Eilen aamulla menin poikien huoneeseen katsomaan, ovatko jo hereillä, kun oli kummallisen hiljaista. Meillä siis Pienin ja Keskimmäinen nukkuvat samassa huoneessa. Keskimmäinen luki ja Pienin siivoili kirjahyllyään. Innostuneena selitti mitkä tavarat ovat 'säästetään' kasassa ja mitkä 'pois heitettävissä'. Meinasin suorastaan pökertyä moisen innon edessä.
Siivoilimme sitten yhdessä Pienimmän kera hyllyn loppuun ja aloitimme toista hyllyä. Asettelimme Aku Ankan taskukirjat numerojärjestykseen ja sepä näyttikin hauskalta. Jätimme lopulta pikkuautolaatikot ja junaratalaatikot tälle päivälle. Nekin hoituivat nopsaan loppujen lopuksi, kun kippasimme kaikki nurin lattialle ja heitimme risat roskikseen ja osan 'muualle meneviin'.
Loppujen lopuksi hieman kyllä kimpaannuin Keskimmäisen ja Esikoisen pelaamisaddiktioon ja keuhkosin hetken tiskikoneesta. Kaikki tuli hoidetuksi :)
Olemme ristineet Miehen työkaverin Herra Palaveriksi. Kuulemma hän saattaa osallistua kolmeenkin palaveriin yhtäaikaisesti. Tiistaina Mies jo huokaisi aamusta surkeana, että Herra Palaveri on lomalla ja tullee töihin palaveeraamaan.
Tiistai-iltana Mies palasi töistä. Kysyimme miten palaveri oli mennyt. Kuulemma Herra Palaverista ei ollut kuulunut pihaustakaan. Hän oli ilmeisesti joutunut luonnon armoille ja sähkö- sekä puhelinmottiin :P Mies oli kovin tyytyväinen työpäiväänsä, oli ehtinyt tehdä ihan oikeitakin töitä kun ei tarvinnut palaveerata turhista.
Puolipakosti olen alkanut seurata Aatamin ja Saulin rakkaustarinaa erään ystävän hurahdettua heihin täysin. Ovathan pojat kumpikin söpöjä, mutta eipä minulla ollut aavistustakaan Saulista ennen tätä, kun en ole koskaan BBtä seurannut. Aatamin sentään tiesin jotenkuten, koska tuppaan lukemaan Yahoon uutisten otsikoita odotellessani postilootan aukeamista.
Jokatapauksessa olin iloissani Saulin perheen puolesta heidän saadessaan vävypojan tänne viettämään joulua ja sitten aamulla luin otsakkeet. Voi venäjä, että otti pannuun. Eikö pojat nyt olisi voineet nujakoida jossain muualla kun keskustassa? Vaikka Saulin kototalon takapihalla, vaikka sielläkin olisi varmaan joku paparazzi väijynyt. Tonttupipo päässä.
No, ehkä se siitä ja asia on selvitetty. Sen verran tiedän noista piireistä, että tuppaavat olemaan kovin mustat sukat jalassa nuo. Ehkäpä kaikki menee hyvin sittenkin. Eikä ystävänikään tarvitse pelätä :P
Tosin itse jetlagissä kävelin lasiseinää päin, niin että sälähti. Onneksi ei mennyt rikki.
Olin alakoulun joulujuhlassa pienimmän kanssa, katselimme kun keskimmäinen lauloi luokkansa kera 'Kolme yötä jouluun'. Juhla oli perinteinen Tiernapoikineen ja Evakeliumeineen.
Paitsi, että enkeli repesi totaalisesti jännityksen takia kun piti kertoa ilosanoma. Varsin iloinenhan se sitten oli, kun kaikki alkoivat nauraa. Ensin toiset enkelit ja sitten paimenet ja lopuksi yleisö. Tavallaan oli kamalaa, kun nauratti vaikka samalla oli myötätuntoinen sen enkeliparan takia :)
Loppujen lopuksi enkeli pääsi repliikkinsä loppuun, lammas kaiveli nenäänsä ja paimen huusi: 'Aplodeja!' poistuessaan.
Voin kuvitella enkelin kuulevan tästä loppuikänsä :P
Lähetin joulukortit ajoissa, jopa päivää ennen. Kuten aina, laitoin nytkin jokaiseen korttiin poikien yhteiskuvan (vaikka esikoinen onkin jo muutaman vuoden murissut). Kirjoitin omin pikku kätösin joka korttiin joulutervehdyksen.
Tänään sain tekstarin miehen sedän vaimolta. Siinä kerrottiin suoraan, mitä mieltä hän on moisesta kortista ja kaiveltiin vielä vanhoja (joista minulla eikä miehellä ollut aavistustakaan, mitä mahtoi tarkoittaa). Myönnän, etten ehtinyt ajatella ennen kuvan liimaamista. Olen pahoillani, että heidän tyttärensä kuoli marraskuussa.
Siltikin ajattelin, että edes se tervehdysosio olisi ilahduttanut heitä, että joku ajattelee heitä. Näköjään ajattelin väärin.
Heidän ei tarvitse pelätä enää ensi jouluna tai sitä seuraavina joulukorttiamme. He eivät sitä tule saamaan. Pitäkööt tunkkinsa.
On kyllä aivan pakko vielä kirjoittaa eilisestä keikasta Tavastialla. Siis Siekkarien keikasta, jota olin katsomassa.
Se oli SÄKENÖIVÄ. Ismo lauloi niin kauniisti ja Orman kitara räytyi. On upeaa seurata ihmisiä, joilla on suuri lahja, kuinka he käyttävät lahjaansa oikein iloksi ja voimaksi kaikille. Sitä eivät sanat riitä kertomaan.
Taas yksi teini-iän trauma purettu. En nimittäin päässyt koskaan minkäänlaisille keikoille, en edes Kaivariin :P
Hyvä idea näin väsyneenä, eikös? En muutenkaan ihan hirveästi jaksa radiota kuunnella, joten nyt varsinkin tuntuu ne mainoslöpinät tökkivän ihan urakalla. Aikoinaan (ennen nettiä) kuuntelin radiota suht paljonkin. Esim. aamulla ennen töihinlähtöä kuuntelin uutisia, sillä lehteä meille ei ole tullut noin 20:een vuoteen. Sitten se vain jäi, osittain silloisen työpaikan vuoksi, kun koko päivän kuunteli tauotonta taustameteliä niin ei enää jaksanut kuunnella yhtään mitään kotona.
Aina välillä kokeilen, jos sittenkin jaksaisin... Mutta ei, radio ei enää ole minua varten. Mieluummin kuuntelen omia levyjäni tai hiljaisuutta tai Juutuubin piisejä.
Paras keino tappaa päänsärky on syödä Turkinpippureita ja kuunnella Rammsteinia täysillä. Nam.
Luulin tehneeni riittävästi tunteja sisään ensi viikon kahta plussavapaata varten, mutta en ollutkaan. Kuten tavallista, olin laskenut väärin. Siitä johtuen istuin eilen puoli yhdeksästä seitsemään töissä. Eikä edes ollut mitään järkevää tekemistä vaan ensin kirjoitin omat joulukortit valmiiksi ja sitten surffailin ympäriinsä saadakseni tunnit täyteen. No, eipä se vielä loppunut, vaan jotta ei tulisi aika pitkäksi tai muita vapaa-ajankäytön ongelmia, on tänään viimeinen vesijumppakerta. Sinne on melkolailla pakko mennä, sillä edelliskerralla olimme partion lupauksenannossa ja viime tiistaina tuijottelin Haloskaa töllöstä.
Huomenna olen menossa kahden nuoremman pojan kera katsomaan Pähkinänsärkijää (juu, ajattelin sivistää lapsiani) ja torstaina on vihdoin Ismo... eikun Siekkarit Tavalla. Jos perjantaiaamun näen, niin hyvä on. Siitäkin päivästä pitäisi varmaan selvitä jokseenkin kuosissa jos töihin raahaudun.
