykkää tästä tosi paljon :P




sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Päänsärky

Päivän suosikkisanaa kysyttiin kuvahaasteessa, mutta en kuitenkaan sen vuoksi tuota otsikkoa laittanut. Päänsärky on ollut koko viikonlopun seurana, enkä tiedä mistä sen pyydystin. Voihan olla, että jooga avasi jonkin jumin joka nyt kiukuttelee.

Kuvaahaasteen sanaksi laitoin perheen, sillä se oli enkuksi helpoin valinta. Suomeksi ikuisesta ihanin sana on mielestäni 'lämpimämpi', sitä kun aikansa makustelee ja rullaillee/lähmii kielellään, niin se on juurikin lämmin. Aivan ihana sana. Se aivan tirskahtelee varpaiden välissä :)

Perhe 
Olen lukenut, lukenut ja lukenut. Hiukan turhauttavaa lukea 2007-vuodelta olevaa artikkelia, jossa puhutaan nyt jo kuolleista asioista tai systeemeistä, joista ei koskaan tullut mitään. Oletan kuitenkin, että niistä ei varsinaisesti kysytä tentissä vaan siinä kysytään asioista, joista edelleen puhutaan kirjastoalalla.

Aion mennä hetkeksi katselemaan töllöä, vaikka se ehkä saattaa häiritä molempien isompien poikien koelukua. Yllättäen meillä kaikilla on kokeita tämä viikko pullollaan :)

Loppuun tuntematon mutta ihan kiva sunnuntaipiisi.


lauantai 20. syyskuuta 2014

Psiih

Psiih sanoi kattila.. eli mun pää? ehkä. Jotenkin en jaksa yhtään lukea, sosiaalinen media ja informaatiolukutaito oavt liian lähellä. Silti pitäisi osata selittää ne torstaina tentissä. Voi elämä. Taidan jatkaa lukemista huomenna. En kyllä ole tänään lukenut sitä, mitä piti, sillä eräs tuttava kävi vaimokkeensa kera kahvilla. Aika vilahti ja oli mukavaa :)

20. Beginning
Aiemmin päivällä olin juuri aloittamassa imurointia ja kuuntelin korvanapeilla John Newmania ja tanssin imurin kera kun mies tuli kotiin jostain ja repesi totaalisesti. Minä nimittäin inhoan imurointia, ainakin aiemmalla imurilla kaikki siivoaminen oli ihan tuskaa. Olen vain huomannut, että ikävätkin hommat hoituvat helpommin kun kuuntelee oikeaa musiikkia.

Kuvahasteen sanasta tulikin mieleeni, että olen tänään blogannut kymmenen vuotta. Ensimmäinen blogini on Livejournalissa edelleen, vaikka aika hiljaiseloa se on viettänyt nyt muutaman vuoden. En tiedä, jatkanko sen kirjoittamista siellä vai Dreamwidth-palvelussa, sillä venäläiset ryssivät (perinteiseen tapaansa) LJn ja se on nykyään aivan kummallinen käyttöliittymältään.

Loppuun vielä imurointimusaa. Taidan mennä katsomaan Karlia.. siis John Kennexiä. See you.




perjantai 19. syyskuuta 2014

Tasan

Tasan ei mene nallekarkit, mutta Ikean autokarkit kyllä kun keskimmäinen jakaa ne. Ja Paimenelle tiedoksi, että sain MTV3:n sivuilla olevasta karkkitestistä tulokseksi Turkinpippurin. Salmiakkia olen siis ihan virallisesti :P

Tänään olen katsellut yhden luennon netitse ja neulonut melkein yhden huivin valmiiksi. Huomenna pitänee lukaista yksi tenttikirja lävitse ja sunnuntaina sitten se ja jotain muuta uudemman kerran. Joopa..

En muista oliko jotain muuta.. kerron jos muistan :P

EDIT Muistinkin heti, kun olin tallentanut eli Skotlannin vaalit. Olipa metka tulos.. sikäläiset nettituttavani ovat olleet kovasti varmoja, että Skotlanti eroaa Isosta-Britanniasta, mutta niinpä vain kävi hassusti. En tiedä, olisiko Skotlannin itsenäistyminen ollut hyvä heille itselleen, mutta EUn kannalta (hallinnollisesti ajatellen) se olisi varmasti edesauttanut EUn hajoamisessa (mikä minusta henkkoht olisi melkeinpä ookoo). Vähän outo maku jäi kyllä suuhun niinsanotusti tästä kansanvaalista. Jotenkin hmm.. kummallinen olo.

torstai 18. syyskuuta 2014

Eka kerta

Tänään meni sitten sekin neitsyys, sillä vihdoin vuosikausia vaanittuani sopivaa kurssia sellainen osui kohdalle. Hathajoogan alkeet kaupungin henkilökunnalle tarjoamana. Oli kivaa :) Opettaja sanoi aloittavansa rauhallisesti meidän kanssamme, sillä joukossa on tosi eritasoisia henkilöitä ja eri-ikäisiä ja hän haluaa välttää vammoja (kuten varmasti mekin). Näin alkuun keskitymme lähinnä saamaan Aurinkotervehdyksen liikkeet sujuvasti lävitse, niissäkin riittää tekemistä. Ainakin nyt tuntuu siltä, että jotain olen tehnyt; selkäfielissä tuntuu ja oudosti kramppaavat jalat on hieman paremman tuntuiset.

