perjantai 4. tammikuuta 2019

Arki alkoi

Keskiviikkoaamuna piti raahustaa kustannuspaikalle, vakkei olisi yhtään tehnyt mieli. Heti alkaneen vuoden kunniaksi metroliikenne takkuili, mutta olin silti lyhyemmän aikaa työmatkalla kuin mies, joka lähti aikaisemmin.

Kauhea talvimyrsky, kuten näkyy.

Työpäivä meni jotenkin ja kävin työkaverin kanssa Kuntatalolla lounaalla, koska siellä oli paremmat ruoat kuin Palolaitoksella.

Liikkuvasta ratikasta otettu kuva Töölönlahdesta ja Villa Kivi valaistuna

Lähdin töistä neljältä ja ehdin ostaa mm. uudet farkut ennen kuin ystävä saapui Sokokselle. Ennen joulua oli puhetta mennä tsekkaamaan teamLab uuteen AmosRex-museoon, mutta koska jonotus pakkasessa ja tuulessa ei houkutellut, menimme Sokoksen kahvilaan ja nautimme lämmöstä. Istuimme pari tuntia mukavassa kahvilassa ja juttelimme kaikenlaisista asioista. Lähtiessämme menimem kemppariosaston läpi ja saimme kuulla, että ratikkalinja oli poikki juuri Sokoksen nurkalla, joten ystävä tuli seurassani Rautatientorin puolelle, josta pääsi bussilla kotiinpäin.

Jep. Laihis alkaa loppiaisen jälkeen.


Torstai-aamuna heräsin viideltä ja sain uudelleen unen päästä kiinni hetkeä ennen herätystä. Oli aika tuskainen työpäivä, mutta sain tehtyä todella paljon paskahommia pois ja nyt onkin mukava mennä takaisin maanantaina. Tajusin kesken työpäivän, että keskiviikkona meni ääni ja torstaina oli herätessä silmät aikalailla rähmässä eli on tuolla sisäilmassa edelleen ongelmia. Jos voittaisin Lotossa oikein kivasti, voisin tehdä jatkuvasti nelipäiväistä viikkoa (tai muuttaa jonnekin kauas pois).

Töiden jälkeen tapasin nuorimmaisen Kampissa ja kävimme syömässä Forumissa ja kuuden maissa menimme katsomaan Mortal engines-leffan toisen ystäväni kanssa. Elokuva oli todella hyvä. Olin lukenut kirjan ja miettinyt, miltä näyttäisi Lontoo liikkuvana ja nyt Peter Jackson kavereineen näytti sen minulle. Elokuva alkoi heti toiminnalla eikä toiminta oikeastaan hidastunut missään kohti. Oikeastaan vain yksi asia jäi häiritsemään, mutta en viitsi spoilaamisen vuoski sitä tässä kertoa. Hugo Weaving oli jälleen kerran aivan mahtava ja minusta oli mukavaa, että pääsosassa oli kaksi (minulle) tuntemattomampaa näyttelijää. He olivat kyllä todella hyvät myös.

Kotona oli keskimmäinen leiponut patonkeja onnistuen erinomaisesti :) Lisäksi hoitivat aamusella lumityöt, kun mainitsin miehen ehdottaneen moista aktiviteettia aamu-urheiluksi.



Tänään kävin nuorimmaisen kanssa Itiksessä ostamassa uudet kengät ja parit kalsarit, mokoma kasvaa kuin rikkaruoho. Ostimme myös Kakkugalleriasta herkkua <3

Mango-lime, koko perheen suosikki

Kohta pääsen keskimmäisen (ja tyttöystävän) lämmittämään saunaan.

Allaoleva biisi ihan siksi, että nyt on 20 vuotta Princen "1999"-biisistä, hullummaksi vain menee maailma.


2 kommenttia:

  1. Kaks ekaa kuvaa on aikas synkeitä - niin kuin tää vuodenaika nyt on ollut. Mutta kolme vikaa, slurps, väriä ja makua (varmaan) löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. Mä tykkään talvella valaistuista paikoista aika paljon :D Tänään näkyi aurinkoakin :O

      Juu, löytyi :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)