torstai 1. maaliskuuta 2018

Oolkraits

Olin tiistaina aamupäivällä töissä pari tuntia, kunnes olo paheni ja tulin kotiin, jossa lepäsin eilisenkin. Tänään kävin taas töissä kääntymäss viitisen tuntia ja räkä valuu aika massiivisesti. En usko huomenna pystyväni ulkoutumaan minnekään päin (turha varmaan sanoa, että olisi yksi kokous vapaapäivänä jälleen).

Mutta en siis eilenkään saanut aikaiseksi matkakertomusta, joten yritän nyt ainakin aloittaa sitä. Ajattelin laittaa tähän postiin pelkät Lontoon kuvat ja seuraavaan erikseen Harry Potter-kierroksen kuvia. (Saa nähdä mitä blogger tekee kuvien suhteen.)  

Saavuimme siis tiistaina Lontooseen ja saimme huoneenkin heti. Olin varannut huoneen minulle ja pienimmälle, mutta muutamankin kerran varmistettiin, että olen kahdestaan liikkeellä lapsen kanssa. Sehän ei sinällään haittaa tietenkään.

Näkymä 11stä kerroksesta
 Saatuamme kipattua tavarat huoneeseen lähdimme keskustaan shoppailemaan Forbidden Planet-kauppaan. Ostin vain neljä kirjaa (kauheata) ja pienimmälle Rick&Morty-pelin. Selvittyämme ulos kävimme lämmittelemässä läheisessä kahvilassa, jaoimme cappuccino-kakun ja pienimmän Caramelatte oli melkein liiankin makea.

Tiistai-iltana kävimme vielä pikaisesti Science museumin kaupassa katsomassa puttyjä ja pienin osti niitä pari.

Keskiviikko meni melkolailla kokonaan Potteroimassa ja ostimem kotimatkalla lähikaupasta muutamat leivät, jotka nautimme huoneessamme emmekä lähteneet enää illalla minnekään.

Torstaina vietimme museo-aamupäivän. Hotellin lähellä oli Natural History sekä Science-museot, jotka ovat ilmaisia ja siksi todella suosittuja. Olemme käyneet molemmissa jo aikaisemminkin, mutta silloin pienin oli kovin pieni eikä muistanut niistä paljoakaan.

Kävimme ensin katsomassa meribiologiaa ja sitten tsekkasimme dinot. Kaupan jälkeen siirryimme naapuriin Science museoon, pienin osti vielä yhden puttyn.


Joku valashai tai sellainen
Punapuun runko, pienin ei muista enää nähneensä näitä luonnossa

Spitfire. Tein vaikutuksen lapseen tunnistamalla sen ilman lunttausta.
 Käytyämme levähtämässä ja syömässä lounasta huoneessa, kävelimme Hyde Parkin ja Kensington Gardensin läpi Oxford Streetin alkuun. Nautimme raikkaasta kevätsäästä ja katselimme joutsenia ja ihmettelimme puistoja. Halusin katsella vähän vaatekauppoja, mutta ei löytynyt mitään, joten menimme Marks&Spencerille lämmittelemään kahville ja porkkanakakulle ja sitten kävelimme Hamleysille (lelukauppa). Sieltäkään ei löytynyt oikein mitään, joten hyppäsimme bussiin ja ajelimme takaisin hotellille, jossa kävin vaahtokylvyssä. Aah.


Cappuccino ja porkkanakakku. Nam.
 Perjantaiaamuna pakkasimme kamat aamiaisen jälkeen ja kirjauduimme ulos vähän klo 11 jälkeen. Olin lukenut netistä, että Heathrow'n metrolinjalla oli jotain myöhästymisiä, joten päätimme lähteä sinnepäin kaiken varalta. Lisäksi puttyt lasketaan nesteeksi, joten varmuuden vuoksi pistimme lentolaukun menemään ruumaan ystävällisen virkailijan kehoituksesta.

Ehdimme tehdä vielä ostoksia kentällä, pakollisten Tobleronejen lisäksi piti saada Thorntonin toffeeta. (Kaikki Richard-fanit tietävät, miksi juuri Thorntonin toffee on ainoa oikea.) Löysin myös kolme uutta kirjaa kirjakaupasta ja ehdimme juoda makoisat kahvit. Barista varmisti kolmeen kertaan, että ymmärsin lapsen juovan espressoa cappuccinonsa seassa. En kehdannut sanoa, että olemme Suomesta.
uuuh..
Tarina jatkuu huomenna..

5 kommenttia:

  1. Mitä ihmeen puttyjä? Käkle tarjosi jotain ohjelmistoa mutta en ylivilkkaalla mielikuvituksellanikaan saa sitä nesteeksi muutumaan;D
    Tuo lentokone...spitfire on WWII hävittäjä, yksimoottorinen, olisko blenheim?
    Hitto ko tuli lontoonhimo..mut kiva reissu mitä ilmneisemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia ovat

      https://www.vat19.com/category/Thinking-Putty

      Poista
    2. No jo on taas villitys kas kun ei jo suomessa. Huvitti videossa Comes alive!! Ja heti perään suluissa ettei tyhmät pelästy (not really) ;DDDDDD

      Poista
  2. Hmm, onkohan muss jotain pielessä kun katsoin tarkkaan nimen omaan kuvat, joissa oli herkkua?

    Koitahan parantua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun pitää kuulemma tehdä tuota cappuccinokakkua. Onneksi resepti ei vaikuta ihan mahdottomalta :P

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)