Nyt olis sitten kuvia piparitalosta. Se todellakin joutui joulumyrskyn uhriksi ja lisäksi hurja lumipallo rysähti katolle vierien siitä alas ja aiheuttaen jonkinlaista romahtamista mennessään. Lisäksi talon toisella nurkalla vaanii jättiläiskissa ja toisella puolen päätön siallaratsastaja. Onneksi talonväki on varautunut ja pihasta löytyy parikin halkopinoa.
Pieni lisätiedoite: huomenna en usko päivittäväni. Menen illalla jälleen Smaugin luolaan kääpiöiden kanssa. Hrhm.. voisin toki jäädä sinne jonkun kääpiön orjaksi pikku apulaiseksi.
Osoittaakseni olevani vanha käpy laitan illan piisiksi erään tv-sarjan tunnarin. Silloin pikkulikkana pidin kovasti tästä sarjasta.
Ajattelin vain sanoa, että olen hengissä. Sinällään pieni ihme, kun olen tapellut yhden piparitalon kasaan, pessyt pyykkiä, korjannut kissan kakat pois lattialta ja poltellut levyjä. Muun toiminnan ohessa. Piparitalon kuvan laitan ehkä huomenna. Onneton rötiskö näyttää siltä, kuin se olisi joutunut jonkin joulumyrskyn kohteeksi. Onneksi maku lienee ihan paikallaan silti.
Törmäsin tällaiseen piisiin tänään, halusin jakaa sen teille. Ihan siksi, että tykkäsin. Nyt menen laittamaan huomiset eväät valmiiksi ja sitten petiin.
Eilen oli korttitehdas käynnissä ja sain kuin sainkin kaikki 50 korttia lähtemään illalla postikaupasta. Kauppa oli tyhjä. Siis tyhjätyhjä. Ainoana oli myyjä minun ja miehen lisäksi. USkomatonta.
Tässä lupaamani kuvatus korteista. Nämä ovat ne, jotka lähtivät vieraisiin maihin ja noista viimeiset kolme menevät otto-sukulaisille Ruotsiin. Arvannette, mistä sain idean kortteihin.
Jonkun piisin voisin vielä keksiä tähän, niin pääsisin nukkumaan. Ehkä vähän Princeä. Valitettavasti löysin vain liveversion tästä piisistä.
Eilen en pystynyt päivittämään, enkä halunnutkaan. Elokuva oli liian pinnassa ja tuntuu, että olen vieläkin jollain tasolla Keski-Maassa. Eräs tuttu sanoikin, että enhän ole sieltä koskaan lähtenytkään ja siltä tuntuu.
Elokuva oli hyvä, vaikka minusta liikaa toimintaa ja taistelua (aivan samoin kuin Tarun leffaversioiden kanssa). Pidin Tauriel-haltiasta, Bard oli hyvä mutta Thranduil oli mielestäni jotenkin ohut (tai litteä, kuten kirjallisuudessa sanotaan hahmoista). Smaug oli hyvä, muistutti jotenkin Dragonheartin Dracoa ja Benedictin ääni oli erittäin ilkeä. Kääpiöitä näytettiin liian vähän ja Bilbo (tai Martin siis) oli hieno. Martin on ihan uskomaton näyttelijä, sitä ei ehkä tajua Sherlockin perusteella mutta olihan hän erinomainen myös Adansin Linnunradassa. Joka tapauksessa tykkäsin kovasti ja aion mennä ensi viikolla uudestaan. hmm..
Nyt on vuorossa kuumeinen korttiaskartelu. Miten niin jäi viime tippaan? Uaah. Lupaan laittaa kuvan huomenna, kun kaikki 50 korttia on valmiina :P Ja tiedän, että Millie on lauleskellut tätä lauluaan aiemminkin tässä blogissa, mutta nyt vain tuntui tältä. *rallattelee*
Ja hellät tunteet!! Huomenna se koittaa!! Syy tähän hihkumiseen löytyy tuosta oikeassa reunassa olevasta laskurista :)
Pakko linkata yksi kuva eilisestä Berliinin tapahtumasta. Tässä. Melkein meni yöunet. Ihan vain tuon hiuskiehkuran vuoksi :P
Eipä tässä sen kummempaa asiaa ollut. Äitini tulee vahtimaan pienempää elokuvan ajaksi, piti imuroida ja laittaa ruoka huomista varten valmiiksi. Äidit. Tiedättehän...