Kuvahaasteessa oli aiheena Persoona. En yleensä käsittele lemmikkejä persoonina, mutta nyt on kuitenkin tehtävä poikkeus. Kissamme Sysi on 18-vuotias vanhus, joka nyt kuulon huonontuessa huutaa entistä railakkaammin yrittäessään jutella. Mutta silloin nuorena kissana hän vahti vauvoja näiden nukkuessa ulkona ja hääti oravat pois häiriköimästä. Mökillä hän jaksaa vielä metsästääkin elävää ravintoa. Yrittihän kissa joskus meitäkin opettaa metsästämään, mutta totesi kai lopulta meidän olevan liian typeriä moiseen toimintaan ja jätti sikseen. Nämä kuvat ovat elokuulta, mökiltä. Hiukan hirvittää, kuinak selviämme siitä päivästä kun Sysikkiä ei enää ole.



Huomenna aion ensin imuroida kämpän ja sitten alkaa tenttiinluku. Yksi luentokin pitää katsoa. Ensi viikolla menee illat rattoisasti kaikenmaailman muissa hommissa ja torstaina olisi tentti. Jos läpi pääsen, olen tyytyväinen.

Illan ratoksi jotain vanhaa..



keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Avain

Avain oli siis tämän päivän aiheena ja koskapa nuo nyt käynevät näin otsikkovammaiselle ihmiselle otsikoiksi, niin saatte kärsiä. (jostains yystä 'kärsiä'-sanasta tulee aina jokin typer' possuvitsi mieleen.)

Avain siis eli avaimet. Työsellaiset Nuuskamuikkusen kera. Joka oli minusta se ihan paras tyyppi Muumilaaksossa, koska tajusi lähteä talveksi pois lämpimille maille (vaikka siten loppujen lopuksi paljastuikin Myyn isäksi jostain ketjusta..). No, eipä se haittaa, vanhaan hyvään aikaa lehtolapsia oli siellä sun täällä ;)





Pienin oli ratketa onnesta soittaessaan minulle koulun jälkeen. Äikäntunnilla oli tehty joku tehtävä ja hän oli ensimmäisenä saanut sen oikein valmiiksi ja ope oli piirtänyt kruunun tehtävän päälle. Oikein kiva :) Ensinnäkin ope oli se viime syksyn luokanvalvoja, jonka kanssa meni sukset ristiin sekä lapsella että meillä ja toisekseen maanantaina tuli taas huomautus tunnilla riekkumisesta. Siihen nähden siis erittäin kiva.

Poikkesin kaupassa kotimatkalla ja huomasin ravatessani kassalle karkkihyllyjen lomasta, että kaksi pikkukundia suoritti empiiristä tutkimusta irtislaareilla. Mainitsin asiasta kassaneidolle, joka ilmoitti vartijoille, mutta kurvatessani ulko-ovelle huomasin, että pojat olivat jo lähteneet lipettiin. varmaan säikähtivät kun huomasivat minun huomanneen heidän tekosensa. Kotona sanoin miehelle, että siitähän ne äkkiä siirtyvät sitten pakattuihin karkkeihin jne muihin kamoihin ja mies mainitsi jotain porttiteoriasta. Mutta niinhän se loogisesti menee :P

Joo.. näköjään onnistuin saamaan melkoisen nettijulkisuuden itselleni hetkeksi. Kysyin nimittäin Twitterissä Grahamilta mitä tuo tykkäsi salmiakista (jotka lähetins ukkien mukana) ja G vastasi, että ne olivat oikein hyvejä. Uskonkin, että hän jopa saattoi niistä pitää ollen skotti, sillä skotithan syövät myös kaikenlaista metkaa :) Joka tapauksessa vähän hirvittää. En halunnut ihan tällaista määrää huomiota sillä viestillä saada. Noh, tehty mikä tehty.

Pyykkikone rallatteli loppulaulunsa, joten menen ripustamaan nuo toiseen kertaan pestyt. Sitten etsin jumppavaatteet jostain, sillä huomenna aloitan joogaharrastuksen henkilöstöliikunnassa. En ole koskaan ennen joogannut, saa nähdä kuin ämmän käy.