Jotenkin mulle käy yleensä näin; ensin kalenteri on aivan typöyhjä ja sitten se yhtäkkiä täyttyy kaikenlaisesta menosta yms. Eihän tässäkään varsinaisesti olisi mitään ongelmaa, jos tuo halvatun joulu ei olisi tulossa jo ensi viikolla, mistä syystä pitää saada joulukortit vielä kuoriin ja postiinkin. Voi elämä.
Onneksi kohta on lauantai ja sunnuntaikin. Voisin saada viimeiset lahjat valmiiksi. Tip Tap.
Suurin lahja olisi ystävän miehen tervehtyminen.
Olemme lähdössä Tukholmaan laivalla ja sää saattaa olla tuulinen. Saa nähdä. Minä voin pahoin joka tapauksessa, kuten aina laivalla.
Matkapahoinvointitaipumukseni aiheuttaa lievää huvittuneisuutta ympäristössä, minusta ei ole ollenkaan hauska vihertää oli kyseessä lentokone, bussi tai laiva (soutuvenettä suurempi). Autossakin tulen helposti pahoinvoivaksi, jos joudun vaikka lukemaan karttaa liikkuvassa autossa. Onneksi on navigaattorit ja tomtomit. Autossa minun on pakko nähdä tie, samoin kuin aikoinaan Iisalmenmummini. Bussissa ja ratikassa en pysty istumaan selkä menosuuntaan päin, sen sijaan metrossa sillä ei ole vaikutusta.
Nyt olen varautunut akupunktiorannekkeilla, kuten jo muutaman vuoden ajan lentomatkaillessa. Ne toimivat minulla, vaikka moni väittää pelkäksi placebovaikutukseksi moisia. En halua syödä apteekin pahoinvointilääkkeitä, sillä niiden vaikutusaikana ja pari päivää vielä jälkeenpäin olen aivan valmis tappamaan kenet tahansa paljain käsin jos vain nenän asento vaikuttaa siltä, että niin pitäisi tehdä. Akurannekkeet siis säästävät sekä perhettä että minua :P
Viimeksi tullessamme Helsinkiin sekä minä että ystävätär ja lisäksi pienin kävimme kesken aamiaisen yökkäämässä. Finnjetillä puolestaan syöskyin suoraan ruokapöydästä hyttiin oksentamaan, mutta se laiva olikin varsin keinuvainen muutenkin.
Eräs veljistäni toimi aikoinaan merimiehenä Effoalla, tosin meillä on eri isät...
Olisikohan mukavaa, jos kaulan keskellä olisi timantti? Luulen, että minua ainakin se saattaisi häiritä. Mokoma terävä kivi raastaisi esimerkiksi aina nukkuessa tyynyyn. Paidankaulukset jäisivät siihen kiinni, puhumattakaan kaulahuiveista. Aika ikävä olisi moinen.
Johanna Tukiaisella on sellainen. Ainakin hänen uusimman blogikirjoituksensa mukaan. En kyllä ymmärrä, millä lihaksilla kys. henkilö on joskus voinut saada ylioppilaspapereihinsa L:n keskiarvon (jos muistan oikein). Toisaalta eipä ihan hirveästi jaksa kiinnostaa.
Sitäkin tässä joutessani pohdin, tietääkö Tuksu GOOMin olevan yksi pahimmista ryyppäjäisjuhlista Yliopistoissa. Ainakin GOOM-risteily on kuulemma sellainen, että laivasiivojatkin oksentavat sen jälkiä korjatessaan. Luulisi heidänkin olevan kumminkin aika kovettunutta porukkaa.
No jaa, hällä väli. Enää puolitoista tuntia kotiinpääsyyn. Tuskin maltan odottaa.
Minulla on tylsää päivystysvuorossa. Haisuli nukkuu ja muut kaksi naputtavat menemään niin, että näppis savuaa. Käväisinpä sitten tutkimassa uusimmat Tuksu-uutiset, joita ei ollut, joten sitten Hymyn sivuilta linkkasin itseni Saana Parvinaisen blogiin. Voi hyvät hyssykät. Ei olis pitänyt.
Saana iloisesti pulputteli, kuinka ihania ovat Tiger of Sweden-vaatteet. Monikäyttöinen villatakki, pitsimekko jne. Mietinkin tässä, että mitä tarkoittaa monikäyttöinen villatakki? Minusta se oli aivan tavallinen beige 3/4-pituinen villatakki, joka maksoi melkein 200 rahaa.
Monikäyttöinen tarkoittaisi minulle sitä, että vaatetta voisi pitää monella eritavalla tai pukeutua siihen eri tilaisuuksiin. Jotta niin voisi tehdä, villatakin tulisi olla myös a)halpa tai b)itsetehty eikä mikään design-tuote.
No, joka tapauksessa olipa rouva Parvinaisen blogi kyllä muutenkin melkoista tajunnanvirtaa vaikkakaan ei ihan yhtä kamalaa kuin Tuksusen blogipurskahdukset. Nuori rouva mainitsi jossain kohdassa ihastuneensa lapsensa isään 14-vuotiaana ja häijynä keski-ikäisenä akkana ajttelen, että eipä ole tainnut sen jälkeen paljoa kehitystä tapahtua. Olenco ilceä vai olenco ilceä?
Pidän kirjoista. Joo, sepä yllätys :) Olen koettanut e-kirjan lukulaitetta, mutta se oli hankala. En tykännyt. Ensinnäkin ruutu oli liian pieni, luin sivun nopeasti ja olisi pitänyt koko ajan painaa nappia. Niin, koko ajan pitäisi painaa jotain nappia. Nappulat ovat raivostuttavia. Niitä on ihan riittävästi muutenkin, ei niitä tarvita pilaamaan lukunautintoa.
Rakastan paperin kahinaa kääntäessäni sivua. Ylipäätään pidän kirjan tunnusta käsissäni. Eräs professorini sanoi myös, että kirja on ylivoimainen käyttöliittymä. Miten oikeassa hän onkaan! Ainoa mikä meitä töissä harmittaa, ovat hankalan kokoiset kirjat, jotka on aseteltava hyllyyn kummallisesti tai pakko laittaa ne hyllyn päälle, kun eivät muualle mahdu. Joitain standardeja pitäisi kustantamoittenkin noudattaa. :P
Työpaikalla vaihdettiin vihdoin minullekin Kaupunkiverkko. Ihan kiva toki... Tosin kun samaa konetta käyttää muutama muu päivystäjä lisäkseni, niin en ihan ymmärtänyt homman tärkeyttä. Entinen helppokäyttöisyys hävisi eli nyt joudumme jokainen kirjautumaan omilla tunnuksillamme koneeseen ja asentamaan ohjelmat yms pikakuvakkeet uudestaan omannäköisiksi. Plus tietysti minun taustakuvani hävisi, se oli aika rentouttava maisemakuva Grand Canyonilta. *niisk*
Halusinpa sitten kuunnella työkoneelta musiikkia. Olin lähettänyt Laiskalle vaimolle musiikkia s-postitse, joten ajattelin että siinähän se helposta latautuu Mökäpleieriin. Noh, eipä latautunut. Kunnes tajusin mennä asiakaskoneelle tikun kanssa. Latasin musat tikulle ja siirsin tikun päivystyskoneelle. Ai kun soi makiasti säkkipillit <3 Nyt en tosin voi kuunnella asiakkaiden vuoksi. Huaah. Voi minua raukkaa.
Mutta ihan oikeasti, mitä järkeä on ns. virkaverkosta, jos sen voi kiertää noin näppärästi? Sama kun ihmettelin ATK-henkilölle, että kuinka hoidan nyt sitten virtuaalimaailman kirjanäyttelyt niin hän vastasi, että onhan sinulla huone täynnä asiakaspäätteitä. Aivan.
Aina välillä se iskee. Ikävä. Ikävä, joka kohdistuu henkilöihin, joihon se ei nyky-yhteiskunnan standardien mukaan saisi kohdentua. Ihan siksi, että nuo ovat jo toisaalla suhteissaan. Eli naimisissa ja pitkässä avoliitossa.
