Olin lauantaina opintojen lähipäivässä ja siellä oli ihan mukavaa jopa. Tosin sen jälkeen olin aivan raato, melkein nukahdin pystyyn päästyäni kotiin. Sunnuntai menikin sitten koomaillessa, onnistuin kuitenkin kirjoittamaan jonkin verran raporttia oppimisnäkökulmasta.
Kävin luentojen jälkeen hakemassa 10 lippua erääseen teatterinäytökseen... *krhm*
Tänään olin töissä ja sen jälkeen vilahdin kotona poimimassa pienimmän, menimme balettiin katsomaan Pähkinänsärkijää ja hiirikuningasta. On kiva, kun tuo yksi vielä haluaa lähteä. Sovimme miehen kanssa, että tulemme sitten metrolla kotiin ja soitamme, milloin tulee vastaan.. No näytöksen jälkeen juoksemme ratikkaan, jossa alan laittaa puhelimen ääniä päälle vain huomatakseni miehen juuri soittavan. Vastaan ja mies sanoo, että hän on oopperan ulkopuolella odottamassa. Sanoin, että olemme ratikassa, joka juuri lähti liikkeelle :D Ja mies sanoo, että voi halvattu.. no hyppäsimme pois parin pysäkin jälkeen, pienin sai Hesestä iltapalan ja mies karautti odottelemaan meitä. Lähinnä meitä kumpaakin huvitti :D On se kiltti :)
Nyt pääsen vihdoin vaakatasoon. Eilen 'löysin' vanhan bändin, joka on minulle uusi. Tykästyin luultavasti proge-historiani takia tähän allaolevaan.
Ihan ajattelin päivitellä. Viikko on vilahtanut ihan supernopeasti ja tekemistä on riittänyt.
Tiistaina olin kotona kahden nuoremman pojan kanssa, pienin oli vihdoin kuumeeton ja keskimmäistä huimasi. Omakaan olo ei ollut ihan paras, joten vietin päivän lukien tenttiin ja taisinpa kirjoittaa joulukortit valmiiksi.
Keskiviikkona oli THE päivä. Kävimme Keski-Maassa koko perhe ja täytyy sanoa, että me jotka olimme lukeneet kirjan, saimme huomattavasti enemmän irti leffasta, kuin mies.. Viiden armeijan taistelu oli hieno, Jackson on todella parhaimmillaan action-ohjaajana, MUTTA ilman Martinin esittämää Bilboa ja Richardin Thorinia leffa ei olisi yhtä hyvä. Martin varsinkin.. aivan uskomaton. Melkein toivoisin hänen saavan Oscarin suorituksestaan, oikeasti.
Ke-aamuna ennen töitä käväisin vampyyrien luona.. siis työterkassa. Sain viimein lähetteen siihen kauan haluamaani kilpparikokeeseen enkä nyt oikein tiedä, mitä sanoisin tuloksista. Ne kun ovat kuulemma alarajoilla.. en ilmeisesti tarvitse lääkitystä ja hemppakin oli 139, joten anemiasta eiole kyse. Silti edelleen oirelistasta osuu enempi kuin puolet meikäläiseen.
Eilen torstaina tapasin ensin meillä töissä lukioaikaisen luokkatoverin. Meillä oli yhtä paljon puhuttavaa nyt kuin silloinkin.. eli eipä juuri mitään. Vaihdoimme pari sanaa, hän oli lähdössä ja minä menossa jonnekin talon sisällä. Metrossa kotimatkalla näin siskoni, ehdimme vaihtaa kuulumisia yhden pysäkinvälin ajan :D
Tentti oli.. meinasin saada sätkyn, kun tentin oli saanut aloittaa jo neljältä enkä tennyt sitä, joten ennen viittä avatessani tenttikansion ajattelin, että olen myöhästynyt koko jutusta. Onneksi asia ei ollut niin, vaan ope oli reissunsa takia avannut kansion jo aiemmin, ettei vain unohda eri aikavyöhykkeellä. No.. kirjoitin vajaat pari tuntia ja mielestäni ihan riittävästi (suht helpot kysymykset oli). Tosin nyt mietin, että jos ne olivat helpot niin pääsenkö läpi ollenkaan. Uaah. Loppuillan väänsin pienimmän kanssa joulukortteja ja saimmekin kaikki kotimaan kortit valmiiksi. Tosin viimeiset laitoin yksinäni ja puoliltaöin ne olivat punaisissa kuorissa.
