keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Syyskuuta

Syksy saa ja lehdet putoaa. Ainakin täsäs asiassa vanha kunnon Nalle Puh on oikeassa. Sysky todellakin saa. Taas kerran. Kesä lähtee muualle.

Syksyn myötä minäkin palasin kustannuspaikalle, jossa kaikki on kuten ennenkin. Tai melkein ainakin. Riittävän tuttua, ettei tullut paniikkia. Hetken aikaa pelkäsin, että opintoni peruuntuvat, mutta työtoverini (se jonka kanssa minulla on suhde) rauhoitti mieleni asiantuntemuksellaan ja silitteli minua hellästi kaivattuaan minua pari kuukautta.

Sukkaprojektini on edelleen puikoilla, isojalkaiselle ihmiselle sukissa on melkoinen pituus myös jalkaterässä. Eivätkä palmikot ainakaan nopeuta asiaa. Aiemmin pelkäsin palmikoiden neulomista, kammon sain jo ala-asteella lapasista, mutta jokin aika sitten päätin, että opettelen senkin ja niin tein. Nyt ne jo sujuvat suht hyvin.

Yritän pää sauhuten pohtia, mitä vielä tulisi mieleeni mutta en oikein nyt jaksa. Siksi siirryn videon puoleen. Nauroin itseni tärviölle katsoessani sitä, varsinkin Karlin ilme on jotain aivan mieletöntä :P


3 kommenttia:

  1. Syksy tosiaankin tulee ja se on asia jota vihaan enkä vähiten siksi että syksy on valkoisen helvetin sanansaattaja. Toisaalta, näillä keleillä kesää on vielä jäljellä joten nautitaan siitä. Kiitos videolinkistä joka oli perin hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on jostain.. tuskin maltan odottaa marraskuuta ja vaakasuorassa naamaan iskevää räntäsadetta. Aaargh.

      Se on :D

      Poista
    2. Olemme siis molemmat auringon lapsia ja hyvä niin :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)