Selvisin tentistä hengissä, ehkä osasin jopa jotain vastata oikeinkin. Olin nimittäin jokseenkin varma ainakin yhdestä suomalaiselle kirjallisuudelle tyypillisestä asiasta eli kansankuvauksen traditiosta ja sitäpä sitten kysyttiinkin. Voisin siis olettaa pääseväni läpi ainakin. Toivottavasti. Seuraava tentti (oli se sitten uusinta tai joku muu) on joka tapauksessa vasta ensi vuonna.
Illan olen viettänyt katsomalla kuvia Hobitti-elokuvan kakkososan Berliinin ensi-illan livestreamauksesta. Sillä lopputuloksella, että aivotoiminta on vegetatiivisen puoelella johtuen eräiden henkilöiden ihan liian hotista habituksesta. Uhhuh..
Esikoisen TET-harjoittelu Eläintieteellisessä keskusmuseossa alkoi ja hän tykkää siitä tosi paljon. Miten mä arvasin? :D Ja pienin vaihtaa luokkaa, vaikutti itse tosi innostuneelta uudesta luokasta. Toivon, että koulu alkaisi nyt sujua mukavemmin. Uusi ope on jämäkkä, mutta reilu.
Huomenna pitäisi ilmeisesti aloitella joulukorttipajan käynnistelyä. Kiinnostaa ihan kympillä.
Jostain syystä tänne on alkanut tulla erilaisia mainosviestejä kommenttilaatikkoon ja koska inhoan sellaisia, oli pakko laittaa kommentoinnin tsekkaus päälle. Valitan syvästi tällaista 'Isoveli valvoo'-meininkiä, mutta oli pakko. En halua, että blogiani käytetään tällaiseen toimintaan.
Nähdään jossain vaiheessa, tänään paneudun jälleen Suomen kirjallisuudenhistorian saloihin.
Itsenäisyyspäivä siis, noin mones jo. Silti niin lyhyt aika, kun ajattelee, että isovanhempani olivat nuoria tai teini-ikäisiä (vaikka silloin ei moista sanaa tunnettukaan) Kansalaissodan/sisällisodan aikaan, miten sitä kukin haluaa nimittää. Myöhemmän sodan aikana he olivat jo perheellisiä, isoisäni olivat rintamalla ja isoäidit hoitivat kotejaan, toinen toimi lottana ja äitini ja tätini olivat pikkulotissa.
Muistin sytyttää kynttilätkin ikkunoihin, ne kaksi. Ihan siksi, että äitini sedistä joku oli jääkäri, karannut Saksaan.
Juhlistin Itsenäisyyspäivää leipomalla pipareita kuten muulloinkin. Tällä kertaa esikoinen ei enää osallistunut, hän oli tehnyt koulussa meille piparitalon. Keskimmäinen oli hetken verran, mutta pienin auttoi loppuun asti ja meillä olikin tosi hauskaa. Todistusaineistona kuva:
Pipareiden jälkeen luin loppuun kirjallisuudenhistorian osuuden, joka tulee lukea maanantain tenttiin ja selasin Noitaympyrää. Olin aamulla selannut loppuun kirjan, josta en tykännyt yhtään, olkoonkin viime vuosien parasta suomalaista scifiä. Oli ihan kamala, mutta en vain selkeästi ymmärtänyt sitä. Merkkaan sen kuitenkin luetuksi, koska en jättänyt sitä kesken.
Käsi on parempi kuin eilen, vaikka pelkäsin leipomisen haittaavan enemmän. Sen sijaan pää on hakleamispisteessä, ollut koko päivän. Pitäisi varmaankin mennä nukkumaan kohtapuoliin. Huominen on jälleen lukupäivä ja samoin sunnuntai.
Päivään liittyen laitankin loppulauluksi Kansalaislaulun, jonka J.H. Erkko tekaisi joskus 1800-luvun lopulla kansallisromantiikan ollessa huipussaan. Tämän jo ala-asteelta kaikille tutun viisun siis.