Tänään vein joulukortit postiin ja kävin jouluounaalla töipaikalla, oli kivaa ja sain aivan mahtavan upean kortin työkaverin/ystävän tyttäreltä. Uijui.
Kävin kotimatkalla vanhassa työpaikassa hakemassa varauksia ja juttelemassa Lontoon-reissukaverin kanssa. Tultuani kotiin tein ulkomaille menevät joulukortit valmiiksi, rustasin ruotsinkielisen kirjeen appiukon 'ruotsinveljille' (=sotalapsiperheen pojille) ja vasta sitten pääsin koneelle. Aaargh.. The Cruciblen digitaalitallenne näytetään maaliskuussa leffateatterissa ja sain varattua siihen 10 lippua lievien (blondi)ongelmien jälkeen. *köh*
Niin ja mies sai puhelun Marian sairaalasta. Appiukon muisti on huonontunut nyt niin, että hänet oli viime viikonloppuna löydetty ulkoa harhailemasta. Hän etsi vanhempiaan.. vielä viime viikolla hän soitteli, kun ei saanut miehen 80-luvun alussa kuollutta äitiä kiinni. Mutta nyt hän on siis hoidossa ja miestä informoitiin, että hän on tästäedes Laaksossa. Kai meille jossain vaiheessa kerrotaan lisää.. Appiukon asuntokin pitänee tyhjentää varmaan suht lähiaikoina.
Huomenna on opiskelujen lähipäivä. Paljon mieluummin olisin kotona tekemässä jotain järkevää (neulomassa joululahjoja), mutta ei auta.
Mutta nyt menen lukemana nuorimmalla Harry Potterin viimeistä osaa. Alla ystävän serkun bändi :)
Elämä täällä Kattilassa on yhtä riemua kuulkaa! Viikonloppu meni, pipareita paisteltiin (minä + juniorit) ja väännettiin itku silmässä kotitehtäviä (minä). Luin myös tenttiin viikonloppuna ja nautiskelin itsenäisyyspäivän vastaanoton tuijottelusta, koska siellä oli tuttavan tytär (nuorin linann vieraista tänä vuonna).
Eilen oli tuskaisa päivä. Päässä oli särki ja yksi tehtävä pisti hanttiin niin maan perusteellisesti, että ihan oikeasti sain hyperventilaatiokohtauksen. Pidin pienen itkuhetken ja selvitin ne saamarin hommat loppuun. Pienin sai kuumeen ja tänä aamuna hänen lisäkeen kotiin jäivät myös isoveljet. Minä ja mies lähdimme hiukan huonovointisina töihimme. Tulin aiemmin töistä ja tein loput tehtävät, jotka olivat hävyttömän helppoja (oikeasti).
Nyt on tuosta yhdestä kurssistä jäljellä enää oppimisnäkökulmasta kirjoittaminen ja tentti joskus helmikuun lopulla. Toisesta kurssista on tentti torstaina. Alkaa hivenen helpottaa.. tosin joulukorttistressiä alkaa pukata.
Saattaa olla, etten ehdi paljoa täällä pällistelemään. On kaikenlaista hommaa. Pitää lukea tenttiin ja tehdä tehtävä, leipoa piparit ja vääntää joulukortit ja siinä sivussa vähän neuloa ja niin edelleen. Eipä tule tyhjää hetkeä.
Joo.. olin töissä köhimässä koko päivän. Työkaverin kanssa muodostamme varsinaisen keuhkotautiparantolan äänimaiseman, että tervetuloa vain peremmälle.
Muihin asioihin sen verran, että sain eilen sen onnettoman kyhäelmän valmiiksi, jota myös opiskeluhommaksi sanoin ja tungin samantien pois käpälistä. Meni sitten läpi tai ei, niin se on tehty ja voin keskittyä seuraavien kantojen kääntämiseen.
