5 omituista tapaani

Aiemmin lupasin Pepposelle, että tekisin tämän vasta kotoa käsin, mutta olen altaan reunalla ehtinyt pohdiskella tapojani siinä määrin, että voinkin kertoa nämä jo nyt. Valitsin viisi päivänvalon kestävää tapaa, omituisuudesta en tiedä.

1. Tiskirätin suoristaminen
Tiskirättiä ei jätetä runttuun altaan reunalle kuivumaan, silloin pöpöt innostuvat. Jostain syystä tuo toinen puolisko ei tätä oikein ole sisäistänyt. Rätti myös huuhdellaan kylmällä vedellä, ettei se ala haista. (Huom. ei toimi maitoon).


2. Kirjanmerkit
Kirjanmerkki on eri asia kuin taittaa sivu koirankorvalle tai säilöä makkaravoileipä kirjan väliin. Suklaapapereita ei myöskään arvosteta. Sen sijaan mikä tahansa paperilappunen tai vessapaperin pala (puhdas) sopii käytettäväksi.

3. Järjestyksellinen epäjärjestys
Työpöytäni saattaa asiaatuntemattoman silmään näyttää epäjärjestyksen ja kaaoksen risteysasemalta, mutta siinä on tietty järjestys. Tiedän tasan tarkkaan, missä mikäkin lippulappunen on. Sen sijaan jos siivoan unohdan missä mikäkin on, ellen saa tehdä sitä rauhassa ja omalla logiikallani.

4. Hidastelu
En jaksa hidastelua. Nykyään minulle tuottavat tuskaa ihmiset, jotka vellovat kauppojen käytävillä päämäärättömästi ympäriinsä ja niin hitaasti, että ehdin harmaantua ennen kuin pääsen heistä ohi. Samaan sarjaan kuuluvat ihmiset, jotka pysähtyvät rullaportaiden päähän miettimään, minne olivatkaan menossa. Kerran jouduin yhden mamman suorastaan työntämään pois alta, etten olisi hypännyt niskaan.

5. Äänen avaus (matkittu Pepposelta)
Kuten Pepponen, minäkin avaan ääntäni ennen kuin soitan 'virallisen' puhelun. Tosin vain yskimällä ja sen jälkeen testaamalla, että ääni toimii suht normisti. Tosin teen 'äänitestin' aina haukottelun ja yskimisen jälkeen, kuulemma saattaa oudommasta olla metkaa, mutta lähipiiri lienee jo tottunut hymähdyksentapaiseen, jonka päästän.

6. Bonuskohta eli Real Person-fanifiktiot
Tämä on asia, joka kuuluu minusta sarjaan 'erittäin ei-sopivaa'. Fanifiktiot todellisista ihmisistä (esim. näyttelijöistä) loukkaavat kyseisten ihmisten yksityisyyttä ja pahasti. Valitettavasti olen huomannut, että aika monet kirjoittavat näitäkin. jotkut kirjailijathan ovat sanoneet suoraan, etteivät pidä kirjoistaan tehdyistä fanifiketistä, jonka senkin tavallaan ymmärrän ja toisaalta taas en, mutta ihan oikeasti (tunnetun) ihmisen elämästä ei kirjoiteta fanifiktioita, vaikka kuinka tekisi mieli, ei edes naapurin elämästä. Niistä voi kukin kirjoittaa omassa mielessään omaksi ilokseen.

Siinäpä se, ensimmäiset jotka tulivat mieleeni. Kiitos vain Pepponen :) ja prenikan poimin kotikoneelle :P

Lopuksi piisi, joka soi tänään ruokapaikassa. Sattumalta pidän juuri tästä aika helkkaristi.

Pikapäivitys

Eilen olimme koko päivän autoretkellä ja kiersimme saaren eri paikoissa. Aloitimme päivän kahviplantaasilla, jossa joimme kissankakkakahvia ja ihailimme sivettikissoja, jatkoimme hindutemppelien ja vesiputouskävelyn kautta kuumavesilähteille uimaan.

