lauantai 27. syyskuuta 2014

Kissa pöydällä

Pikkuhiiret ovat poissa ja kissat hyppivät pöydällä :) Toisin sanoen kävimme miehen kanssa ulkona syömässä, koska pojat ovat partioretkellä emmekä viitsineet ruveta ruoanlaittoon. Lisäksi minulla on ensi viikolla syntymäpäivä, sekin ihan hyvä tekosyy. Kävimme sellaisessa ravintolassa, jossa olemme käyneet viimeksi noin 16 vuotta sitten.. aikaan ennen esikoista. Samalta näytti ja ruoka oli edelleen aivan yhtä hyvää, ellei parempaakin, kuin silloin ennen. Yksi iso plussa siitä, että enää ei saa tupakoida sisätiloissa, sisäilma oli huomattavan raikasta.

Tämän päivän kuvan aiheena on 'Celebration'. Juhlin hetken hiljaisuutta kuolaamalla katsomalla Guy of Gisbornea sillä aikaa, kun mies vei pojat partioretken lähtöpaikalle.

Nyt mies laittaa meille juuri jälkiruokakahveja, joten siirryn tv:n ääreen.



2 kommenttia:

  1. Onnittelen taas hyvissä ajoin koska sä tiedät tämän muistini..... eli onneksi olkoon med isot pusut ja rutistus!
    Ravintolassa en ole syönyt vähään aikaan ja yksi syy on se että sellaiset ravintolat mistä saa ruokaa pienen lihapalan ja muutaman vihneen sijaan, ovat käyneet todella vähiin ellei peräti kadonneet. Vegetaristien salaliitto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mitään FineDiningia meillekään :P Tuolal on isot annokset kohtuuhintaan, mm. opiskelijoitten suosima paikka :)

      Niija kiitos :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)