Lähetimme kaksi lasta metsään päivällä, eivät ole vielä osaanneet takaisin. Tosin emme laittaneet leivänmurujakaan heille oppaaksi... Eikun huomennahan niiden pitikin vasta tulla kotiin :P Pienin on ensimmäistä kertaa yötä pois kotoa ilman minun läsnäoloa, oletan kaiken menevän kuitenkin hyvin. Keskimmäinenkin on turvana retkellä.
Kysyimme sitten esikoiselta lähteekö tuo leffaan kanssamme ja hän ilmotti ei-tulevansa, joten vietimme sitten iltaa kahdestaan pitkästä aikaa miehen kanssa. Kävimme syömässä Haraldissa, kun sellainenkin on tänne peräkylille ilmestynyt ja menimme leffaan katsomaan 'Pacific Rim'-elokuvan.
Herramunjee, että oli hauskaa :D Mies olisi antanut sille ainakin kolme kalkkunaa, mutta ei se minusta ehkä ihan niin huono ollut. Tosin ajattelin siitä samoin, kuin ensimmäisestä Thor-elokuvasta eli 'mitä muuta olisinkaan voinut tehdä näillä kahdella tunnilla elämässäni'. Itse elokuva oli metka sekoitus Iron maniä, Independence Dayta ja hiukan Man of steeliä. Odotin myös muutamia MIB-elokuvista tuttuja kohtauksia, mutta ne olivat ilemisesti joutuneet leikatuiksi. Aavistuksen häiritsevästi toinen elokuvassa olevista tiedemiehistä muistutti ohjaaja J.J. Abramsia ja toinen puolestaan Walter Königiä. Hieman enemmän huvitti myös pääkomentajan palopuhe, joka siteerasi mielestäni Churchillin pitämää puhetta Toisen Maailmansodan loppuvaiheessa (saatan toki olla väärässäkin). Jos haluatte ripustaa aivonne narikkaan pariksi tunniksi, tämä on erinomainen siihen tarkoitukseen.
Olen hieman paremmalla mielellä, ehkä tämäkin tästä taas vähitellen iloksi muuttuu.
Harvemmin ahistaa, kun olen melkoinen mestari tunkemaan ikävät tunteet jonnekin syvälle sisimpään, mutta tänään on ahdistanut ihan kunnolla. En halua sitä tässä selittää sen enempää. Katsotaan joskus, ehkä kerron ehkä en. Lähinnä oksettaa ja vituttaa kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä.
Esikoinen tuli metsästä iloisena kuin peipponen. Kaikki oli mennyt hyvin, mitä nyt luokan toinen tyttö oli telonut jalkansa ja häntä piti vuoron perään kantaa reppuselässä ja tietysti sitten oli pari ylimääräistä rinkaka kannettavana toisilla. Esikoisellakin oli ollut parhaimmillaan kolme rinkkaa yhtäaikaa, mutta silti kuulemma oli ollut kivaa. Tällaista se on näillä nykyajan lapsilla, joille on kaikki tehty valmiiksi eteen. (vai mitä?)
Tässä ahdistuksessani olen saanut luettua puolet Seitsemästä veljeksestä, eli noin kolme ja puoli enää jäljellä... heh joo ja olen saanut myös neulottua, sukasta puuttuu enää kärkikavennukset ja sitten on pari valmis.
Taidan lähteä petiin. Olen niin väsynyt, että luulen unen tulevan vaikka ahdistaisi kuinka helkkaristi.
En taaskaan muista mitä aioin kirjoittaa, joten kirjoitanpa sitten ihan niitä näitä puuta heinää.
Eilen käväisimme miehen kanssa katsomassa esikoisen opettajaa ja koulua muutenkin ysiluokkien vanhempainillassa. Ennen virallista ohjelmaa paikalle viitsiytyneet vanhemmat tapasivat toisensa ja opettajan kotiluokassa. Juttelimme hetken telttaretkestä, jonne luokka lähti tänään kauas Nuuksion korpimaisemiin ja sitten siirryimme saliin kuuntelemaan virallista osuutta. Oli ihan mukavaa ja kuten aiemminkin tuntui, että luokkalaisten vanhemmat ovat kovin samanhenkisiä. Saattaa johtua painotetun opetuksen luokastakin. (Huom, lapsi itse halusi tälle luokalle. Kukaan ei pakottanut.)
