Kaksi asiakasta

Asikkaat ovat tosiaan työn suola ja joskus myös sokeri. Tai oikeastaan toisinpäin, nykyisessä työpaikassa ei tarvitse pahemmin pelätä, että piripäät heittää kirjoilla tms. Mutta on niitä ei-niin-kivoja asiakkaita silti, onhan meitä moneen junaan.

Toinen asiakas on yli 60-vuotias naishenkilö , josta näkyy jo päällepäin hankaluudet. Tänään hän kysyi videotykistä, että mikä se on. Vastasin nätisti (tulemme suht hyvin toimeen, kun heti alussa näytin mistä kana kusee). Hän kysyi, miksi punainen valo palaa jatkuvasti, selitin jotain stand-by-tilasta. 'Mutta jos se nauhoittaa minua ja te seuraatte minua siitä'.

No ei tod nauhoita. Vaikka jotenkin on todella liikuttavaa lapsenuskoa moinen. Kuinka moni ihminen omaa niin hyvän itsetunnon, että kuvittelee koko maailman seuraavan itseään? Tuskin edes moni maailmankuulu laulaja tms. (meinasin laittaa tähän ruman sana mutta olkoon.)

Sitten toinen ääripää, mieshenkilö yli 70v (oletan näin). Hyvin kohtelias ihminen, huumorintajuinen ja asuu osan vuodesta Meksikossa poikansa luona, nähnyt muutakin maailmaa kuin Hesarin Alepan.

Juttelimme kerran ja kysyin, miten hän tuli lähteneeksi Meksikoon ja hän kertoi vaimonsa olleen syövän terminaalivaiheessa. Siihen aikaan Meksiko oli yksi niitä harvoja maita, jossa avustettu itsemurha oli sallittu, joten koko perhe (hän, vaimo ja poika) muuttivat sinne. Tarvinneeko sanoa enempää?

Tämä mies kertoi pari viikkoa sitten lähtevänsä Indonesiaa kiertämään kolmeksi kuukaudeksi. 'Lähde mukaan, maksan kaikki kulut', hän sanoi. Valittaen jouduin kieltäytymään perhesyihin vedoten. Ehdotuksessa ei ollut mitään 'luonnossa maksamisen' sävyä, hän olisi vain halunnut matkakumppanin. Olisihan se ollut ihanaa, varsinkin kun Balilla oli kovin rentouttavaa. 

Päivän kysymys: kumpi asiakas on suosikkini?

Loppuun vielä erinomaisen huono luurilla kuvattu video Hawaijilta.

Piiiiitkä ilta

Ensimmäinen iltavuoro kellonsiirron jälkeen tuntuu aina pitemmältä kuin muut. Syksyisin siis. Ainakin tunnin pitemmältä, ellei jopa kaksi. Syynä ei mitenkään voi olla altaassa aamulla viettämäni tunti tai se, että nukuin tuskallisen huonosti pari viime yötä.

Olen viihdyttänyt itseäni seikkailemalla erilaisissa blogeissa ja niiden lisäksi erääässä feissariryhmässä, joka seuraa tämän maan glamuurisinta pelleä naishenkilöä.

Onneksi on löytynyt paljon hauskoja asioita, joille nauraa. Joku asiakas saattoi tosin luulla, että itkin, kun vedet valuivat silmistä ja hytkyin. Loppujen lopuksi oli pakko mennä vessaan nauramaan. Huh.

Tässä yksi meidän perheen suosikkiartisteista.

Ihmetys

Jonkin blogin ja linkin kautta eksyin kuulemma Suomen suosituimpaan blogiin eli Mungolifeen.  Mitähän tähän sanoisi? Jotenkin menin ihan sanattomaksi, kuten usein käy kohdallani eksyessäni ns. muotiblogiin.

Hämmennyn aina siitä suuresta kuvamäärästä. Kuinka monta kuvaa voi laittaa samaan postaukseen samasta asusta? ja miksi? Eikö yksi tai kaksi  kuvaa kerro saman? Taidan olla jotenkin hidas, kun en tajua, mutta eihän se ole minun ongelmani :)

Tuossa nimenomaisessa blogissa minua häiritsee myös se suunnattoman isokokoinen banneri, joka täyttää puoli ruutua. Hitaammalla yhteydellä se olisi jopa mahdoton avattava.

On olemassa yksi muotiblogi, jota seuraan suht orjallisesti. Se on veljentyttäreni (18v) ja ihan kelvollinen. Hän tosin suunnittelee vaatealan opintoja käsittääkseni. Linkkiä en kehtaa laittaa tähän, ettei hän hämmenny suuresta kävijämäärästä :P

Loppuun suosikkini Kotiteollisuudelta. Kovin kaunis.