Päivä vilahti iloisesti ja iltaysiltä olimme takaisin hotellihuoneella hellepäivä-väsähtäneinä.

Pura Ulun Danu

Vesiputoukselle mentäessä tapasimme ihanat pikkukisut

Olen hyvä

Hyppään nyt yhden tarinan yli, koska aikojen alusta en keksi sanottavaa. Siirryn siis kertomaan, että olen hyvä lukemisessa.

Luen mitä tahansa ja milloin tahansa, osaan myös lukea lahjakkaasti (ja pysyvästi) väärin erilaisia asioita. Yksi sellaisia on kirja nimeltään 'Pianomiehen tytär', josta aina ja ikuisesti tulen unohtamaan ensimmäisen i-kirjaimen ensikerralla sen unohdettuani. Muuttaa oletusta kirjasta melkoisesti yhden pienen vokaalin puuttuminen.

Tällä hetkellä minulla on uima-allaskirjana viimeinen osa aikoinaan kuuluisasta kirjasarjasta, jossa pikkutyttä joutui perheensä menettyään adoptoiduksi neandethalinihmisten liikkuvaan joukkoon. Tämä viimeinen osa on odotellut suunnilleen vuoden hyllyssä vuoroaan, mutta enpä tiedä jaksanko kahlata loppuun asti. Yleensä en jätä kirjaa kesken, kirja saa olla huonokin mutta tämä alkaa olla jo sitä luokkaa, että evvvk. Olen hypellyt muutamia satoja sivuja eikä tarina juurikaan edisty, joten aion katsoa homman pikaluvulla loppuun ja jätän tänne. Ilahduttakoon jotakuta onnellista. Onneksi on monta kirjaa mukana ja ostin kentältä vielä pari lisääkin.

Loppuun kuva Om-tavusta, joka symboloi Brahmania ja universumia. Erityisesti Pepposta muistaen.

PS Vielä täytyy sanoa, että Luojan kiitos omat mukulat on jo itseohjautuvia. Älkää huoliko, pidän kyllä kummipojasta, mutta olin jo niin autuaasti unohtanut alle 2-vuotiaiden ongelmat (tai kehityksen). Ensimmäistä kertaa ikinä huomasin kyllä äitinsä hermojen olevan aika tiukilla myöskin. Hah.

Minä

Minä olen monia asioita, mutta juuri nyt en jaksa paneutua niihin.

Sen verran voin kertoa, että nyt alkaa näkyä rusketusrajat. Aurinkorasvaa on pakko läträtä ja tänään oli ensimmäinen todella aurinkoinen päivä. Mikä ihana lämpö. Pienin tauolla altaasta.

Illan kuva olkoon meidän ulkohuoneesta.Tähän 'huoneistoon' kuuluu siis normivessan ja suihkun lisäksi tällainen kylpyläosio, josta aina aamuisin pelastamme sammakoita.

Karkeloin

Otsikko valehtelee, en ole ikinä koskaan milloinkaan eläessäni karkeloinut. En ole virvatuli enkä keijukainen, enkä sellaiseksi koskaan tule.

Sen sijaan saatte kuvan paikallisista 'rukouksista', kuten niitä vuosi sitten pienimmälle selitin. Minusta ne ovat kauniita.

PS. Flunssatilanne: räkä alkaa valua.

Tuhti

Ensiksikin hurjan tuhdit kiitokset aiemman kirjoituksen kommentoijille. On hauska kirjoittaa, kun tietää jonkun lukevan näitä horinoita.

Täällä eteläisellä pallonpuoliskolla on ilta. Meillä kaikilla on ns. lentokoneflunssa, mutta onneksi täällä on lämmintä ja paikalliset lääkkeet toimivat. Minulla ja pienimmällä on tuhti nuha ja minä olen melkein äänetön, kuten aina ilmastoinnin kanssa yhteen ottaessani.