Tänään olin taas luennolla. Alan oikeasti huolestua, kuinka paljon pidän tästä opiskelusta. Tällä hetkellä ei edes pahemmin huoleta nuo viikonloppuna luettavat Kivetkään saati tentti joskus kuukauden kuluttua. Saa nähdä jatkuuko into ja kuinka kauan. Huomenna aloitan luultavasti niistä seitsemästä seinähullusta.. eikun siis veljeksestä.
Kotona on tänään ollut rauhallista, yksi on poissa ja pienin kävi koululla diskossa katsomassa mikä se on. Esikoinen palautuu kyllä
huomenna ja la-su ovat pikkuveljet partioretkellä. Suunnittelemme miehen
kanssa menevämme jonnekin syömään kahdestaan ja sitten varmaan
leffaan. En oikein tiedä mitä katsomaan, ehkä 'Pacific rim' voisi olla
tarpeeksi idioottimainen :P 'Riddick' kävisi minulle, mutta mies ei ole nähnyt ensimmäistä osaa, joten se pitänee jättää odottamaan dvd:n hankintaa. En minä siitä Vin Dieselistä, mutta Karl on pahiksena... tuskin maltan odottaa, Karl on aina makoisa pahis ;) Tai no oikeammin Karl on aina makoisa.
Loppuun progea, pitkästä aikaa aloin kuunnella tätäkin eilen. Tykkään.
Tämä tiistai on yllättänyt minut. Minullehan tiitsia on aina ollut se viikonpäivistä ikävin, tylsin ja huono-onnisin. Muistan, että jo kouluajoilta tiistai on ollut suuri inhokkini. Yleensä tiistaihin myös ajoittuvat ikävimmät asiakaskokemukset.
Aamulla menin metroon Kondekasta, kuten nykyisin aina kun ei tarvitse enää kiertää tarhan kautta. Katsoin jo asemalla, että joku hyvin marinoitu mieshenkilö ilmiintyi jonnekin näköpiirin rajamaille. No se miekkonen tietysti istui minun viereeni... Nuoresta asti olen jostain syystä ollut hyvin suosittu vieruskaveri kaikenmaailman tallaajille enkä odottanut nytkään kokevani ainakaan minkäänlaista iloista yllätystä. Kuinka väärärssä olinkaan!
Siinä körötellessämme mieshenkilö kysäisi, mitä mahdan lukea ja vastasin tavaavani erästä nuortenkirjaa. Hän siitä äityi sanomaan lukeneensa muutama vuosi sitten oikein hienon kirjan, ajattelin itsekseni 'varmaan jokin dekkari tms' enkä pahemmin kiinnittänyt huomiota häneen. Hän sanoi unohtaneensa kirjan nimen, mutta se kertoi Lähi-Idästä ja oli sellainen mietiskelevä, pohdiskeleva kirja, päähenkilöllä oli kaikki hyvin mutta päätti lähteä etsimään onneaan silti ja lähti.
Tämä ei kilistänyt meikäläisellä mitään kelloja. Yritän lähinnä välttää Lähi-Idästä kertovia kirjoja, esim. 'Tuhat loistavaa aurinkoa' ei minusta ollut sen kaiken kohun arvoinen mikä siitä nousi, itse silmäilin sen hyllyttäessäni. Yritin kysyä oliko hän varma Lähi-Idästä ja kuinkahan vanha kirja oli yms. muuta kivaa, jolla me asiakaspalvelijat yritämme kalastaa lisää tietoja, mutta herra vain manaili kielenpäällystään. Kalasatamassa hän vihdoin muisti! Juu, se oli 'Alkemisti' olenko kuullut? Kyllä oli upea kirja, ja niin tärkeästä asiasta, miten olla tyytyväinen siihen mitä on eikä haahuilla kaikenmaailman haaveiden perässä. Nähdä se isompi kuva sieltä arjen pienuuden takaa.
Minut olisi voinut kaataa höyhenellä. Tämä ihminen oli todella tajunnut kirjan syvimmän viestin, nähnyt metaforien läpi. Oikeasti hienoa!
