Höpötystä

Aamulla kävellessäni töihin (en sitten mennytkään fillarilla) kuuntelin erästä koirankusettajaa. Valitettavasti ilmiö on yleistynyt huomattavasti. Ihmiset puhuvat höpötinnaruin varustettuihin luureihinsa jatkuvasti ja joka paikassa. Se on hirveän ärsyttävää. En minä halua kuulla kumminkaiman serkun viimeisimpiä sairauksia tai viimeisimmästä perheriidasta tai muusta typerästä. Jotenkin ymmärrän höpöttelyn jos on pakko soittaa johonkin ja on kädet varattuina, mutta silloinkin suosittelisin hoitamaan asioinnin kotona tai muussa hiljaisessa paikassa. Kaiken lisäksi näitä höpötinnaruun höpöttäjiä ei erota niistä, jotka juttelevat päänsisäisille äänille. Heitäkin riittää meikäläisen työmatkan varrelle ihan tarpeeksi.

Yksi ammattiryhmä mainittakoon. Siivoojat. Herranmunjee, että asiaa riittää siinä luutun varressa heiluessa. Ihan oikeasti kuulkaa. Jösses.

Loppuun kasaripiisi ihan vain siksi, että siitä tulee iloinen olo :)

Jaa että mitä

En keksi mitään, mistä kirjoittaisin. Siis tämän blogitekstin. Näin on käynyt viimeaikoina useasti, jos keksinkin jotain, niin varmasti unohdan sen siihen mennessä kun pääsen koneen äärelle.

Viikonlopun vietin istuen auringossa pihalla ja lukien Kalevalaa. Juu, luitte oikein. Kalavaletta. Jota en ole koskaan lukenut. Kuten en ole lukenut Seitsemää veljestäkään. Ja nyt pitää lukea ne molemmat ja kymmenen muuta juttua ennen lokakuun puoliväliä ja vielä tenttiä ne. Voi elämä, minne menit... Niinno, siis hulluja on monenlaisia ja tässä istuu yksi.

Hulluudesta puheenollen neulon sukkia eräälle kääpiölle (ehkä olen tämänkin jo kertonut täällä?). Ilman niitä halvatun palmikoita olisin jo varmaan lopettanut, sillä yksistään terän pituus (se tylsin osio sukanteossa) on 25 cm ennen kavennuksia. Että ovat isojalkaista porukkaa nuo mokomat kääpiöt.

Viikko sitten, samaan aikaan kuin aloitin työt, aloitin jälleen karpimman elämän. Minulle on ihan sama, miten muut laihduttavat, mutta minun elimistölleni tämä sopii parhaiten. Sokeriaddikti kun olen, paras keino on lopettaa nopeiden hiilareiden syöminen. Se kun nimittäin menee mulla ihan överiksi tosi nopeasti. Sen verran varoitan, että mä en jaksa alkaa provosoitumaan sitten mistään kommenteista. Evvk.

Sain sentään jotain tähän täytteeksi. Ettette vallan luule meikäläisen hyytyneen bloginpitämiseen. Vielä olisi pari tuntia iltavuoroa jäljellä. Olikin pitkä päivä, lähdin aamulla pienimmän kera puoli kasilta kotoa ja kävin uimassa sen vakituisen kilometrini 32 minuutissa. On muuten aika hyvä saavutus kesän jäljiltä ekalla uintikerralla, minusta.

Huomenna taidan pyöräillä töihin. Jos vain ei sada.  Loppuun Ellietä, tykkään hänen äänestään kovasti. Piisitkään ei ole hullumpia.

Syyskuuta

Syksy saa ja lehdet putoaa. Ainakin täsäs asiassa vanha kunnon Nalle Puh on oikeassa. Sysky todellakin saa. Taas kerran. Kesä lähtee muualle.

Syksyn myötä minäkin palasin kustannuspaikalle, jossa kaikki on kuten ennenkin. Tai melkein ainakin. Riittävän tuttua, ettei tullut paniikkia. Hetken aikaa pelkäsin, että opintoni peruuntuvat, mutta työtoverini (se jonka kanssa minulla on suhde) rauhoitti mieleni asiantuntemuksellaan ja silitteli minua hellästi kaivattuaan minua pari kuukautta.

Sukkaprojektini on edelleen puikoilla, isojalkaiselle ihmiselle sukissa on melkoinen pituus myös jalkaterässä. Eivätkä palmikot ainakaan nopeuta asiaa. Aiemmin pelkäsin palmikoiden neulomista, kammon sain jo ala-asteella lapasista, mutta jokin aika sitten päätin, että opettelen senkin ja niin tein. Nyt ne jo sujuvat suht hyvin.