Illan ratoksi kuva-arvoitus. Kuva on naapurihotellin rantaosiolta. Kuva on otettu luurilla, koska oikean kameran piuha jäi kotiin :P

Eilen

Tapasin eilen ystävän. Tutustuimme aikoinaan istuessamme kaksi vuotta samoilla tunneilla opiskelemassa kirjastoalaa. Silloin en vielä tuntenut häntä hyvin, hän on kymmenen vuotta minua vanhempi.

Sitten tutustuimme uudestaan työskennellessämme samoissa kirjastoissa ja aloimme käydä silloin tällöin yhdessä kahvilla ja satunnaisesti elokuvissa. Olemme käyneet myös kuuntelemassa 30 Sekkaa Marsiin yhdessä, jopa kahdesti. Ystävyytemme käynnistyi hiljalleen.

Sittemmin hänestä on tullut minulle Hyvin Tärkeä Ihminen. Hän on minulle enemmän isosisko kuin 'oikea' isosiskoni ja ainoa ns. tyttökaverini, jonka kanssa keskustelemme meikeistä ja koruista ja sen sellaisesta. Ymmärrämme toisiamme hyvin puolesta sanasta ja meillä on aina hauskaa. Luulen, että hän myös tuntee minut paremmin kuin kukaan muu.

Tutustuimme eilen ja tänään hän on ystäväni. Toivottavasti huomenna vierailemme toistemme luona rollaatoreinemme. Kiitos Ystävä, että olet.

Nyt sanon heipat teille maaliskuun alkuun saakka. Voin kertoa sen verran, että jos lompakossa on kolme miljoonaa niin lompakko ei taivu kiinni. Nähdään!

Nuotio

Muistelen joskus lukeneeni artikkelin, jossa verrattiin televisiota nuotioon. Samalla tavalla se kokoaa ihmiset ympärilleen jakamaan iltaa ja pimeää. Pohdiskelin, mikä olisi tämän hetken nuotio. Ihan itsekkäästi ajattelin, että sehän voisi olla vaikka netti, sillä meillä ei olla katsottu tv:tä enää vuosiin. Toki käytämme laitetta elokuvien katseluun, mutta tv-lähetyksiä emme pysty vastaanottamaan ilman antennia.

Partioajoilta muistan, kuinka hauskoja olivat iltanuotiot. Varsinkin johtajien ohjelmat olivat ihan parhaita, ne olivat usein sekä fiksuja että hauskoja huumoripläjäyksiä. Monta hienoa hetkeä on tallentunut muistiin juuri iltanuotion ansiosta.


Loppuun tämä Ismon piisi, jota olen kauan kaivannut Juutuupiin. Sanat ovat ihanat :)

Neliö

Tänä aamuna töissä vein tulleita lehtiä rekisteriin. Yksi lehdistä oli Kuntalehti, jonka kannessa illisteli Jutta. Minusta Jutta oli taas oma itsensä, sellainen suoraan navetasta reväisty ja yllään vanhasta lakanasta tehty ryppyinen paita. Tukan väri hämmensi, sillä se oli melkolailla valkoinen ja gildatyylinen kampaus.

En oikein päässyt perille, onko Jutta neliömäinen vai pyöreä. Tosin politikka on kai enimmäkseen neliömäisten asioiden survomista pyöreisiin reikiin tai toisinpäin. Huvittavinta minusta on edelleen se, että politiikka terminä tarkoittaa yhteisten asioiden hoitoa.

Sain äsken hallitsemattoman naurukohtauksen erään amerikkalaisen blogikaverin valentine-päivityksen vuoksi. Tai lähinnä kuvan takia. Sikäli kiva, että migreenin jälkimainingeissa pystyin moiseen suoritukseen. Tai ehkä sen takia.

Loppuun Mellunmäen suolakurkut :)

Syrjällään

Kirjalle ei tee hyvää seistä syrjällään, vaikka joskus ei olekaan muita vaihtoehtoja. Sen sijaan kirjojen muovittamisessa kämmentä on pidettävä syrjällään, jotta saa parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Olipa kovin syrjäistä, enkä oikein kovin keksinyt moisesta sanasta mitään hupaisaa. Nyt voinkin odottaa sydän syrjällään, miten eräs kääpiö henkilö suhtautuu lapasiin, jotka hänelle tein ja tänään lähetin.  (Kuvan saa nähtäväksi jossain toisaalla bloggerissa.)