Seuraava tiistai-poikkeama ilmiintyi vanhan rouvan muodossa. Hän on asiakkaamme ja käy usein meillä, olen auttanut kuvien siirrossa kamerasta tikulle ja viimeksi hän jo uhkasi tarjota minulle kahvit. Nyt sitten oli pakko mennä niille kahveille, kun olin kerran luvannut. Tosin koska olin yksin päivystämässä pyysin vain kahvin ja kipaisin sitten juomaan sen takaisin tiskin ääreen. Vaihdoimme kuitenkin muutaman sanan hänen kanssaan ja hän oli kiitollinen avusta, asiassa joka minulle on pieni mutta hänelle suuri.
Olen varmaan unohtanut joitain asioita, mutta yksi hieno juttu on se, että esikoinen hankki itse TET-harjoittelupaikan. Lista oli netissä ja siellä oli Luonnontieteen keskusmuseossa mahdollinen yksi paikka. Nalkutin kaksi viikkoa ja vihdoin lapsi soitti sinne ja sai paikan. Aika hienoa kyllä!
Nyt menen iltakahville ja sen jälkeen voisin keskittyä neulomiseen ja lukea yhtä 00Q-ficciä (älkää huolestuko, jos viimeinen asia ei aukene :P).
P. S. se unohtamani asia oli se, että lähtiessäni kotiinpäin tapasin metroasemalla serkkuni, joka myös oli matkalla kotiinsa :)
Tervehdys taas. Varsinaista otsikkoa vastaavaa tekstiä täältä lienee turha etsiä, mutta ajattelinpa tuon vetävän lukijoita.
Minun lauantaini on mennyt lukiessa, olen lukenut tänään noin kahdeksan tunnin ajan suomalaisia klassikoita. Päässä vähän surisee, mutta olen saanut luettua sen, mitä aioinkin. Sikäli metkaa, että olen aina ollut suht leväperäinen opiskelija eli edennyt pienimmän mahdollisen vaivan kautta, kunnes aloitin aikuisopinnot Avoimessa pienimmän ollessa vauva. Muutama vuosi tässä välissä taukoa ja tuntuu, että taas on draivi päällä ihan eri tavalla kuin jokin aika sitten. Löysin jopa viehtymyksen lukea Kalevalaa ja muita vanhoja horinoita.
Eilen kävin leffassa pienimmän kera, katsoimme Monsterit Yliopiston uudestaan. Kesälomalla näimme sen drive-in leffassa alkukielellä. Eilisessä näytöksessä minua hiukan harmitti se, että olin ostanut liput etukäteen jo torstai-iltana ja katsonut, että pääsemme keskelle salia. Kun menimme saliin, toisella meidän paikoistamme istui se sama isokokoinen mies, kuin Pirates-elokuvan näytöksessä. Muuten koko rivi oli tyhjä. Koska en jaksanut alkaa rähjätä sanoin hänelle, ettei tarvitse siirtyä ja laitoin pienimmän siihen hänen viereensä ja istuin itse sinne pienimmän toiselle puolen. Ymmärsi tuo sentään näyttää vähän nololta, kun oli selvästi luullut saavansa koko rivin itselleen. Yllättävän paljon oli kyllä katsojia muutenkin, olin luullut meidän olevan ainoat torstain paikkatilanteen mukaisesti.
Saimme jälleen Stockalta mainiota palvelua. Ostimme pienimmän koulurepun viime kuussa Itiksestä ja siihen oli jäänyt joku hälytin, sillä aina kaupoissa alkoivat varashälyttimet huutaa kun pienimmän kera kuljin. Nyt muistin asian Stockan laukkuosastolla ja odoteltuamme hetken pääsimme kassalle, joka oli kovasti pahoillaan asiasta. Hälytin löytyi puolivahingossa, kun se osui hälyttimien poistolaitteeseen ja olimme kaikki kovin tyytyväisiä. Kassaneiti pahoitteli kovasti vielä tapahtunutta ja saimme kaksi kahvilippua talon kahvilaan. säästämme ne ensi kertaa varten. Usein juuri jokin tällainen pieni ele on kaupalle paljon kannattavampi kuin asiakkaan dissaaminen, jota valitettavan paljon tässä maassa harrastetaan.
Nyt menen syömään homejuustoa, ettei tule nälkä yöllä. Loppuun vanhaa kunnon Deep Purplea, yksi heidän parhaistaan :)
Nukkumatti taisi juuri iskeä meikäläistä takaraivoon sillä hiekkasäkillään, alkoi unettaa ihan järjettömästi eikä ole edes puoliyö vielä. Kummallista.