Tiedän senkin, että kun kerron rakastaneeni heitä jo aiemmissa elämissäni niin se herättää vähintään kulmien kohottelua. Miksi? Miksi pitäisi tyytyä tähän yhteen ainoaan elämään? Miksi pitäisi tyytyä vain yhteen rakkauteen? Olen sitä mieltä, että ihmiselle on olemassa monta erilaista mahdollista paria. Nykyisessä yhteiskuntarakenteessa on vain helpompi valvoa yksilöitä, kun kaikki noudattavat samoja sääntöjä (hohhoojoo). Edes teoriassa.
Katselen sadetta, luistelijat näyttävät surkeilta.
Hitto vieköön, kun en lähtenyt sen yhden basistin matkaan enkä kelpuuttanut poromiestäkään Pallasten takaa (enkä varsinkaan sitä Tuksun exää, onneksi sentään silloin parikymppisenä jotain epäilyksiä heräsi). Enpä sitten istu elämässä slow lifea jossain takapajulassa eivätkä lapsiraukkani saa tehdä tallitöitä aamuvarhaisesta eivätkä leikkiä pellolla koko päivää. Eikä ole kyllä sijoituslapsiakaan.
Minä olen kaupunkilaistyttö. Rakastan kaupunkiani, Helsinkiä. Eräänä aamuna viime viikolla katselin Hesarilla leipäjonoa ja sekin oli minusta kaunista ja kaupunkiin kuuluvaa. Samoin kuin vesilätäkkönä lillivä Brahen kenttä ja ulvovat paloautot. Ehka kaikkein eniten rakastan aamuisin katsoa metrosta Kuliksen sillalta joko Viikinlahtea tai Johanneksen kirkon torneja, jotka kauniisti piirtyvät pilviin.
Ystäväni Laiska vaimo sanoikin minulle joskus, ettei voisi kuvitellakaan minun asuvan maaseudulla. Toden sanoakseni en minäkään. En pysty kuvittelemaan mitään hirveämpää, kuin asua jossain tiettömien taipaleitten takana vaikka minusta onkin mukavaa käydä maaseudulla. Mutta että olisi sidottu sinne! Huhhuh.
Että onneksi olen ihan tavallinen lähiössä asuva keski-ikäinen kukkahattutäti.
Tänään olis ollut Ismon nimipäivä enkä sitten kuitenkaan kehdannut onnitella sitä naamakirjassa. Voi minua :( Onneksi joulukuun puoliväli tulee pian. Menen Tavastialle Ismoa katsomaan. On siellä vissiin pari muutakin mutta mulle se on Ismo.
Ja nyt muistinkin, että piti kopioida yhdesta vanhasta Imagesta Ismon haastattelu. Sillä on ihanat kädet. Oi.
Niin on ollut kiirus ja väsy, etten ole suorastaan muistanut päivitellä! Kiire on onneksi koskenut vain vapaa-aikaa, työthän hoituu vaikka vasemmalla kädellä. Köh. Jopa ne virtuaaliset hoituivat vihdoin, kun sain rahaa työkaverilta. Siis virtuaalirahaa.
Toisen työkaverin kanssa podimme yhtäaikaista dementiaa. Melkein olis itkettänyt jos ei olis naurattanut niin helkkaristi :P Kaikki unohtui, niin lauseiden loput kuin ne vähät sanatkin. Huhhuh. Se oli melkoinen päivä.
Väsymystähän se unohtelu on suurimmaksi osaksi. Ajatukset jää matkan varrelle isoihin rattaisiin pyörimään. Onneksi ihania ystäviä on näkynyt sekä kotona että työmatkan varrella. Muutama pitäisi vielä tavata livenä ennen joulua.
Nyt menen koomaantumaan töllön eteen, Teho-osaston 12 kausi on jo puolivälissä. Ehkä jo ennen ensi kesää saan kaikki 15 kautta katsottua läpi :P
Ajattelin kirjoittaa kampaajastani. Hän on oikein hauska mieshenkilö, joka asuu kolmen kissan ja armastuksensa kanssa lähellä Hietaniemen hautausmaata. Löysin hänet parisen vuotta sitten, kun aloitin tuolla työpaikassani. Mielestäni hänen työnsä on ollut hyvää ja sopivasti hinnoiteltua (leikkaus 25, väri 75). Joo, väri on ehkä aavistuksen kallis mutta toisaalta eihän sitä joka kerta isketä päähän sitäkään. Laskinkin huvikseni, että maksan ehkä noin 30 rahaa per kuukausi siitä, että istun hänen putiikissaan hetken ja juttelemme hölynpölyä Tuksusta ja muista ihmeistä.
Työtoverini T (naispuolinen) kommentoi heti uuden lookkini nähdessään, että onpa kallis kampaaja. Hänen leikkuunsa maksaa vain 35 rahaa per käynti. En viitsinyt sanoa, että sen on kyllä näköinenkin. Tosin T kommentoi yleensäkin aivan mitä sattuu, hänellä on sama syndrooma kuin siskollani (todenpuhumisesta ei saa suuttua ja totuus saattaa käsittää aivan mitä tahansa loukkauksia).
Ylipäänsä kun katselee ihmisiä vaikkapa metrossa, niin täytyy sanoa, että voi pjat millaisia kuontaloita sitä silmään osuukaan. Eräälläkin nuorella miehellä (sukupuoli selvisi minulle parin viikon tarkkailun jälkeen) oli polvitapieisiin ulottuvat rastat. Huu. Joku rastas sanoi kerran haastattelussa, että kun pötkylä irtoaa niin kyllä se on surun hetki. On se hyvä, ettei ole ihmisellä isompia murheita.
Vastaavasti olen kovasti ilahtuneena katsellut nuoria miehiä valtion vihreissä pyöreksimässä työpaikalla, tukat on ainakin siistit kaikilla. Ja käytös. Nih.
Aamulla metrossa hieraisin silmiäni toisenkin kerran. Kyllä vain, eräällä rouvalla oli diskopallo päässä. Hän saapasteli hieman lähemmäksi ja näin, että se olikin pipo jossa oli isoja paljetteja. Sen verran isoja, että kävivät hyvin peilinpaloista. Vinkeä näky oli se :P
Eräs äiti valitteli, ettei tokaluokkalaiselle pojalle kelpaa mikään talvivaate, jota he ovat katsoneet. Kyseessä oli siis lumilauta/laskettelu-talvikamppeet, kun ne ovat kuulemma ainoat mitä poika kelpuuttaa. Menin katsomaan sitä nettikauppaa ja lompakko laukussani alkoi pitää kovin valittavaa ääntä. Kysyin esikoiselta olisiko takeissa ollut yhtään hänelle mieleistä. Ei kuulemma. Yksikin näytti ihan partioretken lihapullataikinalta.
Omituisia lapsia minulla. Yhtä kummallisia kuin vanhempansa. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi minun pitäisi maksaa esimerkiksi farkuissa monta sataa jostain pikkulappusesta, kun ne eivät muuten mitenkään eroa muista vastaavista.
Tänä aamuna metrossa istahti eräs poikanen vastapäätä. Ennen pitkää raukka sammui ja minä aloin huolehtia, missä sen pitää jäädä pois. Ettei myöhästy koulusta. Muutaman pysäkinvälin maltoin mutta sitten oli pakko herätellä ja kysyä. Onneksi tuo oli menossa Kamppiin saakka, kehotin jatkamaan unia.
Ajattelin itsekseni, että olisin kovin kiitollinen jos omista pojista joku ohikulkija huolehtisi vastaavassa tilanteessa.
Olen räyhä. Ainakin jos luulen, että töistätullessa nuoriso on sängyissään ruokittuna ja hiljaa ja sitten sanotaankin, että ei toki. Silloin palaa hihat. Lujaa.
Vielä, kun teini teineilee eikä voi pitää sovituista asioista kiinni, niin palaa myös hihat todella vauhdikkaasti. Siinä on miehen turha ihmetellä, mistä pikkuvaimo kihahti.