Menen aloittamaan uuden neuleluomuksen.

Paljastus

Pakkomielteeni kääpiöihin on tämän postin aiheena. Se, jota ei kiinnosta, voi samantien laittaa tämän blogin kiinni.

Mietin kyllä aika pitkään, ennen kuin painoin julkaise-nappulaa. Niin. Joo. Huhhuh.

Nollavaimolta napattua

Aioin tehdä tämän jo eilen, mutta kooman syvyysaste oli paha enkä jaksanut tehdä oikein mitään. Niinpä vastailen näihin kysymyksiin nyt.

1. Miksi? Siks kun mä haluuuuun. Eli tylsyyttä paetessa.

2. Vasen- vai oikeakätinen? Oikea, pahasti. Ainakin jos pitää käsin kirjoittaa, niin vasemmalla ei vain pysty tekemään järjellistä viivaa.

3. Siviilisääty? Miksi? Aviossa, eihän siinä muuttunut mikään muu kuin nimi (omani, josta en tykännyt erityisemmin). Asuntolaina sitoo luultavasti paremmin yhteen kuin avioliitto.

4. Jos voisit kääntää kelloa, mitä tekemiäsi valintoja muuttaisit? Kaikkia kokemuksiani olen tarvinnut tähän pisteeseen päästäkseni.

5. Missä haluaisit elää eläkkeellä ollessasi? Keski-Maassa.. aah siis tässä tosielämässä.. no vaikka Havaiji oli ihan kiva, vaikka vähän kallishan sekin oli.

6. Toiveammattisi? Olen siinä. Minulle on kerrottu, että olen ollut aiemmassa elämässäni kirjastonhoitajana Alexandrian kirjastossa sen kuuluisan tulipalon aikaan. Toivottavasti tikut eivät olleet minulla...

7. Paras kehu jonka olet saanut? Aiemmin mieheni teki pääsääntöisesti ruokaa meille, minä harvemmin ja kerran hän sanoi, että minun tekemäni makaronilaatikko oli parempaa kuin hänen. Silloin tunsin itseni varsin mestarikokiksi :)

8. Ensimmäinen suudelmasi?  Päiväkodin pihalla Miskan kanssa. Kaikki tytöt tykkäsi Miskasta.

9. Hunaja vai etikka? Hunaja on syötäväksikelpaamatonta eli jäljelle jää etikka. Tosin etikkaakin käytän lähinnä pyykinhuuhteluaineen asemesta.

10. Mitä hetkeä et unohda milloinkaan? Sitä, kun menin sairaalaan katsomaan isääni kolme viikkoa hänen sydänkohtauksensa jälkeen ja hänet oli peitetty lakanalla. Oli aivan ihana kirkas kevätpäivä, talitintit tipahtelivat puista.

11. Tämä on saamasi haaste bloginkirjoittajalta jota et oikeasti tunne. Miksi vastasit tähän? Miten niin en tunne? Lukemalla jonkun kirjoittamaa tekstiä oppii aika pian tuntemaan ihmisen ominaisluonteen tekstin takana. Vastasin, koska oli tylsää niin ja kääpiötkin nukkuvat. Hups.

Ja vielä päivän sana eli tomu. Jos ette ole lukeneet Universumien tomu-trilogiaa, niin suosittelen. Lämpimästi. Avoimesti kun siihen tarttuu, voi oppia jotain uutta. Vähän kaikesta, mutta enimmäkseen maailmasta.

Loppuun nyky-intiaanimusiikista eräs parhaita.

Liikuttaa

Nykyään liikutun helposti, sekä ilosta että surusta, kaipauksesta ja onnesta.