Kävimme tänään miehen kera viettämässä laatuaikaa koululla ekaluokkalaisten vanhempainillassa. Oli ihan mukavaa, muut vanhemmat olivat ihan kivoja ja ennen kaikkea ope oli mukava. Sellainen nuori söpö nainen, mutta varmasti aivan ihana lasten kanssa. Meille selvisi, että pienin on päässyt äikäryhmässä paremminlukevien ryhmään ja ilmeisesti jatkossakin osallistuu siihen. Ehkä tämä tästä. Mies väittää, että ihan sama turhauma oli kahden isomman kera, minä en vain sitä muista. Hyvä, että hän muistaa.
Loppuun vielä hervoton pätkä, jonka ystäväni Laiskis esitteli minulle. Kova elämä :P
Aamulla kävellessäni töihin (en sitten mennytkään fillarilla) kuuntelin erästä koirankusettajaa. Valitettavasti ilmiö on yleistynyt huomattavasti. Ihmiset puhuvat höpötinnaruin varustettuihin luureihinsa jatkuvasti ja joka paikassa. Se on hirveän ärsyttävää. En minä halua kuulla kumminkaiman serkun viimeisimpiä sairauksia tai viimeisimmästä perheriidasta tai muusta typerästä. Jotenkin ymmärrän höpöttelyn jos on pakko soittaa johonkin ja on kädet varattuina, mutta silloinkin suosittelisin hoitamaan asioinnin kotona tai muussa hiljaisessa paikassa. Kaiken lisäksi näitä höpötinnaruun höpöttäjiä ei erota niistä, jotka juttelevat päänsisäisille äänille. Heitäkin riittää meikäläisen työmatkan varrelle ihan tarpeeksi.
Yksi ammattiryhmä mainittakoon. Siivoojat. Herranmunjee, että asiaa riittää siinä luutun varressa heiluessa. Ihan oikeasti kuulkaa. Jösses.
Loppuun kasaripiisi ihan vain siksi, että siitä tulee iloinen olo :)
En keksi mitään, mistä kirjoittaisin. Siis tämän blogitekstin. Näin on käynyt viimeaikoina useasti, jos keksinkin jotain, niin varmasti unohdan sen siihen mennessä kun pääsen koneen äärelle.
Viikonlopun vietin istuen auringossa pihalla ja lukien Kalevalaa. Juu, luitte oikein. Kalavaletta. Jota en ole koskaan lukenut. Kuten en ole lukenut Seitsemää veljestäkään. Ja nyt pitää lukea ne molemmat ja kymmenen muuta juttua ennen lokakuun puoliväliä ja vielä tenttiä ne. Voi elämä, minne menit... Niinno, siis hulluja on monenlaisia ja tässä istuu yksi.
Hulluudesta puheenollen neulon sukkia eräälle kääpiölle (ehkä olen tämänkin jo kertonut täällä?). Ilman niitä halvatun palmikoita olisin jo varmaan lopettanut, sillä yksistään terän pituus (se tylsin osio sukanteossa) on 25 cm ennen kavennuksia. Että ovat isojalkaista porukkaa nuo mokomat kääpiöt.
Viikko sitten, samaan aikaan kuin aloitin työt, aloitin jälleen karpimman elämän. Minulle on ihan sama, miten muut laihduttavat, mutta minun elimistölleni tämä sopii parhaiten. Sokeriaddikti kun olen, paras keino on lopettaa nopeiden hiilareiden syöminen. Se kun nimittäin menee mulla ihan överiksi tosi nopeasti. Sen verran varoitan, että mä en jaksa alkaa provosoitumaan sitten mistään kommenteista. Evvk.
Sain sentään jotain tähän täytteeksi. Ettette vallan luule meikäläisen hyytyneen bloginpitämiseen. Vielä olisi pari tuntia iltavuoroa jäljellä. Olikin pitkä päivä, lähdin aamulla pienimmän kera puoli kasilta kotoa ja kävin uimassa sen vakituisen kilometrini 32 minuutissa. On muuten aika hyvä saavutus kesän jäljiltä ekalla uintikerralla, minusta.
Huomenna taidan pyöräillä töihin. Jos vain ei sada. Loppuun Ellietä, tykkään hänen äänestään kovasti. Piisitkään ei ole hullumpia.