Yritän pää sauhuten pohtia, mitä vielä tulisi mieleeni mutta en oikein nyt jaksa. Siksi siirryn videon puoleen. Nauroin itseni tärviölle katsoessani sitä, varsinkin Karlin ilme on jotain aivan mieletöntä :P

Rippilapsi

Esikoinen pääsi vihdoin ripille. Eilen siis. Oli ihan mukava tilaisuus kirkossa ja kotona kahvit sukulaisille. Onneksi sukua saapui vain minun puoleltani, vaikka olisihan appiukkoa ollut mukava nähdä, tuo vain oli sen verran huonovointinen ettei jaksanut lähteä.

Kirkossa pohdin sitä, että vaikka olen itse päässyt ripille ja sen jälkeisenä vuonna olin isosena, en silti muista niistä rippikirkoista yhtään mitään. Paitsi sen, että isosena oli huomattavasti mukavempaa olla osallisena. Onneksi esikoiselle luultavasti jää hieman enemmän mieleen, ainakin näytti siltä. Pappi oli mukava ja osallistui innolla konfirmoitavien kahteen lauluesitykseen ja muutkin olivat todella mukavia.

Itse tapahtuman jälkeen otimme muutaman kuvan kirkon ulkopuolella. Alla yksi minusta ja äidistäni.

Tänään olen lähinnä koettanut pysyä hereillä. Vaikka juhlavalmisteluissa ei mennyt edeltävänä iltana normaalia pitempään on kuitenkin ollut tavallista väsyneempi olo. Olen siis viettänyt koko päivän tässä koneen ääressä koomaten.

Opettelin tässä muun toiminnan ohessa kuitenkin tekemään audio klippejä luurilla, varsin hupaisaa puuhaa. Joku valitti netissä, että ohjelma oli hankalakäyttöinen, mutta minusta se toimi suht samoin kuin töissä asiakkaiden käytössä oleva Audacity (jota en ole itse käyttänyt). Enivei, nyt siis aion tekaista muutamia erilaisia äänimerkkejä luuriin. En kyllä tiedä, mihin niitä käyttäisin kaikkia..

Ai niin, mies löysi minun radiosta nauhoittamani kasetin erään kaapin kätköistä. Kuuntelin sitä silittäessäni pyykkivuorta ja siellä oli mm. tämä kappale. Ihme kyllä tunnistin laulajan hänen äänestään, vaikka hieman hämäsikin häne aiempi yhtyeensä, johon hänet liitin.

Syksy

Syksy on alkanut. Pienin aloitti eilen koulutaipaleensa ja esikoinen viimeisen vuoden peruskoulussa, keskimmäinen viimeisen vuoden alakoulussa. Mielenkiintoisia aikoja. Varsinkin, kun pienin hermostui liian helppoihin kotitehtäviin niin, että värikynät lensivät. Kaipa se tästä, lieviä käynnistymisvaikeuksia vain.

Vetta jaksaa sataa. Olen niin kyllästynyt, ettei ole todellista. Aamusta iltaan läpi yön sataa sataa ropisee. Asiaa ei auta se, että omenapuut ovat riehaantuneet.

Olen siivonnut kirjahyllyä. Melkein parin hyllyn verran pitää siirtää painotuotteita kierrätykseen. Vielä jos huomenna saisin käytyä paperin täyttämät hyllyt lävitse, helpottaisi kovasti.

Aloin eilen katsoa itselleni uutta tv-sarjaa netistä. Pääosia esittää kaksi suosikkilistallani olevaa näyttelijää.

Omassa kotona

Tulimme eilen vihdoin kotiin mökiltä ja täytyy sanoa, että olen niin tyytyväinen. Kyllä kotona on paras paikka sittenkin. Vietimme eilen myös 17ttä hääpäiväämme eli nautimme vain rauhallisesta kotoilusta (typerä termi).

Poissaollessamme mies oli tyhjentänyt olohuoneen kirjahyllyn alakaapit VHS-kaseteista, joita on nyt lattialla kolmessa pinossa. Ne pitänee käydä läpi jossain välissä. VHS-soitin toimii vielä hyvin ja nyt meillä on upouusi SiniRäy-soitinkin. En ole vielä ehtinyt tutustua sen sielunelämään. Esikoiselle mies oli hankkinut rippilahjan, polkupyörän. Se on aikast hieno, esikoinen oli onnesta soikea nähdessään sen. Hyvä idea mieheltä.