Loppupiisistä voitte arvata mitä pienin katseli tänä iltana :) Yksi tämän perheen suosikkielokuvista. Ja tästä tulikin mieleeni, että varasin meille (koko perheelle) syysloma-torstaiksi liput Kaupunginteatterin Sarjahurmaajiin, uskon sen olevan hyvä.




tiistai 16. syyskuuta 2014

En tykkää

'En tykkää' oli tämän päivän kuvahaasteen aiheena. Töissä oli edelleen neilikoita kahvihuoneessa ja koska ne ovat ehdottomasti inhokkikukkiani (huolimatta Laiskan vaimon ponnekkaasta puolustelusta) lätkäisin ne kuvaan. Valkoiset neilikat ovat aina hautajaiskukkia ja kaikki neilikat tuoksuvat aivan kaamealle. Kalmalle. Nih. Makuasiat nyt vain ovat.. makuasioita.


Töissä aika kului suht rattoisasti. Yritin ensin saada säädettyä uutta Hobitti-laskuria tänne blogiin, mutta koska en halunnut kirjautua (maksulliseen) palveluun niin jätin sen silleen. Sitten yritin päivittää LibraryThingiani ajan tasalle, mutta en ehtinyt saada edes viime loppuvuotta sinne, kun piti jo lähteä pois. Aioin jatkaa hommaa kotona, mutta jotenkin eksyin taas tekemään kaikenlaista muuta. Katselin yhden elokuvan (Wild target) pienimmän kera ja luin yhden kirjan loppuun. Siinä se ilta taas vilahtikin.

Löysin tämän kuvan aamulla Fb:stä. Jostain syystä ajattelin, että se ilahduttaa erityisesti Paimenta.. :D





Loppuun vielä joku musiikki, saa nähdä mitä juutuupista löytyy tänään :P



maanantai 15. syyskuuta 2014

Vesiterapia

Aloitin päivän pulahtamlla altaaseen ja ilokseni huomasin, että huolimatta kesän kevyemmästä uimisesta pääsin peruskilometrini 32 minuutissa. Hallissa oli aika tyhjää ja sain koko radan itselleni kolmen kierroksen jälkeen. Naapuriradalla uiva vanhempi herra tervehti, olemme jo pari talvea uineet naapuriradoilla.

Uinnin jälkeen käväisin kysymässä kirjastosta olisiko kolmaskin tenttikirja jo ilmiintynyt sinne ja olihan se. Nyt pääsenkin lukemaan ihan urakalla! Jee!


Töihinkin ehdin ja istuin jopa iltakasiin asti. Onneksi oli suht hiljaista ja ehdin tehdä ensimmäisen osion tiedonhakutehtävistä suurin piiretin. Pitää vielä kirjoittaa se puhtaaksi ja selvitellä hiukan sitä, miten löysin vastaukset.

Tilasin luuriini hienot kuoret eräältä RArmyn jäseneltä, nyt voin jo julkisesti tunnustaa olevani RA-fani :P Jostain syystä olen tämä vuonna ollut erityisen ihastunut sekä hotpinkkiin että fuksiaan. En tiedä yhtään, miksi. Kummallista.

Päivän kuvahaaste oli 'Remember' ja koska en millään keksinyt mitään, niin tässäpä kuva viimeisltä aamulta Oahulla juuri auringon noustessa, kun käppäilimme kohti lentokonetta. Minusta aika onnistunut kuva ollakseen luurin kameralla otettu.


Loppuun vielä joku piisi. Vähän aikaa ajattelin laittavani päivän korvamadon, mutta kun sain sen juuri pois.. Onneksenne en löytänyt sitä tähän hätään, joten saatte Alkaline trion piisin (joka on varmaan ollut täällä ennenkin). Tämä on minulla luurisa soittoäänenä, että jos kuulette jossain metroasemalla tjsp niin tiedätte..


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Soiva pyykkikone

Tänään sitten se tapahtui. Pyykkikonevanhus kuoli lopullisesti, tietysti juuri silloin kun mies oli pois kotoa esikoisen kera. Meni tunti kun pusersin vedet käsin pyykeistä ja ripustin narulle, vedet olivat koneessa edelleen ja osin lattialla. Näöstä päätellen pitää pestä sekä eiliset että tämän päiväiset uudestaan.

Mies katsoi ensin, että korjaisi pumpun, mutta koneen kaikki sisuskalut olivat jo sen verran haperoita, että päätimme parhaaksi ostaa uuden masiinan. Nyt uusi kone pimputtaa pienen musiikin aina käynnistyessään, ohjelmaa valitessaan ja virtaa katkaistessa. Sen saisi kuulemma synkattua minun puhelimeni kanssa jotenkin, mutta en oikein ymmärtänyt miksi?

Mies ja esikoinen kävivät pyöräretkellä eli katsastivat fillarireitin esikoisen lukiolle tulevan metro/ratikkalakon vuoksi. Minäkin odotan pääseväni fillaroimaan töihin kaatosateessa. Sinä päivänä nimittäin sataa varmasti, koska lakko. En uskalla edes ajatella, että olis lämmin ja kuiva aurinkoinen keli. Tuskin.

