keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Aamukahvilla

Istun tässä koneen ääressä. Oli laitettava kone käyntiin, koska joogasin juutuupivideoiden avulla saatuauni pienimmän lähtemään kouluun. Nyt olen jo käynyt suihkussa ja maalannut silmät päähän ja kohta pitää lähteä tuonne lumituiskuun. Nyt sitä tuleekin vaakasuorassa, huomenna saadaan sitten vettä (jota en yhtään kaipaa).

Maanantaiaamuna kiivetessäni Itiksen uimahallista maanpinnalle, oli hämmentävää nähdä uimahallin parkkipaikalla kaksi paloautoa, tikasauto ja palojohtajan auto. Näkyi siellä olevan joku nuori nainen juttelemassa heidän kanssaam, eli ilmeisesti olivat saaneet väärän palohälytyksen uimahallista. Ajattelin vain, että olisipa ollut oikeasti kurjaa sesistä -10 asteen pakkasessa uimapuvussa odotamassa, että saavat hallin tarkastatteua. Vanhassa työpaiakssa kävi samanlaisia hälyjä välillä eli joku koodi väitti tulipaloa, vaikka mitään hälytyksiä ei kuulunut.

Kävin samalla reissulla ostamassa pienimmälle uudet sormikkaat, koska aamulla niitä ei ollut löytynyt. Olivat koulussa löytyneet repun pohjalta, joten lähden kohta palauttamaan uusia hanskoja takaisin Itikseen.

Eilen kävimme juhlistamassa työ-ystävän syntymäpäivää kakkukahveilla kolmannen ystävän liittyessä mukaan. Oli oikein hauskaa, istuimme puolitoista tuntia Cafe Aallossa Akateemisen yläkerrassa ja sitten tutustuimme vielä kirjakaupan tarjontaan. Pääsin ulos ostamatta mitään.

Kotona aloin katsella huvikseni lentoja jonnekin hiihtolomalla. Lopputuloksena minä ja pienin lähdemme Londoniumiin kolmeksi päiväksi. Varasin liput Harry Potter- kiertoonkin, joka on niin kallis ettemme ole useamman ihmisen kera voineet sitä toteuttaa.

Siinäpä ne tärkeimmät tapahtumat täältä. Kohta lähden rämpimään metrolle.


10 kommenttia:

  1. Heh, tolleenko Sirjuskin tekee? :D Tuo toinenhan koitti itsekin joogata. Meillä ne on koirat, jotka tekee melkeen samalla lailla, mutta aina jos makaan selälläni, ne tulee suvereenisti päälle makaan. Itsepä olen totuttanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se yritti jotain osallistua, mutta enemmän sillä oli vissiin kakkaravi päällä kun konnaili kaikenlaista :D

      Poista
  2. Hoi, hoi, hoi... Miten voi päästä kirjakaupasta ulos ostamatta MITÄÄN? Olet hyvin outo. ;-)
    Ja niin outo, että otan sinut mallikuvakseni.

    Londonille kymmenen pointsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se välillä onnistuu, helpommin kotimaassa kuin ulkomailla :D

      Lontoo on mun koti <3 Ekan kerran kun menin sinne (lukiossa), tuntui että palasin kotiin.

      Poista
  3. Hyde park, kahlaan lehdissä, ei ketään missään, koko puisto on minun!! Londonium on niin koti<3 anglofiili minussa huokaa.. .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lontoo on niin paras. En edes tiedä enää, kuinka monesti olen käynyt siellä.

      Poista
  4. AaBeeCee, kissa kävelee
    Niin ne Aakkosetkin tekee
    Kirjastonhoitajan kissa
    tutkiskelee.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)