Ostoksilla

Kävin ostoksilla. Istuksin mukavasti tässä omassa tuolissani ja surffailin englantilaisen rättikaupan sivuilla vaikka miten kauan, kunnes löysin hurmaavan takin. En tietenkään varsinaisesti tarvitse uutta takkia, mutt kun nyt löytyi sopiva, niin pakkohan se oli ostaa :P

Ostinpa samantien yhdet uudet korviksetkin ja yhdet farkut, kun olin vauhdissa. Minä nimittäin inhoan shoppailua IRL, se on todella tylsää ja löydän helposti miljoona muuta hauskempaa hommaa hoidettavaksi.

Illan ratoksi hieman Julmahuvia.

Valoisaa

Aamulla ihmettelin, miksi oli niin oudon valoisaa. Asia selvisi verhoja raotettuani. Oli satanut LUNTA! Ihanaa ihanaa lunta! Jo nyt!

Viime syksy on vielä kovin hyvin muistissa. Se oli pitkän pitkä ja musta putki lokakuusta tammikuulle, jolloin vasta pysyvä lumi ilahdutti meitä täällä pääkaupunkiseudulla.

Pidän lumesta. Ainakin talviaikaan olen paljon mieluummin lumisateessa kuin vesisateessa. Sen verran lapsi kai olen edelleen.

Pahoin pidelty

Aamumetrossa istui nainen, jonka toisessa poskessa näkyi harmaa hailakka kaari. Hänet oli varmaan rakastettu hiljaiseksi.

Se nainen olin minä. Kaari poskeen syntyi pienimmän suukottaessa minua niiden maaliviiksiensa kanssa. Vasta töissä huomasin muiston, kokeilin omia rystysiä siihen ja ne sopivat muodon puolesta erinomaisesti jälkeen.

Kuinkahan moni arveli noin, kuten kirjoitin? Monenlaisia johtopäätöksiä saa tehtyä tuntemattomista ihmisistä helposti.

Musta aukko

Vaatehuoneeseen oli pesiytynyt epäjärjestys. Hetken jo epäilin, että kaiken kaman alla jossain oli musta aukko, joka toimi nurinpäin eli syötti kamaa lisää vaatehuoneeseen. Yritimme siis etsiä pienimmälle naamiaisasun viittaa, joka on viimeksi nähty puolisen vuotta sitten. Onneksi keskimmäinen muisti sen olinpaikan ja paikallistimme viitan.

Aamu alkaa siis viiksien maalaamisella (ei kissan-). Jei.

Lisäbonuksena yksi maailmanhistorian pahimmista korvamadoista, joka on sinnikkäästi koettanut pesiytyä minun korviini koko päivän. 

Onko ihan pakko?

En ole ihan hirveästi jaksanut seurata Estelle-laivaa tai sen tapahtumia, mutta ihan oikeasti joskus käy pienen katin mielessä, että onko ihan pakko aina tunkea joka paikkaan? Sitten ollaan ihan hoomoilasena, kun sattuu jotain ikävää.

On tietysti ihan helkkarin hienoa, että on joku joka jaksaa. Ettei kaikki vaan istu kotona ihmettelemässä. Mutta ns. aikuisten oikeasti minulla ainakin riittää ihan omasta takaa tarpeeksi hommaa tässä kuuluisassa arjen pyörittämisessä. Ei tulisi mieleenkään lähteä jonnekin toiselle puolelle maailmaa pelastamaan koppakuoriaisia (jos nyt saa sanoa äärimmäisen esimerkin).

Kriisi kuuluu taas lähestyvän...

Ketä kiinnostaa?

Otsikko viittaa tämän päiväiseen James Bond-päivittelyyn. Ketä ihan oikeasti kiinnostaa jonkun kuvitellun vakoojan seksuaalinen suuntautuminen? Käsi ylös! Hedvekki sentään. Kai nyt jo kyseisen tyypin kansalaisuus on pieni vinkki, sisäoppilaitoksissa henkilön oletetun lapsuuden/koulunkäyntivuosien aikaan varmaan poikarakkaus oli ihan yleistä ja siksi siitä ei juuri puhuta. Näin olen antanut itseni ymmärtää joistain historiallista tosihenkilöiden muistelmista.

Mielestäni Bond on sen tyyppinen hahmo, joka vetoaa sekä miehiin että naisiin eikä se haittaa mitenkään, melkein päinvastoin.  Itse luen suht paljon fanfictionia ja nimenomaan slashejä. Siis miespareista kirjoitettuja tarinoita, yksi suosikkiparini on StarTrekin Kirk/McCoy. Parhaat tarinat ovat usein niitä, joissa ei kerrota yksityiskohtaisesti sänkyhommista. Olenpa itsekin sellaisen kirjaillut :P

Ylipäätään minusta tällainen kohu on ihan älytön. Minulla on homo- ja lesbotuttavia, eikä tulisi pieneen mieleenkään mennä kysymään, että mites muuten sänkyhommissa panee? En kysele sellaisia heteroystäviltänikään. Koko seksikeskustelut alkavat vähitellen riepoa, esim. ip-lehdissä kysellään kaikenlaista typerää ihmisiltä aivan kuin ei muuta elämään mahtuisi.

Ehkä ei mahdukaan, mistäpä sen tietää.

