Eli cake pops ameriikaksi. Sellaisia jouduin/pääsin tänään töissä väkertämään. Meillä oli nimittäin hallinto- ja kehittämisosaston kokous ja jokavuotiseen tapaan teemme joulukuun kokouksessa jotain teemaan sopivaa.
Koskapa taikina oli hieman liian lämmintä, lötkähtivät muutamat popsit pöydälle, mutta eipä se makua haitannut. Näyttää siltä, että monessa ohjeessa neuvotaan tekemään massa kuivakakusta. me teimme jauhetuista kekseistä ja hyvin onnistuivat nekin. Kannattaa kuukkeloida joko cake pops-hakusanalla tai Cookie pops'illa. Ei niitä monta syö silti :P
allekirjoittanut
Joulun ohimenoon on enää seitsemän päivää, vaikkei se varsinaisesti piisiin liitykään :D
Käväisin kirkossa pitkästä aikaa. Nimittäin esikoinen aloittaa riparitaipaleensa ja hänen piti käydä nyt joulun aikaan jossain kirkollisessa tapahtumassa. Pitkän miettimisen jälkeen päätimme mennä nuorten messuun lähikirkkoon. No ei ihan lähimpään, mutta meidän srk:n nuorten tapahtumia järjestävään paikkaan, joka sattumoisin on purku-uhan alla emmekä ole siellä vierailleet. Minä uhrauduin lupauduin sitten tuon teinin seuraksi suden suuhun.
Hauskaahan siellä oli, vaikka tunsin itseni melkein kummajaiseksi. Olin nimittäin luultavasti toiseksi vanhin paikallaolijoista, sillä arvelen olleeni jopa teinin tulevaa rippi-isääkin vanhempi. Minua vanhempi taisi olla vain suntio tms jokapaikanhöylä, joka meitä ensimmäisenä sisällä tervehti. Vaan eipä se haitannut. Vanhana isosena tunsin oloni oikein kotoisaksi siellä nuorten joukossa :D Ja kerrankin selvisin kuivin silmin 'Varpusesta', vihaan sitä joululaulua yli kaiken. Oikeasti.
Keväällä jatkuu sitten esikoisen rippikoulutie.. huhhuh. Toisaalta toivon, että hän viihtyisi yhtä hyvin noissa nuorten jutuissa kuin itse viihdyin isoshommissa rippikoulun jälkeen. Se oli rentoa ja mukavaa yhdessäoloa, toisin kuin oma rippikouluni, joka oli suorastaan jostain syvältä tässä mainitsemattomista syistä. Ensi kesänä esikoinen menee Saariselälle vaeltamaan, toivon hänen oppivan siellä rakastamaan Lapin avaruutta.
Juuri ennen kirkkoonlähtöä onnistuin rikkomaan pyykkikoneen käynnistysnapin, mutta onneksi enkelit auttoivat ja mies sai sen korjattua. Tosin siten, että nyt se toimii heti kun laittaa töpselin seinään. Pääasia, että toimii. Onhan sekin jo vanha, esikoisen ikäinen. Kertaalleen siitä on moottori vaihdettu, kun toimintasavut pääsivät karkaamaan.
Iltapuhteena rakensimme vielä talon, pojat koristelivat sen.
Tähän on pakko laittaa yksi kaunis joululaulu, josta todella oikeasti pidän.
En useinkaan huomaa ihmisten kauneutta tai rumuutta, minulle riittää kun on suunnilleen puhdas ja käyttäytyy hyvin. Hieman joskus saattaa säälittää paha aknetapaus. Sen sijaan minua inhottavat useinkin lävistykset. Ne useimmiten pilaavat muuten siedettävän ulkonäön aivan totaalisesti. Lisäksi kun ihminen joskus kasvaa ulos lävistysvillityksestään, saattaa niistä jäädä rumat arvet. Itselläni on sen verran muheva arpeutumistaipumus, etten moista ottaisi.
Viime kesänä tukussa istui kassalla nuori nainen, jonka hymykuopissa oli lävistykset. Sen verran elämäänsä kyllästyneeltä tuo vaikutti, että oli ihan tipalla, etten kysynyt josko hän hymyilee pujottamalla langat lävistyskoruista ja vetämällä langanpäistä. Onneksi sain hillittyä itseni, olisin luultavasti saanut nitojasta otsikkoon.
Tämän purkauksen aiheutti seikkailuni blogistanian nuoremman ikäluokan blogeissa. Kaikkea voi tällainen keski-ikäinen täti-ihminen ihmetellä.
Muistan lisäksi erään ystäväni miehen joutuneen varsin arkaan tilanteeseen kielilävistyksen vuoksi välilaskulla Pakistanissa, kun koko matkustajiston piti kulkea metallinpaljastimen läpi. Hänet oli loppujen lopuksi viety pieneen koppiin ja käsketty polvilleen teloitusasentoon, 20 kalashnikovia sojottamassa kohti päätä. Onneksi kaveri sai sitten jotenkin selvitettyä kieli ulkona suusta roikkuen, että lävistyshän se vain piipittää... Paluumatkan lävistyskoru teki matkalaukussa eikä enää sen jälkeen palannut alkuperäiseen paikkaansa.
Totesin jälleen olevani puuma. Sikäli se ei minua haittaa, koska sehän vain pitää mehut liikkeessä, mutta ehkä vähän ihmettelen välillä kuinka voinkin ihastua aivan päättömästi ja nopeasti ties kehen.