Lukaisin vähän päälle 50 sivua PDF:ää, informaatiolukutaidosta ja sosiaalisesta mediasta. Voi elämä, kyllä oli kiinnostavaa. Not. No, tentittävä se kuitenkin on.




Tällaisen löysin FBstä, ehkä se hieman ilahduttaa teitä.

Sananlaskut uudistuvat ja tältä ne näyttävät 2014:
* Lopussa on aika ihme, jos seisoo.
* Se mikä ei tapa, se vituttaa.
* Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.
* Happamia sanoi vihreä kettu rauhoittavista.
* Odottavan aika on yleensä alle tunti.
* Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?
* Parempi pää täynnä, kun kymmenen oksalla.
* Niin makaa kun sattuu sammumaan.
* Tulin, näin ja koitin sormella.
* Laatta on heitetty.
* Viina on viisaiden luoma.
* Itku pienestä kalusta.
* Kahden aina kalliimpi.
* Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.
* Niin metsä vastaa kun hallusinaatiot haluaa.
* Valheella on lyhet jäljet, ellei käytä väärää passia.
* Avainrengas on kätevä pikku härveli, jonka ansiosta voit hukata kaikki avaimesi kerralla.
* Hölkkää, niin kuolet terveempänä.
* Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.
* Ihmiset ovat kuin viinit, huonot muuttuvat vanhoina happamiksi, hyvät tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.
* Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.
* Ihmisiä on kolmenlaisia. Niitä, jotka osaavat laskea, ja niitä, jotka eivät osaa.
* Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
* Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.
* Kysyvä ei tieltä eksy, hän on jo eksynyt.
* Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää mahdollisimman paljon -huumori ja mielikuvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä emme ole ja huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme.
* Mitä enemmän asioita tietää, sen enemmän tietää asioita, joita ei tiedä.
* Naiset pitävät hiljaisista miehistä, he luulevat heidän kuuntelevan.
* Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.
* Pessimismi on aivan turhaa, ei se auta kuitenkaan mitään.
* Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.

Loppuun vielä päivän kuvahaastekuva. En keksinyt mitään muuta tervettä, joten tässä elokuinen kuva mökiltä. Komea otus vai mitä?

Sudenkorento



 Ja illan ratoksi Maroon5:n esittämä Sunday morning.


lauantai 13. syyskuuta 2014

Tervehdys

Aamulla lähdin pienimmän kera elokuviin katsomaan Minisankareita, joka jäi viikko sitten kesken. Tällä kertaa kaikki meni oikein hyvin ja elokuva oikeasti toimi erinomaisesti 3D-versiona. Söpöt ötökät ja huvittavat viholliset olivat mainioita :)

Elokuvan jälkeen teimme pienen ostoskelukierroksen, ensin Behnford'silla ja karkkikaupassa ja sitten Itiksessä haimme minulle tenttikirjan kirjastosta, kirjaston jälkeen kävimme Arnold'sin donitsitiskillä ja vielä lähiostarin kukkakaupassa. Pienin olisi halunnut lihansyöjäkasvin, mutta sellaista ei valitettavasti löytynyt ja lupasin katselaa vielä keskustasta joku päivä moista. Meillä oli sellainen joskus, mutta sitten se kuoli ja mokomat jotenkin hävisivät kaupoistakin. Saa nähdä löydänkö.

Päivän kuvan aiheena oli 'out of place' ja otin kuvan osasta jääkaappimagneeteistamme. Yksi niistä häiritsee minua hiukan, se ei ihan kuulu joukkoon ja se oli vielä vähän vinossakin, tarkoituksettomasti. 

Nyt taidan lähteä hetkeksi vielä 1700-luvun Skotlantiin.. Graham kiltissä on parasta koko sarjassa ;)

Loppuun vielä joku random-piisi Juutuupista. Tässä on jotain samaa tunnelmaa kuin The Crashillä aikoinaan.




perjantai 12. syyskuuta 2014

Apuva

Katselin tänään opintojen ensimmäisiä tehtäviä ja voi pojat, kyllä niin iski päänsärky :D No ei, mutta pitänee varmaan paneutua niihinkin jossain vaiheessa. Meilasin myös pää-opettajalle kopion työtodistuksesta, joten ei tarvinne huolehtia 2 kk:n työharjoittelusta sen enempää. Joudun kyllä kirjoittamaan pari kirjoitelmaa/analyysia siihen liittyen, mutta se homma on kaikkien tehtävä ja se on ihan hyvä minusta.

Jostain syystä niska on aivan umpijumissa, joten aion siirtyä tästä sohvalle tuijottelemaan .. jotain.. :P Neuleen kera tietysti. Aamusella nimittäin piti purkaa melkein koko juttu, koska olin alkuvaiheessa tehnyt virheen ja se alkoi häiritä ihan liikaa. Ehdin samalla katsella Guy of Gisbornea Robin Hoodia neljä jaksoa.