Väsyttää aivan sikana. Jossain vaiheessa tajusin, että se luultavasti johtuu kakkujen syönnistä eli liikaa hiilareita mulle. Aamullakin oli vatsa kipeä kaikesta vehnäjauhosta. Siksipä aloitan huomenna karpimman elämäntavan. Minulle se sopii ja elimistö (eli minä) voi paremmin, kun en mätä kaikkea mahdollista hiilarimössöä suuhuni. Hiilariaddiktina kun en pysty syömään esim. yhtä pullaa vaan niitä voi hyvinkin mennä viisi. Olisi upeaa, jos voisi syödä vain yhden ja olla sillä tyytyväinen/tyydytetty.
Äitini toi meille muovikassillisen karkkia. Ollaan kielletty, ei auta.
Olen luvannut neuloa isommalle kummipojalle villapaidan joululahjaksi. Hän on samanikäinen kuin nuorimmainen, mutta hieman sirompi rakenteeltaan. Onnettomassa neulemallissa on kaksi kokoa, 3v:n ja 7v:n ja noista 3v mahtuisi meidän pienimmälle. Luultavasti. Kummallisia mittoja.
Pitänee soveltaa. Villapaita on turhan iso purettavaksi.
Tänään koulutustilaisuudessa pohdimme, että väestönsuojaan voisi tehdä kaksiviikkoisen TosiTv-sarjan. Sopiva määrä osanottajia (kilpailijoita), jotta homma tuntuisi todelta ja sit pönttö kiinni. Paitsi huvia TV-kameroiden kautta, saisimme myös tärkeää tietoa ihmismielen käyttäytymisestä suljetussa tilanteessa :P
Tosin venäläiset ehtivät ensin Mars-simulaatiollaan. Vain 500 vuorokautta. Pöh.
Minulle valkeni vasta muutama päivä sitten, että ryijy ei nykyään liity käsitöihin mitenkään. Sillä tarkoitetaan siis miehen karvaisuutta, erityisesti rintakarvoja.
En muista miksi, mutta eilen aamukahvilla aloimme työkaverin (mies) kanssa keskustella karvoista. Hän kertoi perineensä äitinsä geenit tässä suhteessa. Isänsä oli valittu työpaikan pikkujouluissa sen vuoden missiksi, koska isä oli melkolailla karvaton. Sääret olivat karvattomat ja paremmat kuin johtajan sihteerillä :P
Meillä on miehellä myös paremmat sääret kuin allekirjoittaneella, mutta onneksi sentään karvoja on miehellä enemmän. Mitä enempi sen parempi on minun mottoni :)
Vanhin lapsi täyttää tänään 13 vuotta. Muistan vielä, kun heräsin ensimmäisenä aamuna äitinä ja yöllä oli satanut lunta. Naistenklinikan pesulan katto oli aivan valkoinen.
Harjoituskappale on saanut esikoinen olla. Aina ei ole mennyt ihan niin nappiin tämä äitiys kuin olisi halunnut. Onneksi (tai epäonneksi) kumminkin viat ovat itsessä eikä lapsessa. Hyvin tuo on pärjännyt siihen nähden, etten ollut koskaan edes hoitanut vauvoja saati isompia mukuloita.
Tiistaisin käyn syvänvedenjumpassa. Hukkumassa siis. Jostain syystä en pysy paikallani vesijuoksussa, kuten muut, vaan lähenen edessäolevan niskaa uhkaavasti. Samoin vauhti uupuu kun pitäisi edetä selkä edellä ja jään takanatulijoitten räpylöihin. (Onko ne takanatulijoita jos uidaan selkä edellä?) Ja jumppaohjaaja on kuulemma valmentanut venäläisiä olympiauimareita. Sen kyllä uskon.
Avasin aamulla sähköpostin töissä. Joku oli kommentoinut työblogiin kertomalla erään viimetalvisen projetityöntekijämme kuolleen, hautajaiset olivat olleet lauantaina. Eräs työkaveri, joka tunsi tämän ihmisen paremmin, tiesi kertoa hänen jo aiemmin kärsineen aivoverenvuodon seurauksena halvaantumisen ja siitä kuntoutumisen. Kumminkin minun mielestäni alle 50v on vielä suht nuori.
Syksy on vihdoin todellakin. Haravoin miehen kanssa pihan ja siirsimme kesäkalusteet kuistille. Taas yksi kesä mennyt. Jonnekin. Ei hukkaan ehkä kumminkaan.
Eniten syksyssä hirvittää valoton aika. Kestän sitä huonosti. Siksi toivonkin, että lunta sataisi pian ja paljon. Marraskuu alkaa ylihuomenna. Vuoden pisin kuukausi. Toiseksi pisin on tammikuu, joka on kuin kuukauden mittainen maanantai.
Lauantai-laiskotus ollut tänään. Kävimme ruoka- ja rautakaupassa, sen jälkeen olen vain istunut koomaantuneena koneella. En ole edes neulonut. Vain kuunnellut musiikkia ja koettanut kirjoitella jotain tarinaan, joka jäi kesken. En tiedä, tuleeko siitä koskaan mitään. Ehkä pitäisi vain keskittyä fanifiktioihin. Niissäkin lähinnä lukemispuoleen.
Katsoin läpi siskon tuomat kirjat. Muutama Pratchett ja yksi Gaiman sekä kaksi ensimmäistä osaa Hearnin Otorin klaanista. Muut voi laittaa varmaankin eteenpäin, esikoista ei kauheasti kiinnostanut noista mikään. Pitänee vielä kysyä keskimmäiseltä onko siinä mitään sitä kiinnostavaa.
Eilen olin kolme (3!) tuntia hammaslääkärissä. Luulin, että menen alustavaan kruununsuunnitteluun mutta hammaslääkärini halusikin tehdä ne heti alusta loppuun. Ei se haitannut. Ainoastaan se haittasi, että pelkäsin kipua. Onneksi hammaslääkärini tietää kauhuni ja osaa hoitaa sen eli puudutti tarpeeksi. Odotusaikoina juttelimme kirjoista ja muusta mukavasta. Tarjosi hän kahviakin, mutta kieltäydyin siitä ettemme joutuisi molemmat kyseenalaiseen tilanteeseen (=hän kuivailemaan kahvin kostuttamia ryntäitä) :D
Tänään kävin kirjamessuilla, jotenkin oli tylsähköä. Kuuntelin Lorna Byrnen haastattelun ja otin kuvan Don Rosasta. Niin ja Myyrästä kans. Ihmettelimme ystäväni kanssa vain ala-aste-ikäisiä lapsukaisia juoksentelemassa pitkin. Meistä niin nuoret osanottajat eivät vielä tarvitsisi kirjamessuja. Ehkä opettajat haluavat päästä helpolla? Vaikka minusta olisi kamalaa etsiä mukuloita sieltä tungoksesta. Onneksi en ole opettaja.
Kädessä on kramppi. Neulomisesta. Eilispäivänä ja tänään olen neulonut yhteensä ehkä kymmenisen tuntia, ellen jo ylikin. Ei tee ihan hyvää vanhalle jännetupentulehdus-ongelmalle. Vähän alkaa oikutella.
Neuloessa olen katsellut viime talvena kesken jäänyttä Good Wife-sarjaa. Siis se jäi minulta kesken jostain syystä, en enää muista mistä. Mutta tykkään kyllä, vaikka siinä onkin oikeussalidraamaa. Julianne Margulies hakkaa kundit mennen tullen :P
Pienin oli illalla kuumessa, joka jatkuu edelleen. Olin kotona tänään ja huomennakin olen. Olkoon mies sitten loppuviikosta.