Tänään eräs henkilö sanoi haastattelussa, että sukat ovat hänen mielestään kaikkein paras (joulu)lahja, mitä voi saada. Jostain syystä tämä herätti lievää huvittuneisuutta Ravelry-ryhmässä ;) ja he olivat kovasti sitä mieltä, että se oli selkeä viesti eräistä villasukista. No.. tietysti toivon, että asia on niin, mutta toisaalta.. ääh. Onhan tietysti mukava kuulla, että sukat ovat suosiossa :)
Loppuun vielä mainittuun haastatteluun liittyvä pätkä. Huomenna aloitan origami-taiteilun.
Käväisin töissä ja tulin takaisin kotiin. Kamala olo. Särkee joka paikkaa, mutta lämpö ei nouse. Päinvastoin se laskee.
Onneksi saatoin ensin tehdä hiukan opiskelujuttuja pois ja sitten keskityin yhden tietyn elokuvan Lontoon ensi-iltaan. Kaksi tuntia livestriimausta.. ei tehnyt heikkoakaan ja samalla sain neulottua erään pienen henkilön joululahjaa eteenpäin. Takakappale alkaa olla kohta valmis.
Laiska töitään luettelee, mutta silti aion sortua siihen.
Olen tänään kaiken muun toiminnan (pienin askarteli lumitähtiä ikkunoihin..) ohessa pessyt pyyhkeet (95-asteessa, kestää melkein kolme tuntia), naputellut melkein koko halvatun informaatiolukutaitojutun valmiiksi (enää puuttuu sopivien kohtien poimiminen tekstin tueksi ja lähteiksi), leiponut korvapuusteja keskimmäisen kanssa (köksän kotiläksy) ja katsonut pienimmän kanssa Guardians of the Galaxyn samalla neuloen melkein puolet kummipojan villatakin takakappaleesta.
Keskimmäinen teki taikinan itse, kerroin vain mitat ja järjestyksen
Lopputulos. Olivat maukkaita.
Kai se tästä vähitellen. Joku lukko aukesi tuon kirjoitushomman suhteen ja nyt olen suorastaan täpinöissäni. Viikko sitten väänsin itkua mokomasta tässä vaiheessa iltaa.
Ja nyt ajattelin mennä katsomaan Hobitti-elokuvaa.. niin. Pitäähän ne kaksi osaa kerrata ennen kuin menen kolmatta katsomaan. Krhm.
Ensinnäkin oli aivan tosi hienoa, että se kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista meni nyt läpi eduskunnassa. Suuri päivä Suomen parlamentarismille ja siinä ohessa sateenkaarihenkilöille. On myös hyvä, että pääsimme tässä asiassa muun (Pohjois-)Euroopan kanssa samalle tasolle.
Otsikko tuleekin osin tästä. Mietiskelin tässä istuskellessani, että on se oikeasti todella helppoa noilla Raamattu-uskovaisilla, kun ei tarvitse itse miettiä mitään. Sen kuin avaa VTn ja katsoo sieltä, millaisilla neuloilla rukousteltta tulee ommella. (Uskokaa pois, että se kerrotaan siellä. Olen lukenut Raamattuni minä. Osan jopa tenttinyt.) Meidän ns. tavallisten ihmisten pitää ihan omin pikku omatunnoin ja aivoin tehdä päätöksemme. Ei mikään taho auta. Itse saamme myös kärsiä seuraukset.
Yksi ikävä uutinen eiliseltä (tai no toinen) on Maxim-elokuvateatterin lopettaminen. Vakuutusyhtiö Ilmarinen aikoo purkaa ykkössalin, mutta säästää kakkosen (joka on suojeltu) mm. kokoustarkoituksiin. En ymmärrä, en. Myisivät sen jollekin taholle, joka haluaa säilyttää edes yhden vanhoista ihanista teattereista, mutta ei.
Niin ja se toinen ikävä juttu.. appiukon muisti on aika finaalissa. Oli soittanut useaan otteeseen miehelle, että kun hän ei saa vaimoaan kiinni puhelimella. No kys. vaimo nro. 2 kuoli noin kymmenen vuotta sitten, että ehkäpä ei enää vastaa. Nyt vain toivomme, että appiukko pääsee muistisairaiden vanhainkotiin.
Joo.. mutta nyt taidan lähteä petiin. Pääsin alkuun informaatiolukutaito-paperissa. Enää kolme ja puoli sivua kirjoitettavana :P