Kuvassa on syksy aiheena ja nappasin pari otosta pihalta, tässä kuitenkin se, jonka pistin julkijakoon.

Kuvahaaste: fall/spring 


Ja nyt menen. Nähdään!


torstai 11. syyskuuta 2014

How I feel today

Tänään kuvahaasteen aiheena oli 'Miltä nyt tuntuu?'. Hyvältä tuntuu, juhlavalta. Tänään oli aika rattoisa työpäivä. Normiaamun (tosin hiukan myöhäisemmän) jälkeen vaihdoimme juhlatamineet yllemme ja hurautimme ratikalla Kaupungintalolle juhlimaan satavuotiasta virastoamme. Meidän kanssamme juhlivat myös kuapungin isä Pajunen ja koko maan isä Niinistö (sekä naapurinrouva).

Oli kyllä hauskat juhlat, se täytyy sanoa. Oli klassista musiikkia ja rentoja puheita, vähemmän rentoja puheita, hyvät juontajat, a capella-versio 'Sata salamaa'-viisusta, stadin slangilla esitetty puhe (jonka ymmärsin kokonaan kiitos veljeni ahkeran Stadin slangin käytön) ja yhteislaulua sekä torvisoittoa. Lopuksi buffet viineineen ja sitten näyttelyn avajaiset alakerrassa. Tämä kaikki sujuvasti suomen ja ruotsin vaihdellessa saumattomasti.

Hauskinta oli tietysti nähdä kaikkia entisiä ja nykyisiä työkavereita hieman hienommissa puitteissa. Hauskaa oli myös huomata, että Herra Presidentti ihan oikeasti ilahtui muistelmateoksista. Minusta hän onkin humaani ihminen, toisin kuin moni muu poliitikko.

Ihana työkaveri otti kuvan minusta Käärmenäyttelyssä :)
Tultuani kotiin leivoin pienimmän luokan Sadonkorjuujuhliin yhden kuivakakun, jossa on omenahilloa. Se pitäisi vielä kääräistä muoviin ja laittaa lappu, mitä se sisältää. Sanoin pienimmälle, että laitan lappuun myös siitä, että kakku ei tule enää takaisin kotiin. Jos sitä jää, niin ottakoon opehuoneeseen. Arvon hekin ansaitsevat.

Loppuun vielä Jukka Poikaa, joka ie kuulostanut hassumalta sekään a capella-versiona :)


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Puoliväli

Nimittäin viikon puoliväli. Tänään olin toisen päivän työsuojelu-perusteissa ja oli ihan kivaa. On mukavaa, kun ihmiset uskaltavat avata suunsa. Siten tutustuu paljon paremmin kaikkiin. Minusta on myös mukavaa, kun kaikki ovat aika eri virastoista.

Kävin lounaalla työkaverini kanssa ja lopulta istuimme parin muun kurssilaisemme kanssa pöydässä jutelemassa mukavia. Minä ja kolme miestä, kaksi nuorta ja yksi vanhempi herra. Toinen nuorimies on töissä leikkipuistossa ja kertoi aikovansa pyrkiä lukemaan kasvatustiedettä.

Siinä katseeni harhaillessa pitkin lounasruokalaa huomasin serkkuni istuvan meistä vähän matkan päässä ja niinpä vietyäni lautaseni tiskilinjastoon menin sanomaan moit :) Oli tosi kiva nähdä häntä. Viimeksi he ovat olleet meillä esikoisen rippijuhlissa eli vuosi sitten kesällä. Tuumasimme, että voisimme joskus mennä yhdessä käymään äitini luona, kun serkullani on pian (anoppinsa) auto käytössä. Olisi kivaa :)

Päivän kuvahaasteen aiheena oli 'Repetition' eli toisto. Kuvan sukat ovat ystävän neulomat.
 Nyt menen pakkaamaan juhlaleningin ja jonkun siistin käsilaukun huomista varten. Huomenna on työpaikan Isot Juhlat, tulee parikin presidenttiä paikalle. Hiukan jänskättää.


tiistai 9. syyskuuta 2014

Suojelu

Nimittäin työsuojelu. Vielä huominen samaa asiaa ja sitten on kuukauden tauko. Onneksi oli kivoja ihmisiä, etten tuntenut itseäni aivan oudoksi piruksi vieraassa helvetissä, kuten isäni olisi sanonut. Ihmisistä ensimmäinen tuttu oli meidän monivuotinen siivoojamme (en koskaan muista näitä hienompia nimityksiä) ja toinen oli eräs (nykyinen) työkaveri Kantsusta, nuori mies joka oli juuri palannut isyyslomalta :)


Päivän kuvahaasteen nimi oli 'Oranssi'. Sattumalta käydessäni Itiksessä bongasin nuo iloiset värit Tallinnanaukiolla.