Loppuun vielä päivän korvamato, syyttäkää keskimmäistä joka vaati kuunnella moista sontaa muutama viikko sitten.

Loma lusittu

Huh. Syyslomakin sitten vilahti ohi. Tuosta noin vain. Hyvä, että huomasi.

Torstaina siivosin talon ja ompelin serkulle kirjasta käsilaukun. Perjantaina serkku tuli kylään eli aamukahville, sai laukkunsa ja minä läksin pienimmän kera saattelemaan kaupunkiin saakka, sillä menimme pienimmän kera elokuviin katsomaan Niko 2:ta (ei ollut kummoinen aikuisen mielestä mutta 6v tykkäsi). Lauantai meni lorviessa, latasin osan kesälomakuvista Flickriin. Sunnuntaina (=tänään) jatkoin kuvahommia ja appiukko paukahti kylään... Puuh.

Rauha maassa taas ja huomenna töipäivä. Altaan kautta iltaan.

Työrauha

Opinahjossamme on tällä viikolla syysloma, ei kursseja eikä asiakkaita häiritsemässä rauhaisaa työntekoa. Onneksi meillä riittää ns. sisähommia kuitenkin, ettei tarvitse aivan istua peukaloita pyörittelemässä keskenämme. Eilen meitä muisti kirjakauppias ja saimmekin ison laatikollisen uusia kirjoja. Ehdin tosin luetteloida ne jo ennen töistälähtöä, joten tänään pääsin suosikkihommaani eli muovittamaan.

Oi, miten pidänkään muovittamisesta! Puhdas lappu uutuuttaan nitisevän kirjan selkään, puhdas uusi muovi  ja askartelua. Ah, mikä nautinto! En sentään ehtinyt aivan kaikkia vielä muovittaa, vaan säästin huomiseksi ne kurjimmat eli kansipaperilliset ja yhdeksän kappaletta samaa laulukirjaa :P Tuskin maltan nukkua ensi yönä!

Lisäksi huomenna illalla menemme koko perheen voimin Sirkus Finlandiaan katsomaan esitystä. Mies ja pojat olivat hieman nyreissään, kun muistelin lapsuuteni sirkuskokemusta. Ollessani 3- tai 4-vuotias vei kahdeksan vuotta vanhempi veljeni minut pummilla sirkukseen norsuteltan kautta. Vieläkin muistan sen norsunlannan hajun, muuta en siitä päivästä muistakaan. Pitäsikin kysäistä, muistaako veli?

Luopumista

Moni tuttava ja ystävä on tänä syksynä menettänyt läheisiään tai hieman kauempiakin sukulaisiaan. Osittain siksi haluan nyt laittaa tähän tämän Lassi Nummen kauniin runon.

Kuiskaus

Kun maailma on ohi, otan pienen, luisen pääsi,
ja hiekan lävitse ohimoni tuntevat hyväilysi.
Niin nukumme, ja mäntyjen ääni valvoo
ja hiekka valvoo ja nukkuu ja hyväilee valkein käsivarsin.
Me nukumme hiekan ja hiekan ja veden ja hiekan
lävitse maailman pohjaan, nukumme pohjaan.
Me nukumme kaiken hiekan ja kaiken itkun ja kaiken meren.
Me nukumme männyt, pienen majan ja kynttilän sammuksiin.

Maailma yhä (1988) 

Lopuksi kuitenkin vielä pieni kevennys. Eräs asiakkaamme kertoi tavanneensa ihmisen, joka harrasti kulttuuria muttei tuntenut Pentti Saarikoskea nimeltä eikä tuotannolta. Tämä henkilö oli kysynyt asiakkaaltamme, että millaista runoutta Saarikoski kirjoitti. Asiakkaamme oli muistanut vain tämän Tuula-Liina Varikselle omistetun rakkausrunon:

Hampaasi ovat niin harvat että kun hymyilet, tuuli tekee minut mustasukkaiseksi. 

Pentti Saarikoski: En soisi sen päättyvän (1968) 



 

 

Yhtä juhlaa

Tämä viikko on ollut melkeinpä pelkkää juhlaa.

Sunnuntaina ikävuodet karttuivat jälleen, mikä ei minua haittaa yhtään. Minulle sisäinen ikä merkitsee enemmän ja voinen kertoa, että minun henkinen ikäni taitaa olla jossain siellä parinkymmenen korvilla.

Tiistaina tuli 20 vuotta siitä, kun aloin ihan vakituisesti Kaupungin virkanaiseksi. Hyvin olen viihtynyt, leipä on kapea mutta riittoisa. Kuulemma saan jonkin palkkionkin tästä uhrautumisestani, en pelkkää lämmintä kättä. Jään odottelemaan.

Kaiken tämän kunniaksi vanhat Converse-koristossuni sanoivat työsopimuksensa irti, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja ostaa paukautin Marimekko-kankaiset Converset. Ne vain olivat niin mehevät.

Mehevyydestä puheenollen tykästyin aika lailla tähän Marinan videoon ;)