Mitään kotihommia en tehnyt. Neuloin, katselin tv-sarjoja koneelta ja ihmettelin elämänmenoa netissä. Aina ei tarvitse riekkua kuin heikkopäinen kotihommienkaan kimpussa. Ihan kuin joskus olisin :P
Opiskeluaikoina perheelliset puhuivat, että pitäisi olla ihan säädetty kodinhoitopäivä ja täytyy sanoa, että ei se kyllä mitenkään haittaisi. Nykyään kun kotiapulaisia on vain Harkimolla, niin viikonloppu tuppaa menemään iloisesti raivaushommissa, jotta voisi sitten taas viikolla sotkea kämpän. Sitä ihmettelen, että koska siitä siivotusta kämpästä ehtii nauttia?
Siskokin poikkesi, nyt on eteinen täynnä Taskareita ja Aku Ankan vuosikertoja. Jei.
Huomaan, että ihastun usein miesten korviin. Nenä on tärkeä, samoin silmät, mutta tietynlaiset korvat vetoavat myös. Sellaiset hieman ulkonevat ja pyöreäreunaiset on todella söpöt.
Tämä sekoilu johtuu siitä, että parikymppisenä tyttösenä ihastuin suuresti erääseen suomalaiseen näyttelijään (korviin).. eikun siis kokonaisuuteen. Tänään tuo näyttelijä kävi sekoittamssa mun pään lopullisesti mun ihan ikiomalla työpaikalla. Huhhuh. Ne korvat oli edelleen söpöset. Ja nolasin itseni aivan täydellisesti.
Illan ratoksi aloin katsella Juutuubista kasariheviä. Tahtoo sanoa siis VanHalenia, joka oli silloin ah niin hurjaa. Voi elämä. Metallicaan en oikein koskaan päässyt sisälle, mutta Skorpparit iski kans syvälle.
Harrastan eräänlaista korttiaskartelua eli kuulun ns. swappiryhmään, joka vaihtaa pienehköjä vihkosia. Vihkosessa on jokin teema (yleensä), jonka mukaan askartelu toteutetaan ja sitten vihkonen lähetetään seuraavalle askartelijalle.
Pidän eri ihmisten tavasta käsitellä samaa teemaa, toteutukset jne vaihtelevat paljonkin. Joskus hieman vain nyppii nähdä muutaman ihmisen tekevän aina samanlaisia. Toisaalta kaipa minullakin on oma tyylini, jota en ehkä itse edes tiedosta. Minun on ollut vaikeuksia päästä eroon liiankin pelkistetystä tyylistäni. Olen yksinkertaisten asioiden ystävä. En pidä rönsyistä.
Neulomishimo yllätti ja lankojakin on suorastaan järkky määrä. Ainut vain, että ne eivät inspiroi. Eniten inspiroivat ne, jotka ovat vielä matkalla eli tilasin eilen. Ehkä siltikin koetan vähentää näitä jo-olemassa-olevia täss odotellessa.
Ohjeen valintakin on hankalaa, mitä tekisi ja kenelle. Mies tilasi pipon, mutta perui sen ja esikoinen ei huoli. Työkaverille ajattelin tehdä sukat. Ehkä aloitan niistä. Helpoin ratkaisu.
Huomenna menen elokuviin ystäväni kanssa. Menemme katsomaan 'Cowboys and aliens'-elokuvan, sillä siinä on Daniel Craig ja Harrison Ford. Jei :P
Toinen vaihtoehto oli 'Abduction - Siepattu', sillä siinä olisi ollut Jason Isaacs isän roolissa. Pitänee sitten ostaa sekin... köh.
Lisää kuolattavaa on tiedossa ensi viikolla, kun menen hammaslääkäriin. Minun hammaslääkärissänihän on kuolaimurit ihan siksi, etten tukehtuisi kuolaan kun katselen hammaslääkäriäni. Minun silmääni niin komea mies on hän. Oih <3 *sydämenkuvat silmissä*
Eli tervehdys Rooman lämmöstä ja tervetuloa syksyiseen ukkosmyrskyyn. Ikuinen kaupunki vilahti ohi viiden päivän pikakävelyretkellä. Kiloja tuli onneksi vain puolet viidestä mukana, mutta mitäs tekevät niin hyvää jäätelöä. Grr.
Niin, kyykkypissalla kävin useammassakin naistenvessassa. Niistä kun puuttuivat nuo mukavahkot istuinrinkulat ahterin alta, niin oli pakko. Parhaat vauvanvaihtomahdollisuudet (kummipoika toimi testiryhmänä) löytyivät Colosseumilta ja Vatikaanista. Joo, antiikin raunioilta ja sinkkuvaltiosta. Repikää siitä. Hoh.
Eilen käväisnkin sitten naapurikylän taidelaulehtimossa eli Oopperassa katsomassa Carmeenia. Tuotah.. Siitä on muutama vuosi, kun olen kyseisen tarinan viimeksi nähnyt enkä voinut muuta kuin hillitä itseni. Teki nimittäin kovin kovasti mieli alkaa huudella miespääosan esittäjälle, että vähän selkärankaa hei. Sii oikeasti. Voi elämä. Alan ymmärtää, miksi en niin kovin ole koskaan välittänyt yltiöromanttisista jutuista.
Keskimmäisen luokka kerää rahaa leirikoulua varten, se on vielä hamassa tulevaisuudessa. Ensimmäiseksi otettiin myyntiin karkkeja ja keksejä. Keskimmäinen toi myytäväksi aika läjän paketteja ja vähän hirvittelin, ajattelin ettei ehkä mene niin helposti kaupaksi nykyaikana tuollaiset. Ikävä kyllä olin oikeassa ja poika myi vain kaksi laatikkoa naapureille ja muutaman eilen lauantai-koulussa. Yritimme saada hänet menemään myyntireissulle tänään, ei onnistunut vaan tuo löi hanskat ihan täysin tiskiin. Lopputuloksena kauhea DramaKing-kohtaus ja karkkien kuljetus huomenna koululle.
Väsyttää vielä enemmän kuin eilen. En saanut yöllä unta ennen kuin puoli kolmelta, koska jalkaa särki aivan hirveästi. Aamulla oli aikainen herätys keskimmäisen koulupäivän vuoksi, onneksi mies meni sinne. Noustava oli kumminkin.
Minä siis. Tänään yli-pomo tuli vieraittensa kanssa tutustumaan kirjastoon ja katsoin, että onpa tutun näköinen ihminen siinä. Se oli mun seiskaluokan luokanvalvoja, siis vuodelta -83. Tunnisti sentään nimen, kun sanoin. Kyseli muistakin ja halasi. Uhkasi tulla uudelleenkin. Lämmitti mieltä :)
Siitä on 28 vuotta! Miten mä voin olla näin vanha. *itcee*
Mieheni on kyseinen olento. Olen nyt ainakin tiistaista asti puhunut, että joudun perjantaina olemaan iltakuuteen töissä, kun se työkaverini (joka osaa mm. kirjoittaa) on sairaalassa.
No ensin mies ihmetteli, pitääkö hänen ottaa pienin mukaan tukkuun hakemaan lauantain koulupäivän tarjoiluja. Ei tarvitse, saavat isoveljet nyt tämän kerran vahtia sen puolituntisen.
Äsken sitten seuraava ihmetys, enkö minä tulekaan ennen viittä töistä kun piti käydä niitä keittiön tasoja hakemassa Bauhaussista. No EN! Edelleenkään!
Eilen tuli uusi Kotiliesi töihin. Tänään neljännen lukijan jälkeen ajattelin vilkaista sitä, koska ilta oli suht hiljainen. Ja mitäpä silmäni näkivätkään! Heti ensimmäisellä sivulla oli korjattu pääkirjoituksesta yksi sana kuulakärkikynällä paremmin kielioppia vastaavaksi, vaikkei siinä alkuperäisessä sinällään vikaa ollutkaan. No, läväytin leiman sotkun päälle ja jatkoin lehden selaamista. Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kunnes pääsin sanaristikkoon!! Se oli täytetty kuulakärkikynällä, osittain väärinkin! Jessus, miten sanomattoman vihastuttavaa! Sotkisi oman lehtensä eikä yhteistä!!
Tartuin härkää sarvista ja tein samalta istumalta hienon lapun kaapin oveen. Siinä lukee näin: 'Ole hyvä ja ota kopiot ristikosta, jos haluat täyttää sen. --- Mikäli lehden turmelu jatkuu, joudumme lopettamaan tilauksen'. Saa nähdä tepsiikö.