Kotiinpäästyä laitoin pyykit pyörimään ja kuinka ollakaan menin ripustamaan ne jo kahdeksalta enkä vasta puoliltaöin. Nimittäin pyykkikone oli hajonnut jättäen viimeisen linkouksen tekemättä ja oli paljon märkää pyykkiä. Sillä aikaa kun väänsin vesiä vaatteista mies tutkaili konetta ja sai kuin saikin sen korjattua. Onhan tuo konekin jo vanha, ostettu Kantin avajaisista kun esikoinen oli vastasyntynyt, hyvin on palvellut. No kerran on vaihdettu moottori ja kerran laakerit, kun toimintasavut tulivat ulos, mutta ylipäänsä ihan kelpo kone.

Sellaista piti vielä pikaisesti kommentoida, kun Katen ja Wiljamin raskaus on aika vaikea, että näin jossain kommentin, jossa sanottiin ettei siinä asemassa oleville irtoa säälipisteitä. Kyllä minulta vain irtoaa. Kyllä kuninkaalliseenkin sydämeen sattuu, jos tulee keskenmeno. En vain ymmärrä tuollaista kommentointia. Minusta se on todella ilkeää.

Loppuun hiukan vanhaa kunnon Plattersia.


maanantai 8. syyskuuta 2014

Hiihaa

Oli ihan kiva päivä töissä, vaikka olikin eka pitkä iltavuoro eli iltakahdeksaan asti. Ehdin katsella opiskeluhommiakin vähän ja tajusin, että olenkin lukenut väärää kirjaa ensimmäiseen tenttiin. Onneksis e ei haittaa, sillä joudun sen kuitenkin tenttimään lokakuun lopussa. Nyt vain pitää saada handuun yksi kirja, muut ovat pdf-tiedostoja, joista koin ilahduttavan hetken kotosalla. Sain ne nimittäin siirrettyä tikulta tabletille ilman ongelmia plus ne aukeavat tabletissani! Voi tätä ilon ja riemun päivää! Vihdoinkin voin käyttää tablettiani muuhunkin kuin fanifiktioiden lukuun ja surffailuun eli juuri siihen, miksi sen alunperinkin hankin! Mahtavaa!

Nyt menen syömään vähän iltapalaa iltateen kera ja katselen jotakin kivaa samalla. Tässä vielä päivän kuvahaaste-kuva. Päivän sana oli 'Broken', joten siinäpä on pari simpukankuoren palaa.

Olen pahoillani epätarkkuudesta ja tummuudesta, ikkunalauta nyt vain on tuonvärinen enkä jaksanut alkaa säätää uutta kuvaa. Olkoon.

Loppuun vielä piisi, joka osui silmään jostain keskustelupalstalta :)


sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sunnuntai

Päivän sana kuvahaasteessa oli 'Father', joten tässä kuva isästäni nuoren miehenä, juuri ylioppilaaksi päästyään. Vuosi on ehkä 1949, muistaakseni isäni kävi jonkin luokan uudemman kerran :)





Tänään olen ehtinyt lukea koko tenttialueen samalla kun pyykkikone on pyöritellyt kolme koneellista vaatteita, jotka ripustin ulos kuivumaan. Ehdin jopa ennen saunaa silittämään kaikki siihen mennessä kuivuneet vaatteet, silittämättä jäi lähinnä pari meikäläisen yöpaitaa ja muutama t-paita.

Olen ollut tänään jotenkin ärhäkällä päällä. Arvelen sen johtuvan tulevan viikon aikatauluista, sillä huomenna alkavat jälleen iltavuorot ja ti ja ke olen kurssilla, jonne pitää ehtiä kukonlaulun aikaan. Torstaina puolestaan on putiikin 100v-juhlat kaupungintalolla. Jossain välissä pitäis varmaankin vilkaista opiskelu-verkkoympäristöä jne. Noh.. kaipa se tästä taas käynnistyy tämäkin syksy. Kunhan ehtisin jossain välissä käydä hyvin alkaneen tavaranpoisto-operaation kimppuun jälleen.

Nyt menen hetkeksi katsomaan John Porteria.. siis Strike back-sarjaa. Huomisiin!


lauantai 6. syyskuuta 2014

Lavvantai

Tänä aamuna heräsin lähettämään pienimmän kouluun ja sitten kömmin takaisin peiton alle. Väsytti aivan kamalasti. Parin tunnin kellimisen jälkeen söimme aamiaisen, esikoinen ei lähtenytkään metsään ja lueskelin hiukan luetteloinnin teoriaa, mutta en oikein jaksanut.

Iltapäivällä ystävämme Leena tuli kylään poikansa Klausin kanssa ja oli ihan mukava ilta. Söimme yhdessä päivällistä ja sen jälkeen tutkailimme mahdollisia syyslomakohteita. Saa nähdä lähdemmekö mihinkään.

