maanantai 13. huhtikuuta 2015

Taas

Tein sen taas. Unohdin bloggailla viikonloppuna. Eipä minulla mitään asiaa olisi ollut, mutta voisinhan silti jotain räpeltää.

Perjantaina kävin pienimmän sekä ystäväni kera katsomassa 'Into the woods'-elokuvan. Se oli varsin hauska ja musikaaliksi siinä laulettiin jopa yllättävän paljon. Kaksi prinssiä olivat aivan hervottoman hupaisia ja Johnny Deppin susi oli varsin hyvä varoitus pikkutytöille, mutta varsinkin naisnäyttelijät olivat aivan mahtavat rooleissaan, esimerkiksi Meryl Streepin vanha noita oli uskomattoman hieno. Voin suositella lämpimästi, tosin osa asioista meni seurueemme nuorimmalta hiukan ohi. Allaolevan pätkän pyöriessä valkokankaalla pienin kysyi, miksi nauran vedet silmissä...

Muuten viikonloppuni kului ommellessa ja kurssihommia kirjoittaessa. Sain molemmat varsin hyvään kuosiin, mekosta puuttuu helman kääntäminen ja kurssijutusta kaverin osio sekä lopputiivistelmä.

Kirjoitin myös eilen illalla ja tänä aamuna pitkästä aikaa ruotsinkielistä tekstiä ja onnistuin mielestäni suht hyvin. Kyseessä oli siis pieni ilmoitusluonteinen viesti appeni sotalapsiaikaisille ruotsinveljille, olemme pitäneet yhteyksiä heihin ja ajattelimme, että ehkä heistä joku haluaa tulla hautajaisiinkin.

Tänään töissä aika kului melko rattoisasti. Ehdin jutella muutaman ihmisen kanssa hiukan pitempäänkin ja parantaa maailmaa. Piristävää.

Nyt taidan lähteä katsomaan Hannibalin kakkoskautta. Jotenkin pidän tästä ehkä enemmän kuin ekasta, mutta ei sarja vieläkään ole aivan ykkösenä katsomislistalla. Yritän nyt kuitenkin katsoa sen, sitten voisin vilkaista Sleepy Hollow'n kakkoskauden loppuun ja sitten onkin varmaan jo kesä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)