Appiukko on vähän rasittava. Oikein mukava, mutta vanha ja omien juttujensa vanki. Emme ole nähneet sitten kevään, mutta olimme hankkineet hänelle uuden puhelimen ja hän tuli sitä hakemaan.
Appiukko ei tykkää lääkäreistä, siksi hän käykin noin viidellä eri lääkärillä. Saaden kaikilta lääkkeet, eikä lääkärit tietenkään tiedä toisistaan, joten hän ottaa nyt 11:ta eri lääkettä. Selittänee ajoittaisen sekavuuden.
Työkaveri, joka ei ole ollut poissa päivääkään tämän puolentoista vuoden aikana, kun olen talossa ollut, oli sairaana. Tai ei oikeastaan sairaana vaan sairaalassa. Aamulenkillä oli mennyt oikea puoli voimattomaksi ja amppari oli kyydinnyt Hyksin neurolle. Työkaverilla on MS-tauti, joka on ollut viimeiset 10 vuotta lepotilassa mutta elokuussa hän joutui punkin uhriksi ja lääkärit arvelivatkin ensin, että mokoma pikkupiru olisi aktoivoinut MS-taudin. Nyt äsken sitten kyselin, että mitä kuuluu, kun aamulla tuo oli kovasti sitä mieltä, että tulee jo huomenna töihin. Vastaus tulikin vauhdilla... Syy ei ollutkaan ilmeisesti punkki vaan lievä aivohalvaus la-su-yönä.
Kävimme miehen ja pienimmän kanssa katselemassa keittiöön uutta tiskipöytää, allasta ja kukkasia pihalle. Bauhaussista löysimmekin ihan kivan näköistä tasoa, mutta liian lyhyenä, joten sitä pitäisi tilata joskus. Tason asemesta stimme uuden liesituulettimen ja joitan rehuja. Bauhaussista menimme tien yli Plantageniin ostamaan lisää rehuja. Sitten ajoimme Vantaan Ikeaan kasomaan tiskiallasta, johon mies oli iskenyt silmänsä. Allas löytyi ja löytyi vielä parempikin vaihtoehto eli koko pöytätason levyinen iso tiskiallas, jolloin emme tarvitsekaan tasoa tilaustavarana vaan saamme sen tehtyä normaalipaloista. Pienin sai jätskin ja ajelimme kotiin viemään kamat.
Jätimme pienimmän veljien ja varalapsen kanssa ja menimme vielä Muhevaiseen hakemaan lisää rehuja, mutta se onkin jo sunnuntaisin kiinni. Kävimme sitten viettämässä laatuaikaa Liiterissä ihan kahden kesken. Kotiin päästyä isommat hoitivat ruokaostokset jääkaappiin samalla kun me lätkimme rehut pihaan. Huhhuh.
Tänään vihdoin päätin hoitaa puutarhaani. Sitä ihan oikeaa, missä kasvaa ruohoa ja puskia. Perkasin kukkapenkistä rikkaruohoja neljä (4!) tuntia sillä seurauksella, että oikea käsi on aivan julman kipeä. Hiirtä pitää käyttää vasemmalla ja tekstiä näpytän etusormella. Sattuu ihan helkkaristi. Jännetupentulehdus tästä nyt puuttuisikin.
Jotta kipu olisi täydellinen, leivoin suklaa-unikonsiemenkakun. Siitä tuli ihan hyvää, mutta tavallinen mutakakku on parempaa.
Aamulla heräsin ihan järkyttävään ketutukseen. Näin unta isästäni, olimme mökillä ja hän herätti kaikki keskellä yötä saapumalla sisätiloihin kännissä kuin käki. Kylläpä ottikin päähän, vaikka isä on ollut kuolleena kohta 18 vuotta. Yhtään en osaa sanoa, miksi moista unta edes viitsin katsella.
Onneksi töissä sentään sain salmiakkia lahjaksi. Panttereita, koskapa Puuma-merkkisiä ei vielä ole saatavilla :D Sain myös kukkia Tätien kahvikerholta :)
Puuma-pantterietten vuoksi hieman Karlia kehiin ;)
Juu ei, en puhu nyt Heikistä. En nähnyt koko tyyppiä, lienee tehnyt oharit tms koko puljulle :P Sen sijaan tapasin Avoimen yliopiston opiskelukaverini Ilkan, joka sattumoisin on tuolla töissä. Rupattelimme Ilkan kanssa mukavia ja sain oikein hyvää puolukkapiirakkaakin. Lisäksi sovimme treffit jollekin tiistaille, kun hän käy kurssillaan meillä.
Ainiin, varasin hammaslääkäriajankin tänään. Ikävä kyllä tapaan Hänet vasta ensi kuun loppupuolella :P
Huomenna pitäisi mennä johonkin Tietokeskuksen infopäivään. Juu, ei siinä mitään sinällään, mutta siellä on yhtenä puhujana entinen luokkakaveri Heikki. Heikki oli oikein kiva, yksi niitä harvoja luokkalaisia, joista pidin. Silti tai ehkä juuri siksi hirvittää nähdä, miten aika on meitä kohdellut. Viimeksi olen nähnyt Heikin lakkiaispäivänä.
Saattaa olla, että olin lievästi lätkässäkin Heikkiin silloin joskus. Uhuu.
Kauan aikaa sitten ostimme muutaman kerran erään jauhotehtaan ruisjauhoja, kun niissä oli juuri mukana. Sitten jauhoseos katosi, kuten yleensäkin käy niille tuotteille, joista me pidämme. Viime viikonloppuna tukussa yllättäen olikin tuota samaa jauhoseosta tarjolla ja otimme paketillisen mukaan. Tänään mies ja esikoinen laittoivat ruispaloja. Lämmintä ruisleipää :)
Onpa taas ruokakeskeistä asiaa ja yhä pahenee. Siis loppuviikosta. Aion leipoa itselleni synttärikakuksi suklaa-unikosiemenkakun, jonka ohjeen kopioin uusimmasta Kotiliedestä :P
Vielä vartti kitumista kunnes pääsen kotiin. Kauhea nälkä, kuten aina iltavuorossa. Syön eväät aina hyvissä ajoin ajatellen, että kyllähän mä nyt kotiin asti kestän. Nytkin olen juonut varmaan kohta pari litraa vettä ja nyt maha murisee jo. Ei auta mikään. Kassissa olisi kyllä pähkinöitä, mutten viitsi enää avata pussia kun olen tähän asti selvinnyt. Ehtiihän sitä kotona sitten syödä.
Jonkinlainen kaipuu on aina vain mielessä, kun ajattelen ex-työpaikkaa. En kaipaa itse työtä enkä sitä kiirettä, mikä oli tappava, vaan työkavereita ja raskasta työtä keventävää huulenheittoa. Onhan meillä sitä toki nytkin, mutta jotenkin se oli erilaista siellä. Toisaalta pidän yhteyksiä niihin, joista tuli oikeita ystäviä.
Joo, no se siitä. Loppuun joku piristävä teinirenkutus.
Elämä on valintoja. Tänään olen jo joutunut kaupassa valitsemaan ihan helkkaristi ja nyt pitäisi vähitellen päätää, mitä laittais illaksi päälle. Vaatteita siis. Menen syömään ex-töikaverien kanssa. Asiaa ei helpota se, että menemme syömään ravintolaan, jossa olen viimeksi käynyt noin 20 vuotta sitten tanssimassa tyttökavereitteni kanssa.
Muistaakseni silloinkin oli kyllä sama ongelma. Ikä lisääntyy, mutta ongelmat pysyvät samoina.
Voi rotta! Tänään mennessämme lounaalle oli rotanraato jalkakäytävällä remontoitavana olevan talon vieressä. En tiedä, mihin oli osunut mutta aika ällö näky oli kun varis oli jo käynyt lounastamassa.