Päivän kuvan aiheena oli 'I need..' ja koska aina voi juoda lisää kahvia, otin kuvan (päivä)kahvimukistani. Loharin olen ihan omin pikku kätösin maalannut joskus (2005) posliininmaalaustunnilla.






Loppuun Tina Turneria. Ihana rautainen Tina.





perjantai 5. syyskuuta 2014

Perjantaiperjantaaaaiiiiii

Joo. Aina sen kuulee Njassan äänellä laulettuna. Vaikka kuinka yrittäisi jotain muuta. Näin sitä leimautuu tietyn aikakauden radiokuuntelijaksi. Tosin enää en kuuntelekaan radiota kuin äärimmäisessä hätätilanteessa.

Tänään menimme pienimmän kera elokuviin tarkoituksena katsoa 'Minisankarit' (Minuscule) ja alku menikin ihan hyvin. Ehdimme elokuviin, pienimmän ope päästi hänet koulusta 5 minuuttia etuajassa ollen todella ihana, saimme popcornit ja lunastin yhdet toisetkin liput ja menimme saliin. Noin puoli tuntia pyörittyään leffa katkesi.. ihmettelimme siellä pimeässä, kaikki viisi katsojaa (3 aikuista + 2 lasta) ja juuri kun aioin mennä sanomaan asiasta se käynnistyi uudelleen ja henkilökuntaan kuuluva mies kysyi kauanko ehdimme katsella piemää kangasta ja laittoi pätkän oikeaan kohtaan. No jonkin ajan kuluttua meni taas pimeäski, ehkä 15 sekuntia ja sitten taas jonkin ajan päästä, jonka jälkeen valot syytyivät ja eräs naishenkilö toi meille vapaaliput ja suklaapatukoita valitellen, että projektorin lamppu oli kuollut. Ihme kyllä emme kukaan saanet kohtausta ja lähdimme hieman ihmeissämme ulos.

Jatkoimme matkaa pienimmän kanssa Ateneumiin ja jonotimme ehkä 15 minuuttia Tove Jansson-näyttelyyn. Se oli erityisesti minulle tärkeä, mutta pieninkin piti kuvista. Meillä nimittäin pojat eivät ole koskaan olleet Muumi-faneja, minä enemmänkin. Näyttely oli hieno, mutta aivan liian täynnä ihmisiä. Nyt olimme kuitenkin aika hyvissä ajoin, en viitsi edes kuvitella sunnuntain jonoja, kun näyttely on viimeistä päivää auki.

Kuvahaasteen 4s päivä 'Ylösalaisin'. Kuvassa on puu, mutta hiukan nurinniskoin.

Sitten menimme Stockalle katsomaan pienimmälle uutta takkia, joka kestää myös vettä. Vanha takki kun on kutistunut, siis jäänyt pieneksi. Löysimmekin oivallisen kivan takin ja maksettuani sen menimme syömään siihen Heseen, jossa pienin katkaisi kätensä pari vuotta sitten. Jonkin ajan päästä ystäväni Kristiina saapui kahviseuraksi. Pienin riekkui Hesen kiipeily-yms systeemissä ja me juttelimme, annoin Kristiinalle myös hänen British Museumista tilaamansa tavarat (postikulut olisivat olleet tuskalliset).

Vihdoin juoruiltuamme tarpeeksi erkanimme. Mies tuli meitä vastaan, sillä kaupassa piti käydä taas. Huomenna pienimmällä on koulupäivä ja esikoinen mennee metsään, joten aion syventyä luetteloinnin ihmeelliseen maailmaan. Tentti on parin viikon päästä.

Alla uusin Simon's cat. Hämähäkki on ihan paras :D


torstai 4. syyskuuta 2014

Tee se itse

Tämän päivän kuvausaiheena oli 'DIY' eli 'tee se itse'. Hiukan taas ihmettelin, mistä ihmeestä repisin kuvan, mutta onneksi työkaveri pelasti. Pääsin jälleen kasaamaan opematskuja eli rei'ittämään kileten opettajien ope-oppaita ja lätkimään papereita kansioihin. Ihanaa purkaa turhaumiaan näin luovasti!





Muutenkin oli ihan kivaa, koska oli opettajain kokous ja saimme siten kahvia ihanan täytekakun kera. Kahvista itsestään en sano muuta kuin, että Juhlamoska ei edelleenkään ole suosikkini :P

Loppuun video, johon tykästyin sattumalta sen löydettyäni. Tuli jotenkin hyvä mieli huolellisesti tehdystä pätkästä.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Illan toinen

Olen ollut puolikoomassa keskustelupalstalla ja tuli ikävä olo. Muutama keskustelukaveri on saanut tänään suru-uutisen. Lieneekö surunappini ollut enne?

Piristääkseni sekä itseäni että teitä lisään (jos onnistun) tänne tanssivan Karl Urbanin. Märkäpuvussaan. Hassu mies tuo Bones McCoy.

