maanantai 10. syyskuuta 2018

Poikanen lensi pesästä

Esikoinen muutti nyt sitten melkolailla kokonaisvaltaisesti kimppakämppään. Joitain vaatteita on vielä meillä, samoin joitain tavaroita, mutta nyt hän on periaatteessa lentänyt pesästä. On aika hieno tunne, kun tietää onnistuneensa kasvatuksessa. Tarkoitan siis sitä, että yllättäen sieltä on kuoriutunut ihan järkevä ja suht aikuinen ihminen, joka osaa toimia itsenäisesti.

Viikonloppu meni muutenkin jotenkin hassuissa merkeissä, sillä lauantaina keskimmäinen lähti isosen rooliinsa kirkon hommiin puku päällä ja palasi vasta puoliltaöin. Minä puolestani kävin ystäväni sekä pienimmän kanssa elokuvissa katsomassa Jasper Pääkköstä eli Spike Leen leffan BlacKkKlansman. Oli aikast vaikuttava, huumoriakin oli ja Jasper oli oikeasti aika pelottava. Hyvin leffassa vertautui mennyt ja nykyaika, se jopa alkoi pätkällä Tuulen viemästä.

Sunnuntaina pienin kävi ystävänsä kanssa SuperParkissa pomppimassa, keskimmäinen lähti tyttöystävää odottelemaan Stockalle ja mies ja esikoinen ajelivat pitkin ja poikin. Olin siis yksin kotona, kissakin juoksi ulkona ja ollessani ripustamassa pyykkejä eräs työtoveri ilmaantui pihalle. Hän asuu Hakunilassa ja oli päättänyt lähteä päiväkävelylle. Joimme kahvit yhdessä ja oli oikein rattoisaa. Sirius kävi myös esittäytymässä.

Tänä aamuna kävin uimassa ensimmäisen kerran tälle syksylle ja olikin aika mukavaa. Tosin lähdin pienimmän kouluunmenon mukaan ja sepä ei ollutkaan hyvä idea, sillä väkeä oli aika paljon alkuun. Pitänee ensi kerralla lähteä varttia aikaisemmin.

Nyt lähden kotiin, työpäivä alkaa olla pulkassa.


4 kommenttia:

  1. Onnea yhden täysipäisen kasvattamisesta! Se on hieno suoritus. Meillä on alkamassa ne vuodet, jolloin lasten asiat voivat aivan oikeasti lähteä menemään aivan pieleen. Välillä jännittää ja pelottaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä huolettaa välillä kun miettii, mitä kaikenlaisia porukoita on esmes tuossa meidän lähi-yläasteellakin. Ehkä kuitenkin pitää luottaa lapseenkin :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)