Meni noin kaksikymmentä vuotta, että annoin itselleni luvan siihen. Tai oikeammin ei liikuttumiseen vaan ihan itkemiseen. En itkenyt koskaan kouluvuosina enkä ennen vanhimman pojan syntymää juuri milloinkaan, isäni ja isoäitieni kuolemaa lukuunottamatta. Syynä siihen oli se, että isosiskoni sanoi minulle ollessani ehkä 7-vuotias, etteivät isot tytöt itke. Olin sitten itkemättä. Voin sanoa, että aina se ei ollut helppoa. Joskus sattui pahasti, mutta purin hampaat yhteen ja olin kuivin silmin.

Muistan vieläkin, kun esikoista odottaessani menimme katsomaan 'Enkelten kaupunkia' ja silloin padot murtuivat. Se oli jotain outoa ja kamalaa, ennen kuin ehdin saada nenäliinan esiin olivat kyynelet jo ehtineet kauluksesta sisään.

Sen jälkeen onkin ollut helppoa vetistellä ties missä. Minua ei juurikaan hetkauta kanssaihmisten katseet, vaan annan vesien valua. Mitäpä minä heistä välittäisin, eikä tässä maassa kukaan tule kysymään 'mikä sulla on?'. Ei koskaan.

Vanhus

Äitini on vanhus. Hyväkuntoinen ja mieleltään virkeä vielä yli 80-vuotiaana. Itse hän väittää olevansa vaivainen, vaikka käy usein vesijuoksemassa ja kävelee päivittäin muutaman kilometrin sauvoineen tai ilman.

Myös appiukkoni on vanhus, alle kahdeksankymppinen kahdesti synnyinkodistaan lähteneenä ja sotalapsena eläneenä hänkin on kuitenkin suht hyväkuntoinen. Hieman muistivikaa ynnä muuta pientä alkaa kuitenkin olla ja vanhuus alkaa kääntyä rasittavuuden puolelle.

Aina joskus mietin, kauanko itse olen täällä ja kuinka hyväkuntoisena. Minusta on hassua kun puhutaan työurien pidentämisestä sillä verukkella, että ihmiset elävät pitempään, kun samaan aikaan työikäisistä käsittääkseni suurin osa on erilaisialla työperäisillä sairauslomilla. Vasen käsi ei todellakaan tiedä oikean käden touhuista minkäänlaista harmainta aivastusta.

Loppuun yksi miljoonasta suosikistani. Oi Morrissey :)

Verraton

Pohtiessani tätä mieleeni putkahti 80-luku olkatoppauksineen ja permanentteineen, adidas-verkkareineen ja purkkareineen.

Todellakaan en löydä 80-luvun vertaista. Lopuksi vielä päivän piisi, tämä on soinut koko päivän pään sisällä.

Parasta ennen

Joskus  pohdin, onko huumorintajuni vajavainen.

Eräs veljeni ystävä meni naimisiin muutama vuosi sitten, toista kertaa kuten heidän kaveripiirissään on ollut trendinä. Vaimon numero 2 vihkisormuksessa lukee kuulemma Best before ja vihkipäivä.

Minun huumorini ei olisi riittänyt. Entä sinun?

Allaoleva soi huiluversiona häissämme, ensi elokuussa 17v sitten.

Pulina

Tietyssä väsymysasteessa alan pulista. Voin kertoa ihan mitä tahansa kenelle tahansa. En tarvitse siihen alkoholia, vain sopivan väsyneen flow-tilan. Kaikkein vaarallisinta on, jos ihminen vain kuuntelee vastaamatta mutta tarkkaavaisena. Pahinta on, etten useinkaan tiedä milloin lopettaa. Onneksi sitä ei tapahdu usein (vaikka olenkin nykyään usein todella väsynyt).

Se päivän aiheesta ja sitten Kikin viiden piisin haasteeseen, johon lupauduin osallistumaan. Kyseessä on siis julkisesti esitellä viisi suosikkipiisiä. Nämä minun ovat satunnaisessa järjestyksessä enkä takaa laatua mihinkään suuntaan.