Tänään olemme avanneet pienimmälle oman puhelinliittymän, hankkineet repun ja penaalin ja penaaliin kynät ja kumit. Minä ostin itselleni 12 metriä kirjamuovia. Tuskin maltan odottaa, että pääsen muovittamaan!! Ihanaaa!!!

Istutimme myös aika helkkarin monta vuorenkilpeä pihaan, toimme ne mökiltä ja samalla siivosimme omenapuiden alustalta kaikki tippuneet omenat ja kaivoimme hedelmättömän karviaismarjapensaan pois tukkimasta pihaa. Omenapuut ovat jälleen ylittäneet itsensä. Voi minua.

Illan videoksi valitsin tv-sarjan 'Almost human' trailerin, ihan Karlin vuoksi. Plus että se vaikuttaa ihan katsottavalta.. hmm.. Tuskin maltan odottaa.

Kärsivällisyys

Kärsivällisyys on ollut koetuksella. Olen viettänyt lasten ja äitini kanssa viikosta melkein 24/7 tällä viikolla ja se alkaa painaa hermoja pahasti. Lapset ei niinkään, mutta äitini. Ihan oikeasti en vain jaksa yli 80-vuotiaan vanhuksen kanssa. Olemme niin eri tavalla ajattelevia, että joskus ihmetyttää.

Olen paennut muutaman kerran puskiin, vattu- ja mustikkapuskiin. Mustikkaa ei ollut paljoakaan tai sitten en vain osaa, mutta sain sentään litran kaavituksi pakastimeen. Silloinkin äitini soitti kysyäkseen, joko karhu oli syönyt kun kesti. Nautin vain puiden huminasta istuskellessani mustikassa.

Vattuja sen sijaan on runsaasti. Aion huomenna koettaa päästä pihapiiriä pidemmälle vattuun. Vielä toistaiseksi olen ollut näköetäisyydellä. Vatut ovat tänä kesänä suuria ja kauniita, j aniitä on mukava kerätä kuivalla kelillä.

Tänään leivoin sämpylöitä iltateen keralle. Jo helpotti pipon kiristys. Nyt menen petiin. Loppuun vielä yksi Gunnareiden piisi, josta kovasti tykkään.

Viikatehenkilö

Veljeni pyynnöstä raivasin rantaa kaisloista viikatteella, samoin kuin viime kesänä. Homma on minusta ihan kivaa, koska olen sillä tavalla outo. Aloitin raivauksen pari päivää sitten laiturin vierestä ja tänään vetäisin (=kiemurtelin) jalkaani keskimmäisen varvastossut. Nillä oli mukavampi mennä vettyneiden ja talvehtineiden vanhojen kaislanraatojen päältä kuin paljain jaloin.

Viikatekeikan jälkeen uin tavallista pitemmälle. Olen useasti uinut melkein eräälle lokkikivelle ja nyt uin sinne asti vain muistaakseni, miksi en ole enää kymmeniin vuosiin mennyt sinne. Ei lokkien vuoksi, vaan siksi, että näkyvän kiven(osan) vieressä pinnan alla on muutama iso kivi. Muistin ne, kun melkein löin polveni kiveen ja onnistuin iskemään vain vasemman isovarpaan siihen. Kääntyessäni kylkeäni pyyhkäisi toisen ison kiven pinta, onneksi kivi oli pyöreä siitä kohti. Tarvinneeko mainita, että inhoan pinnan alla olevien kivien koskettamista? *värisee*

Äitini suree kattilaa. Siis puurokattilaa. Veljeni ja vaimonsa olivat siivonneet kaappeja ja koska tämä vasta kolmekymmentä vuotta uskollisesti palvelleen puurokattilan teflon oli hiukan riekaleina olivat sitten heittäneet sen ns. mäkeen. Äitini suorittaman kolmannen asteen kuulustelun jälkeen veljeni on nyt paineessa ostaa uutta kattilaa. Sanoin vain äidilleni, etten ihan oikeasti käsitä. Kattiloita on niin, ettei kaappi mahdu kiinni ja yksi kattila on nyt sitten maailman arvokkain aarre. Luoja suokoon, etten koskaan kiinny mihinkään tavaraan yhtä tiiviisti.

Kolmas asia, joka oli mielessäni, ovat hajuvesipullot siellä täällä makuukammarissa ja uudessa pikkuvessassa. Siis miksi kukaan laittaisi hajuvettä mökillä? (Kysyy ihminen, joka juuri ja juuri muistaa laittaa joskus johonkin juhlatilaisuuteen suihkauksen.) Niinkuin oikeasti.. voi Jeesuksen partaveitsi.