Viimeisin ihastus on nyt eräs kääpiö. Siis elokuvakääpiö. *huokaus* Kuten olen joskus sanonut, voisin niin mielelläni muuttaa Keski-Maahan... Mutta palatakseni kääpiöihin, nämä veljekset ovat elokuvan parasta antia ja erityisesti tuo vaalea Fili. Hänellä on se tietty pilke silmissään ;)
Katsokaa vaikka, eikö vain olekin tässäkin? Onneksi en kuulu tuon alan ihmisiin eikä ole pelkoa, että koskaan häntä tapaisin. Se voisi olla noloa. Pyyhkisin kuolaa rinnuksiltani ennen kuin ehtisin sanoa mitään järjellistä.
*huokaus* Taidan mennä kylmään kylpyyn. Lähetin eilen Salarakas nro1:lle jouluntoivotukset. Tosin naamioin sen työasiaksi. Voi itkut.
Päässä ei kyllä liiku kuin silmät ja nekin tahmeasti.
Tänään oli pitkästä aikaa (eli eka kerran tässä talossa mun aikana) hieroja ja se vanutti mun hartiat niin, että nyt on kosketusarka. Muuten olo on rento kuin kulahtaneilla sukkiksilla pyykkinarulla.
Kävimme myös 4/5 perheestä matkalla Keski-Maassa eli katsomassa Hobitin elokuvissa. Se oli oikein hyvä elokuva, uudi 3D-tekniikka teki liikkeistä välillä melkein liian nopeita ja hetken harkitsin matkapahoivointikohtausta, mutta muuten ihania maisemia ja hyvä tarina. Lisäksi juuri kun aloin miettiä, että kauankohan tämä vielä kestää, niin se loppuikin. Täydellinen ajoitus.
Eilen en jaksanut enää illalla kirjoitella mitään, kun oli ihan yliaktiivinen päivä.
Lähdin töistä jo yhden aikoihin ehtiäkseni ex-pomon eläkekahveille ja sielläpä olikin niin mukavaa että. Juttelin ihmisten kanssa ja (tuore)kirsikkana kaiken päälle tapapsin miehen luokanvalvojan eli aiemman asiakkaani, joka on edelleen yli 7-kymppisenä niin energinen muori, että moni nuorempi kalpenee hänen rinnallaan. Viihdyin erinomaisesti, roikuin hetken Salarakas nro 2:n kanssa juoruilemassa ja ylipäänsä nautin. Jälkeenpäin huomasin, etten ehkä enää kaipaa sinne niin paljon kuin aiemmin. Kaipaan ihmisiä sieltä, mutta heitähän voin tavata edelleen. Firmaa en niinkään.. ehkä.
Kiiruhdin sitten päiväkodille, jossa oli joulutapahtuma eli erilaisia työpajoja. Oli mukavaa, paljon ihmisiä ja oikeasti aika hauskaakin. Meidän perheen päiväkotijoulujen viimeinen tapahtuma, aika ihanaa sekin. Ilmeisesti mulla on joku vika, kun ei yhtään haikeutta ole ilmassa. Kotimatkalla juttelimme sieluista ja toisista elämistä pienimmän kanssa.
Illalla vielä askartelin kortteihin poikien yhteiskuvan ja länttäsin postimerkit kuoriin jne. Kaikki kasassa, paitsi pari pakettia, jotka veimme tänään. Joulu on nyt melkolailla kasassa. Kuusi saapuu lauantaina vakitoimittajaltamme, joka varaa meille kuusimetrisen kuusen. Mahtuu sopivasti olkkariin.
Nyt vielä kun saan tuon yhden kirjan pois alta, niin alkaa helpottaa. On jo kovasti myöhässä, kun en ole saanut sitä varausten vuoksi uusittua. Tämä siis:
Menen huomenna entisen kakkospomoni läksiäiskähveille, hän siirtyy vapaaherratarten riveihin. Olin neulonut itselleni huivin, mutta koskapa minulla on niitä riittävästi tähän yhteen kaulaan, aion antaa tuon huivin hänelle. Huivi on tehty sari-kankaiden kudonnasta ylijääneistä silkkilangoista, se loistaa kauniisti monissa värisävyissä. Väkersin sen kylkiäisiksi pienen kortinkin ja sen sisälle kirjanmerkin.
Lisäksi korjasin sen eilen tekemäni kirjalaukun eli toisin sanoen purin puolet ja tein sen uusiksi. Tuli huomattavasti parempi.
Minäkö perfektionisti?
Iltalauluksi valitsin Simon & Garfunkelin 'Sound of Silence'n. Kaunista.
Olin luvannut pikkuserkulle, että teen hänen ystävälleen käsilaukun vanhasta kirjasta. Tein jo pikkuserkulle sellaisen ja olen tehnyt itsellenikin. Siinä hurahti mukavasti muutama tunti, nyt kirja on kuivumassa. Kuvan saa ehkä huomenna.
Sitten liimailin koristeita joulukortteihin, nekin ovat nyt valmiit. Sain hieman apua keskimmäiseltä, mutta eipä tuo kauan jaksanut äitiään viihdyttää. Alla kuva korteista.
Kirjeenvaihturimme Antofagastasta lopettaa raporttinsa tähän.