EDIT Ei onnistunut, linkkiä seuraamalla saatatte nähdä hänet :P


Köhäisää keskiviikkoa

Kävin töissä jälleen, tosin useamman tunnin rupeaman mutta silti ehdin tulla kotiin jo hyvissä ajoin ennen työajan virallista päättymistä. Olo huonontui tunti tunnilta ja niinpä päätimme työkaverin kanssa, että on parempi minun mennä kotiin sairastamaan nyt, koska huomenna joudun pitämään ovia auki yksin parisen tuntia. Tällä hetkellä meitä on vielä vain me kaksi hommissa, ensi viikolla saamme puolikkaan apupoikamme takaisin remmiin ja sitten hiukan helpottaa.

Päivän kuvahaasteen aiheena oli nappi ja kun en muutakaan keksinyt, otin kuvan surunapista.

Laittaessani kuvaa FB-sivulleni aloin pohtia sitä, milloin surunapeista luovuttiin? Milloin surusta tuli yksityistä ja huomaamatonta? Tuokin nappi on jostain 60-luvulta, käsittääkseni. En tiedä, onko appiukko käyttänyt sitä 80-luvulla miehen äidin kuoltua. Luultavasti ei, silloin ehkä alkoi tämä 'yksityisyyden' suojelu tässäkin. En tiedä. Ehkä joku sosiologi tekee aiheesta väitöskirjan joskus tulevaisuudessa.

Kepeämpiin aiheisiin palatakseni vanhuskissamme käväisi vuositarkastuksessa tuossa parinsadan metrin päässä ja kaikki kunnossa. Eläinlääkärin mukaan on jo 'laina-ajalla' vuosissaan. Hampaat oli putsattu kevytnukutuksessa ja kynnet leikattu. Miehen kerrottua turkkiongelmista trimmattiin vielä turkkiakin, nyt kissa on aika hoikan näköinen. Kuulemma hedelmäpussillisen verran otettiin karvaa pois, mikä on kyllä ihan hyvä. Reipas kattihan tuo on, ikäisekseen sai mökilläkin vielä tuoreravintoa saalistettua :)

Sain ensimmäisen tenttikirjankin tänään. Aihe käsittelee leuttelointia ja sisällönkuvailua. Jeeee.

Loppuun hiukan vanhaa progea. Marillionia, tykkäsin tästä levystä ja pidän siitä edelleen. 




tiistai 2. syyskuuta 2014

Raitoja

Tämän päivän aiheena kuvahaasteessa olivat raidat. En miellään keksinyt mitään raidallista, kävellessäni metrolle ajattelin ottaa kuvan auringon ja puiden varjojen luomista raidallisistavarjoista kunne töissä menin keittämään itselleni aamukahvit ja SIINÄ SE OLI!

Täydelliset raidat kuvaan. Vanha poppana keittiön/sosiaalitilan seinällä, jonkun kauan sitten olleen kudontaryhmän jäsenten taidekäsityö. Jostain syystä se tuo minulle aina mieleen merenselän syksyisenä aamuna, hieman usvaa ja auringonsäteitä.






Työpäivä meni.. siinä sivussa. Alkuun en ollut päästä työkoneelle ollenkaan, se oli täysin jumissa. Onneksi it-tukihenkilö tekohengitti koneen ja vaihtoi hiiren. Nyt ainoa ongelma on se, että hiiren rulla ei toimi.. mutta en jaksa ehkä ihan vielä alkaa valittaa siitä. Voisin pyytää sellaisen ihanan ergonomisen rullahiirialustan näppikselle, jollainen on yläkerran koneellani. Rakastan sitä.

Loppuun alkumusiikki The Crucible-näytelmästä. Kaunista.



https://soundcloud.com/richard-hammarton/ash-the-crucible


maanantai 1. syyskuuta 2014

Maanantai

Olin tänään kotona ja nyt tuntuu olo paljon paremmalta kuin eilen. Taidan huomenna kyetä jo töihinkin.

Osallistun syyskuun ajan kuvahaasteeseen, josta mainitsinkin jo viime viikolla. Tässä ensimmäinen kuva, päivän teemana oli 'In my cup'. Unohdin ottaa kuvan aamukahvistani, joten sen sijaan saatte kuvan teemukista.

Nautin teetä samalla, kun katselin Spooksin loppuun ja aloittelin uutta neuletta, tällä kertaa itselleni. Meinasi mennä silmukkalaskut aivan sekaisin, kun Richardin esittämälle Lucas Northille kävi hullusti. Aijai.. nyt spoilasin.. no, toisaalta ehkä se ei haittaa teitä :D

Nyt illalla katselin iahn uutta sarjaa 'Outlander', joka perustuu Diana Gabaldonin 'Muukalainen'-kirjasarjaan. Graham esittää siinä klaanipäällikköä, hieno mies tässäkin.

Loppuun hassu piisi, josta tykkään jostain oudosta syystä. Alkaa ihan tanssittamaan.