keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Turhaa rutinaa

Unohdin eilen kertoa, että myös kirsikkapuumme kärsi lumikuormasta ja meni halki. Tarkoitus oli leikata sitä aika reippaasti ensi keväänä, saa nähdä nyt miten käy koko puun.

Aamulla oli kävelymatkan varrella useampikin oksa tippunut männyistä ja estänyt kävelytien auraamisenkin. Mies sai lisäksi kotimatkallaan yhden oksan vielä päähänsä tänään.

Kävin pariinkin kertaan 'omilla asioilla' tänään työpäivän aikana. Ensin ennen kymmentä Marjaanan paketti piti saada postiin ja lähin in Hakaniemessä. Ratikat osuivat sopivasti, joten koko hommaan meni kaksikymmentä minuuttia matkoineen kaikkineen.

Joululounas ei kyllä ollut ihan perinteinen, mikä vähän jotenkin harmitti. Kyllähän se hyvää oli, tarjolla oli vihersalaattia, katkarapusalaattia, punajuuri-aurajuusto'salaatti' sekä helmiperunat ja sahramilohi juuresten kera. Jälkiruoaksi oli kahvi ja riisi-manteli-luumu-systeemi. Kyllä kaikki tuli syötyä ja hyviä olivat.

Lounaan jälkeen soitti työpaikkalääkäri siitä kilpirauhasesta ja sanoi, että laittaa lähetteen verikokeeseen, johon menen heti aamulla, ja ohutneulanäyte samassa paikassa kuin uä. Jotenkin tuntuu, että tämä sukulaiskansan lääkäri on eniten kuunnellut.

Iltapäivällä kävin Kaupunginpuutarhassa hakemassa tilaamani joulukukat. Ajattelin, ettei tarvitse sitten tunkea puolen Helsingin kanssa, kun nyt haen ja sainkin kyllä hakea. Kysyin pariinkin otteeseen, missä lienee ja loppujen lopuksi löysin perille ja sain kukat. Tällä reissulle kesti puolisen tuntia, sillä kun vihdoin löysin myymäläpuolen, meni myyjähenkilöllä jonkin aikaa laittaa kolmesta paketista kaksi kantajaystävälliseksi julkisilla kuljettaessa.

Pääsin vihdoin takaisin töihin ilman, että sormet leikkautuivat irti ja suostuttelin pienimmän lähtemään jousiammuntaan. Olin ajatellut, että menisin häntä vastaan kello kuudeksi ja tulisimme yhdessä kotiin, mutta sitten hän soittikin jo viideltä, että oli jo valmis. Seuran junioriryhmä on ollut liian iso nyt syksyllä ja se alkaa ahdistaa pienintä, kun on liikaa porukkaa. No, lähdin sitten töistä kukkineni ja tulimme yhdessä metrolla Mellariin, josta mies haki meidät.

Veimme jo naapurin joulukukan ja onnittelimme häntä samalla uudesta työpaikasta. Sillävälin kotona Sirius oli rakastunut kukkapaketin paperipussiin ja muutti sinne asumaan. Mies lähti Ikeaan katsomaan uutta mikroaaltouunia ja keskimmäinen tyttöystävälle laatimaan kevään kurssisuunnitelmaa.

Kohta alkaa paasto, sitä ennen olen onneksi ehtinyt nyt syödä. Pitänee tehdä eväsleivät valmiiksi aamua varten, koska Eväs-Alepa oli edelleen sulki.

Puhutaanko minimalistisesta esiintymisestä? :D

12 kommenttia:

  1. Black sabathin paranoid alkuperäisessä videossa on jos vielä mahdollista niin vähäeleisempi. Ei mitään tyhjää riehumista kuten nykyisin ja silti biisi on hyvä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, etten ole varma olnko koskaan nähnyt kys. esitystä. Pitänee korjata tilanne :)

      Poista
  2. Hesus mutta sä olet ehtiäväinen!
    Minä en tiedä mistä ulottuvuudesta sä ammennat tuon virtasi mutta se on jotain kadehdittavaa. Ihan oikeesti, sä luettelet kepeästi viiden miestyövuoden jutut ja päätät selonteon että tyyliin "illalla ehdin vielä katsomaan Urho Kekkosesta kertovan historiikin ykkös - ja kakkoskaudet, samalla kudoin veljeni tyttärelle neljä villapaitaa ja lapaset" :D

    Mun täytyy tulla ottamaan susta verta - mikä veri ryhmä sulla on koska omani Arh+ (tai aivan sama jos sakkaa, ehdin mä hetken verran tuntea mitä on olla kattinen :P)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsistä :D Tää on ihan Nolla-plussaa vaan :D

      Poista
    2. 0rh+ käy kyllä Arh+:lle :)

      Poista
  3. Me tänään viestiteltiin lähikunnan kirjastonjohtajan kanssa ja hän puhui "omilla asioilla" käymisestä "karkailuongelmana". Arvaa tuliko hepuli ja tyrskähdys?

    "Onneksi meillä ei ole karkailuongelmaa" - suora lainaus ;-)

    VastaaPoista
  4. Kyllä vaan oletkin saanut aikaiseksi! Tuo kulkeminen siellä on kyllä silleen kätevää, että julkisilla pääsee suurimmaksi osaksi, mutta kyllä se vaatii suunnittelua sekin, ja kantamusten modifioimista. Mulle oli yllätys, kun muutin Helsingistä pois ja totesin että eihän missään muualla julkiset kulje. Piti ostaa polkupyörä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se vaan tuntuu olevan esmes päättäjille ihan käsittämätön juttu.

      Poista
  5. Varsinainen touhupeppu!!
    Julkiset kulkee jypissä kohtuu hyvin, ovat alkaneet muutamia kertoja vuodessa jopa ilmaispäiviä järjestää, viimeks oli reilu viikko sit et pääsi tonttulakki päässä ilmaiseksi, joku joulunavaus, plus tykkään niiden vihreästä ulkomuodosta, rauhoittava väri julkiselle.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)