On mielestäni metkaa, että lapsuudessani 70-luvulla kenelläkään ei ollut täitä eikä kihomatoja eikä rottia saati muitakaan ökkiäisiä ollut kodeissa. Ehkä ne olivat kuolleet DDThen? Nykyään sen sijaan ovat oikea vitsaus kaikki nuo. Kuulemma yksi syy olisi nykyään kaupungeissakin yleistyneet biojäteastiat ja kompostit.
Ajattelin nyt kerran sanoa sitten tämänkin. Tykkään vauvoista. Kunhan ne ovat jonkun muun ja voin antaa takaisin äidillensä ja nukkua yöni suht rauhassa. Parhainta vauvoissa on se, että ne kasvavat. useimmiten ainakin. Tietysti rasittavuus hieman lisääntyy ennen kuin ne ovat täysin itseohjautuvia, mutta pääsääntöisesti ihan ok kehityssuunta.
Tätä erittäin huojuvaa aasinsiltaa pääsenkin seuraavaan linkkiin, jota olen nyt hihitellyt niin että vanhin poika kyseli, että mikä mulla on. Jollain on runosuoni sykkinyt aivan mahtavasti :D
Koko päivän särkenyt päätä. Jotain migreenityyppistä lienee, koska tavalliset päänsärkylääkkeet ei auttaneet yhtään. Onneksi on salmiakkia, ostin kotimatkalla. Oli pakko lähteä hiukan aiemmin töistä, en pystynyt enää tuijottamaan ruutua oksentamatta.
Työkaverin eläkekahvien vuoksi piti töihin raahautuakin. Jos niitä kemuja ei olisi ollut niin olisin jäänyt voihkimaan päätäni kotiin. Muuten ihan ok kemut, mutta esimies piti niin törpön puheen ettei uskoisi heidän olleen kauan samassa puljussa töissä. Muinaisista roomalaisista pääsimme nykyaikaan muutaman 'entäs sitten?'-lausahduksen saattelemina. Huhhuh.
Pää kolisee tyhjyyttään enkä keksi mitään järkevää sanottavaa. En kyllä oikein nyt muutenkaan. Aivosolut taisivat saada liikaa rasitetta vesijumpassa, kun olisi pitänyt juosta lötköpötkön päällä. Uhhuh.
Julkisen liikenteen kunniaksi tämä video. Riittänee aika pitkälle. Bussikuskit on pop.
Siinäpä mukava nimi pienelle pojalle, eikös? Positiivinen ja kaunis. Yrmy.
Tätä olen nyt pohtinut muutaman viikon (jåå, olen blondi). Että miksi ihmeessä on ihmistainta siunattu moisella nimellä? Siinä missä Ukko on suht hellyttävä pojan nimi, Yrmy on vain ja ainoastaan kurja. Vai mitä sanoisitte, kun ylpeä äiti kertoisi lapsestaan, että 'Yrmy oli niin iloinen uudesta leikkiautosta.' Kuulostaa jokseenkin oudolta, eikö? Tai nainen tapaa elämänsä miehen, Yrmyn. Huh, kuolen juuri nauruun.
Itse asiassa Yrmy ja kaksoissisarukset Irkkuli ja Orkkuli lienevät saman suvun jäseniä.
Unohdin viikolla kirjoittaa nolosta hetkestä. Tai ei se nyt oikeastaan ollut noloa mut ..öö.. jotain.
Meillä on töissä nuori nainen, jolla on sama sukunimi kuin yhdellä ex-töipaikan nuorella miehellä ja sen verran olen päätellyt, ettei ole aviossa nuo kaksi keskenänsä (eikä vissiin muutenkaan). Enivei, kysäisin sitten tältä Emmalta että olisko sukua sille kundille ja se sanoi, et joo, on hän sukua.. itse asiassa se kundi on hänen veljensä. Minä sitte iloisesti sanoin, että aijaa, ette kyllä ole kovin samannäköisiä. Emma sanoi, että jaa.. se on hänen kaksoisveli. *prööt* Joo.
Toinen nolous; löysin tänään nuoremmen veljentyttären blogiin. Juu, ei muuten haittais, mut muistinpa taas jälleen unohtaneeni veljeni synttärit ihan totaalisesti. Voe elämä.
Sain hienon idean pestä ikkunat. Ehdinkin pestä melkein kaikki keittiön ikkunat ennen sadetta, joka hyydytti innostuksen niin että pesin sitten vain sen viimesenkin keittiön ikkunan sateen jälkeen. Jos huomenna ei sataisi, niin voisi pestä jopa olkkarin ikkunat. Koko viime talven nyppi, kun en jaksanut/viitsinyt/ehtinyt niitä pestä syksyllä. Enkä pessyt keväälläkään. Keväällä ei kyllä muutenkaan ehdi ikinä mitään.
Jääkaapin ja pakastimen takia piti siivota keittiön kaappejakin, sillä miehen piti siivuttaa työtasosta 5 mm pois jääkaapin mahtumisongelman vuoksi. Jatkamme huomenna kippotuhoa, alkoi väsy painaa sen verran ruoan jäljiltä, ettei enää jaksanut.
Ehdin siinä sateenpitotauolla jo tuhlaamaankin, ostin netitse pienimmälle 2-osaisen talviasun Ticketiltä Tanskanmaalta. Tuovat kotiovelle, mikä autuus!
Uuden jääkaapin ja pakastimen pitäisi saapua ennen klo 10:ntä, saapa nähdä. Jotenkin en ihan luota, että tässä 70 minuutissa enää mitään tulee. Onneksi laitoimme vanhan jääkaapin vielä seinään, että pysyy maidot hempeinä.
Oikeasti olen todella hämmästynyt jos nuo tulevat kohta. Pitäisi saada lapset petiin.
EDIT Soittivat tulevansa lähempänä puoltayötä... Ovat vielä Espossa ja sit olsi Helsinkiin pari vietävää. Voi elämä.
Olemme miehen kanssa ihmetelleet täkäläistä tapaa asunnonhankinnassa eli tätä, että ensin ostetaan kaksio, sitten kolmio jne kunnes taas lasten lennettyä pesästä aletaan siirtyä pienempiin yksiköihin. Mehän teimme tämänkin nurinpäin eli rakensimme vuoden seurusteltuamme isohkon omakotitalon, jossa aiomme asua siihen asti kun pystymme.
Tämän aasinsillan kautta pääsen ihmettelemään veljeni exää, joka on myymässä lukaaliaan. Itse asiassa ihmettelen kyllä veljeänikin ja nyxää. Aikoinaan kun esikoistrytär täytti 17v veljeni ja nyxä muuttivat esikoistyttären huoneen toimistoksi, kun 'eihän tytär enää tule viikoiksi isälleen'. Nyt sitten esikoistytär muutti itsenäiseen elämään eli kaksioon jonnekin melkein-jumalan-selän-taakse ja exä alkoi heti myydä asuntoaan, koska 'se on liian iso hänelle ja nuoremmalle tyttärelle'. Jos olisin esikoistytär tuntisin itseni varsin ei-toivotuksi henkilöksi. Mitäs jos yksinasuminen ei sujukaan hyvin ja pitäisi muuttaa takaisin äiskän ja pikkusiskon luo?
Oikeastaan en enää ihmettele, että esikoistytär haluaa yliopistoon lukemaan Psykologiaa.
Sekä minulla että 'vapaa-aikasuuntautuneilla henkilöillä', kuten naapurimaassamme Ruotsissa asia ilmaistaan. Ihmettelin nimittäin hetken iltavuoroon tullessani, miten metrossa ja ratikassa olikin taas kaivautuneet rakkaat haisulimme esille jostain sienen alta sadetta pitämästä kaikki möykkäävimmät olennot. Yksi Haisuli istuksii tuossa melkein nenäni alla nytkin. Onneksi se on sentään kiltti ja hiljainen, henk.koht. mielipieteeni on myös lievä kehitysvamma. Mutta erinomaisen ystävällinen sielu, mitä ei kaikista haisuleista voi sanoa.
