keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kuusimetsän tuoksu

leijuu työpaikalla, koska tänne on raahattu 23 kuusipuuta viikonlopun Suomi100-tapahtuman vuoksi. Minäkin tulen perjantaina rakentamaan leirinuotiota kirjastoon, siis sellaista feikkitulijuttua, koska täällä on tarinanlukupiiri.

Päivän zombivaroitus linkissä eli nainen, joka ei tiedä olevansa zombi vaan luulee olevansa kuin filmitähti. Tässäkin haluaisin nähdä, miltä hän on näyttänyt ennen 'kauneusleikkauksiaan'. Hiukan myös aina ihmettelen leikkaavien lääkäreiden ammattietiikkaa, mutta kaipa se on raha, joka ratkaisee.

Koko syksyn ensimmäinen pienimmän käytöstä koskeva wilmaviesti tuli tänään. Oletteko yllättyneitä, jos sanon sen tulleen ekaluokan syksyn luokanvalvojalta? Kauhea takauma iski aamulla, kun avasin viestiä. Kysyin pienimmältä asiasta ja se ei ollut ihan niin paha, kuin opettaja kertoi. Mutta juu.. pitää laittaa vastaus, että olemme keskustelleet.

Luetteloin taas vaihteeksi kässänkirjoja, joita oli tullut lahjoituksena. Menee hermo, yksi oli kiinankielinen (onneksi löytyi isbn ja sillä löytyi worldcatista) ja sitten on monistenivaska erilaisten kansallisasujen päähineiden teko-ohjeita. Niitä en viitsinyt vielä edes aloittaa, kun niihin menee niin paljon aikaa. Ärsyti.

Kotimatkalla käymme pienimmän kera ostamassa luokan pikkujoululahjan Tigerista, pienin sai kerrankin ensimmäisen arvan ja saa siis jotakin perjantaina. Muistimme molemmat väärin, että luokan ja kummiluokan nyyttärit olisivat olleet torstaina, mutta ne olivatkin olleet tänään. Ärsyti. No, huomenna on partion nyyttärit.

Päivän korvamato, iski luetteloidessani sitä kiinankielistä opusta.



P.S. Kävimme eilen miehen ja pienimmän kera katsomassa Thor : Ragnarök-elokuvan, joka olikin varsinainen komedia :) Tänään tuli ulos ensimmäinen traileri Avengers : Infinity War'ista. Uijui! 


15 kommenttia:

  1. Vaikka noita zombieita näkee, varsinkin ehtoopuolella olevia ja varakkaita sellaisia, niin tämänkaltaiset jaksavat yllättää.
    Erityisesti se alin, missä tämä AJ - kopio istuu kissansa kanssa koska mikäli kuva olisi irroitettu asiayhteydestä ja näytetty mulle, niin olisin luullut että kuvassa on suht kolhosti veistelty nukke.

    Henkisesti epätasapainoisiahan nuo ovat koska hulluksi ei kait saa sanoa ketään ja tässä tulee juurikin tuo lekurien etiikka eli en sen puute. Mitäköhän pärstään kohdistuva yksi operaatio maksaa? Kaiketi muutaman tonnin vaikkei olisi kyse kuin huulien botox-operaatiosta joten kyllähän tuollekin riihipirulle koko kallis pärstä on väsätty ja kaikista omituisinta on se, etteivät nämä asiakkaat juur näytä perustavan siitä millaista jälkeä tulee. Tai sitten se psyyke on jo niin paljon nyrjähtänyt että kaikki peilissä vastaa mielikuvaa ja tähän tuo homma varmaan osaltaan perustuukin.

    Mikä on isbn? Onko se sama kuin leffamaailman imdb? :)
    Olen tyhmä mutta haluan tietää mistä j mitä nuo kirjaimet tarkoittavat.

    Jaksamista rakas kattiseni äläkä nyt ota mitään paineita.
    Kevyitä polkuja ja pusuja ohimoille että migreeni pysyy pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ISBN on kirjastoihmisten kielellä sama kuin ihmisen henkilötunnus eli yksilökoodi ja tulee sanoista International Standardised Book Number. Se 10 tai 13-numeroinen sarja kirjan viivakoodin lähettyvillä, alkaa Suomessa usein 951-numerosarjalla.

      Niin, on järkyttävää miten sokea tuokin nainen on omalle ulkonäölleen.

      Kiitos :) Nyt ei ole vähään aikaan ollut migreenejä, kun on ollut muuta sairastettavaa :P

      Poista
    2. Kiitos tiedosta!
      Olen kyllä surullinen jos sulla on jotain lisävastuksia :(

      Poista
    3. Lähinnä alkaa tämä kokosyksyinen flunssa ottaa pattiin ihan urakalla. Pienin oli kaksi viikkoa poissa koulusta ja sen jälkeen tauti iski mulle. Nyt on taas keskimmäisellä kurkku kipeä.

      Poista
    4. Siis "pelkkää" flunssaa?
      Pelkäsin jo että sulla on jotain elimellistä tai jotain...kyllä sä ymmärrät mutta eipä tuo flunssa mikään mukava ole koska se vie voimat aivan totaalisesti.

      Poista
    5. No mikälie kuppa. Ensi viikolla ultraäänikuvaukset kilpirauhasesta edessä.

      Poista
  2. Mä en yllättynyt!

    Meillä kuopus haluaa Thoriin, mutta saa kyllä mennä isänsä kanssa... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Eikö olekin metka juttu? Mulla ei olisi varmaan hermoja eikä hampaita enää, jos se olisi vielä pienimmän lv.

      Hyvä :)

      Poista
    2. en ole utelias mutta tiedonhaluinen kyllä, joten tiedustelisin mitä kohteliaimmin että mitä tarkoittaa lv?
      Maalaisittain lempi vilmi vai mitä?

      Pienimmälle terkkuja!

      Poista
    3. Kaupunkilainen vastaa: se on luokanvalvojan lyhenne :D

      Poista
    4. Lempi vilmi <3 <3 <4 Paimen sä oot paitsi outo niin myös ihana ;-)

      Poista
    5. Aaaahhh! No niinpä tietysti...jessus että ihminen osaa olla tyhmä :D

      *Laittaa viisastumisen kunniaksi veripalttua pöytään ja ompelee päänsä kiinni mattoon*

      Poista
    6. Paimen on <3

      Veripalttu on hyvää :)

      Poista
  3. Kyllähän tuo johonkin zombieleffaan kävis tähdeksi oikein mainiosti :)

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)