Rammstein on Rammstein ja Till.. huh. (Ei mennä tähän, eihän?)

Pink Floyd: Comfortably numb. Yksi maailmankaikkeuden parhaita piisejä ikinä.

Yksi Princen parhaista. Teininä tapasin kuunnella Princeä perheen olohuoneessa, enkä oikein jaksanut aina käsittää miksi äitini huokaili lyriikoille. Ihan kaikkea en silloin vielä käsittänytkään :)

Progen kuningas. Yes ja Jon Anderson, aikoinaan yksi maailman korkeimpia tenoreita.

Queen ja David Bowie. Tarvinneeko sanoa enempää?

Ja bonusraitana kevätpiisi In Extremolta. Omnia sol temperat iskee vanhaan latinistiin ja roomalaishitorian rakastajaan :) Lisäksi säkkipillit. Oi.

Aika raskaita taitavat olla enkä saanut yhtään suomalaista mahdutettua mukaan.

Sivuääniä

Sivuääniä kuuluu milloin mistäkin. Tällä kertaa alkaa olla uunin vuoro. Johan se on kestänytkin pian 15 vuotta. Yhtä kauan kuin talo. Kestäisi nyt vielä hetken..

Muuta ei nyt kyllä irtoa. Katsoin eilen illalla Downton Abbeyn viimeisen jakson ja ihan suoraan voin sanoa, että tuollaisia kauden lopettajaisia EI SAA kirjoittaa!! Se oli ihan tyhmä enkä tykännyt yhtään :'(

Katson taivaalle

Tänään katsoin taivaalle ja pohdin, loppuuko lumentulo ikuna. Alkaa olla se aika vuodesta, kun lunta vielä saadaan mutta sitä ei oikeastaan enää kovin kaipaisi. Ensi kuun lopulla tällainen lumisadepäivä on suorastaan katastrofi, silloin alkaa olla jo niin kevät. Nyt tämä vielä menee.

Lopuksi Pepposelle aiemmin tänään lupaamani korvamato.

Jotain sinistä

Jotain sinistä tavataan pukea ylle häihin, morsian siis. Kerron kuitenkin, etten aio mennä siihen tässä. Sen sijaan kerron teille, että pienimmän syntyessä hänellä (kuten veljilläänkin) oli napanuora kaulan ympärillä. Tällä kertaa olin tottelematon, enkä uskonut kätilöä hänen sanoessaan, etten saa työntää. Halusin vauvan vain ulos, että näkisin hänet vihdoin. Onneksi ei käynyt sen pahemmin, ainut muisto ovat olleet siniset posket aina viidenteen ikävuoteen asti. Luultavasti vain minun silmääni siniset.

Lopuksi pakko laittaa jotain sinistä tähänkin.

Pariskunta

Pakko jakaa tämä Katleena Kortesuon twiitti, koska se sopii niin hyvin tämän päivän aiheeseen:

Junan Ekstra-luokassa vanha pariskunta rohmuaa uutterasti ilmaisia keksejä ja vilkuilee minua epäluuloisesti. <3 

Liekki

'Lemmen liekki leimahtaa kerran vain'. Mitä arvelette?

Minusta on aivan hassua väittää moista. Mielestäni ihmiset ovat moniavioisia, mutta yhteiskuntarauhan säilyttämisen vuoksi suositaan yksiavioisuutta (ainakin länsimaissa pääsääntöisesti ja nykyään kai muuallakin suurimmaksi osaksi). 

Tämä oli minun tämän päivän panokseni. Olen ollut hieman stressaantunut erinäisistä asioista, mutta kaipa ne alkavat seljetä. Kunhan selviän ensi viikosta pienimmän synttäreineen ynnä muineen niin pitäisi jo helpottaa.

Kaksin käsin

Kauanko kestää Pantteripussin tyhjentäminen? Normaalin ihmisen vauhti lienee hitaampi. Minä tyhjennän sen alle vartissa.

Voin syödä salmiakkia vaikka kaksin käsin :P