Naapurimaastahan voisi lohkoa vitsin poikineen, mutta menköön nyt tällä vanhalla eli
-Mitä sellaista on Ruotsilla mitä ei ole Suomella eikä Norjalla?
-Hyvät naapurit.
HAAH.
Otsikko ei kuvasta sen kummempaa kuin, että olen viime aikoina pannut merkille huokailevani jatkuvasti. Ärsyttää moinen ihan helkkaristi ja yritän olla huokailematta vain huomatakseni hetken päästä taas hohhoijaavani joo. TODELLA rasittavaa. Kohta varmaan joku muukin ärsyyntyy :P
Olin elämäni eka kertaa tänään syvänveden jumpassa. Löytyi ihan uusia persuslihaksiakin. Auh.
Eka seiskaluokan vanhempainilta. Opettaja oli ihana, tyttömäisen innostunut mutta ammattimainen ote. Paikalla olevat oppilaat vaikuttivat mukavilta. Samoin vanhemmat. Rehtori hurmaava vanhempi herra. Erinomaista!
Lapsi on ensimmäinen eri kunnan alueelta tuleva luma-luokkalainen. Byrokratiaa.
Tänään meinasi olla Erittäin Huono Päivä. Syitä on monia, yhtenä niistä naapurin tädin syöpä, mutta suurin osa johtui ihan omasta korvienvälitilanteesta. Eli eniten vitutti kaikki. Kunnes kontattuani omenat pihalta säkkeihin ja saatuani hillokattilan porisemaan aloin vääntää omenapiirakkaa muistin, ettei sellaista vaivaa olekaan mihin ei leipominen auttaisi. Siis henk.koht-terapiamuotona. Muutama päivä sitten mietin, miten selvisin järjissäni kotiäitivuosista mutta minähän leivoin, melkein päivittäin.
Kävin ystäväni kanssa Kädentaito-messuilla Wanhassa satamassa ja meillä oli oikein mukava iltapäivä. Jopa niin mukava, että meni sekä omat että toisten rahat. Tuli kumminkin täydennettyä askartelutarvikekokoelmaa ja ostinpa talviviimoja varten Minna Suuroselta huopahatun, oikein kivan.
Nyt on kyllä koivet sitä mieltä, että sopisi nostaa vähitellen vaakatasoon koko muija.
Olen huono vääntämään asioista. Toiset jaksavat ja haluavatkin vääntää ja kääntää asioista suoletkin pihalle, mutta minä en yksinkertaisesti jaksa. Ensinnäkään se ei yleensä auta mitenkään vaan aiheuttaa vain pahaa mieltä ja toisekseen en minä jaksa enkä viitsi. Olkoon sitten sitä mieltä ihan keskenään vain. Ja minä olen omaani. Ei pitäisi kaivaa kenenkään napaa. Minulla on oikeus omaan mielipiteeseeni ilman, että sitä tarvitsee dissektoida. Jos olisin halunnut väitellä, olisin hankkiutunut lakimieheksi.
Päivän horroskooppi nousevalle merkilleni:
Kaksonen 09.09.2011
Olet valmis omistautumaan muutamaksi minuutiksi ongelmille, joita perhe ja ystävät sinulle esittävät. Jos näyttää, ettei ongelmaa voi ratkaista alle 20 minuutissa, anna sen olla ratkaisematta vielä toinenkin päivä.
Väsyttänyt koko viikon aivan julmetusti. Eilen sain jonkinlaisen aivonitkahduksen ja hetken harkitsin vakavissani aloittavani viestinnän opinnot Avoimessa, mutta sitten heräsin todellisuuteen. Ensimmäinen ns. normiviikko takana ja meikä oli jo eilen niin väsy, et meinas nukahtaa pystyyn. Että säästänpä aivovoimistelut johonkin toiseen vuoteen.
Sadeilma väsyttää myös. Voisin muuttaa pois tästä 'lottovoitto'-maasta, jos vain keksisin minne. En tiedä onko joku muu paikka tällä planeetalla sen parempi, muissa maissa on omat ongelmansa. Tosin aurinkoa olisi mukava nähdä hieman enemmän, varsinkin kun syksy alkoi heti elokuun alusta.
Olen huomannut viime aikoina huolestuttavasti selailevani muotiblogeja aina silloin tällöin, enimmäkseen tylsistyneenä. Varsinkin jos ystävämme Johanna T. ei ole päivittänyt blogejaan löydän itseni ihailemasta/kummastelemasta nuoria naisia mitä erilaisimmissa asuissa.
Joka kerta totean, että en todellakaan ole muotitietoinen. Edelleen suosikkiasuni on farkut ja yläosan peitoksi tempaisen ensimmäisen puhtaan t-paidan kaapista (tai pesuhuoneen narulta). Suosikkivaatetta saatan hyvinkin käyttää kevyet 15 vuotta ja silloinkin sen on oltava jo aika kulahtanut tai täydellisen korjaamiskelvoton, että maltan heittää pois.
Guessin laukut ovat minusta edelleen aivan järjettömän rumia, en huolisi edes maksusta.
Aamulla ruuhkametrossa isokokoinen mieshenkilö istahti viereeni. Eihän se muuten olisi haitannut, mutta kun kokoa oli melkein kolmen meikäläisen verran (olen suht keskiverto massaltani), niin ahdasta oli. Yritän aina litistäytyä ikkunanvieruskoloseen, mutta nyt ei auttanut sekään. Kaiken huipuksi miekkonen ilmeisesti tunsi olonsa tukalaksi ja saatuaan aamulehden luettua laittoi kätensä puuskaan, jolloin kyynärpää osui koko ajan minuun. En tykkää olla kosketuksissa muihin ihmisiin, kun en ole kunnolla herännyt.
Kohta pääsen survoutumaan taas ruuhkametroon, oi sitä riemua. Yksi suosikkipiiseistäni sen kunniaksi.
Talven (tai syksyn) ensimmäinen iltavuoro-maanantai. Ensi maanantaina onkin aamu koskapa seiska-luokalla on vanhempainilta.
Pidän iltavuoroista ja yleensäkin vuorotyöstä tällaisena 2-vuoroisena. Lauantaityöt vielä menetteli, mutta sitten kun sunnuntaikin tuli 'pakolliseksi' niin äänestin jaloillani. On minullakin rajani. Ja perheellä.
Tämä kyllä eroaa aika paljon edellisestä työpaikasta, en oikein tiedä hyvään vaiko huonoon. Toisaalta aiemmassa työpaikassa oli niin kiire, ettei ehtinyt vessaan mutta täällä taas on välillä niin hiljaista, että kyllästyy surffailuun sen jälkeen kun on tehnyt oikeat hommat. Tasan ei käy, eihän?
Äsken kuuntelin tämän piisin kuoroversiona, pakko laittaa alkuperäinen.
Mitähän tästäkin päivästä sanoisi? Sunnuntait on hankalia. Tavallaan on harmi, kun viikonloppu on ohi mutta toisaalta on ihan kiva mennä töihinkin, eipä tarvitse kuunnella kinastelua. Piti tehdä taas sitä tätä ja tuota, mutten ehtinyt/jaksanut/viitsinyt. Ehkä ensi viikonloppuna... Hm.
Keräsin kuitenkin omenat pois maasta ja ravistin puusta lisää, yksi muumio yritti osua mutta ehdin juuri väistää.
Tänään on ollut harvinaisen ikävä lauantai. Kotitöitä riittää taas ja sitten Keskimmäinen sai hepulit siitä, että hänen piti tehdä salaatti. No, sitten mies jätti ruoanlaiton kesken sanoen, ettei hänkään halua laittaa ruokaa. Minä tein salaatin ja menin pois keittiöstä, Keskimmäinen kävi pyytämässä isältään anteeksi ja tuli sitten pyytämään minulta. Sanoin, ettei minustakaan ole ihan hirveän hauskaa aina tehdä kaikkia kotitöitä ja etten tykännyt hänen käytöksestään yhtään. Kauhea DramaKing-kohtaus taas... Hohhoijaa.
