perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulusiivo

Olen tänään imuroinut kämpän ja pessyt lattiat kissan ystävällisellä avustuksella. Moppi oli todella kiinnostava, samoin kuin likavesi. Onneksi sentään tuo ei mennyt ämpäriin uimaan.

Kävimme myös tutustumassa ensimmäistä kertaa pihaan valjaissa pienimmän ja keskimmäisen avustuksella. Sirius olisi halunnut olla pitempäänkin ja kiipeillä puihin, mutta kun otin sen syliin jossain välissä, huomasin sen vapisevan kylmästä. Olimme pienen hetken vielä ja sen jälkeen kissa tuli ihan tyytyväisesti sisälle lämmittelemään, vaikka naukuikin ovella takaisin ulos.




Eilinen meni ihan mukavasti. Aamulla olin hyvissä ajoin luottamusmiesten tapaamisessa ja omasta mielestäni näyttää siltä, että tarvitsen ehdottomasti lisäkoulutusta, jos aion olla henkilöstön edustajana kaupungilla. Vähän hirvittelin, mihin olen taas lupautunut, mutta toisaalta tästä tulee ihan mielenkiintoista lisää normityöhön. Harmillisesti kokoushuoneessamme oli kokolattiamatto, joten menin tukkoon jo tunnissa ja korvat alkoivat lukkiutua, jota jotkut pitävät myös homeoireena. Epämiellyttävää se kyllä oli.

Iltapäivällä takaisin normaalilla kustannuspaikalla kävimme työparin kanssa kahvilla läheisessä kahvilassa ja pian sen jälkeen saatoinkin lähteä toisen kerran galaksiin kaukana täältä työ-ystävän kanssa, leffa oli edelleen hyvä. Adam Driverin Kylo Ren on erinomaisen hienoa näyttelijäntyötä.

Valitettavasti tämä on SW7:sta

Unohdin kertoa, että työterveyslääkärikin soitti jo keskiviikkona kilpirauhas-verikoeen tulokset; ne olivat sellaiset, että lääkitystä ei tarvita. Ymmärsin lääkärin puheista, että arvot olivat niin hyvät, kuin voi olla. Vähän ihmettelen näitä oireita, mutta kai se kaikki sitten on sisäilmasta johtuvaa.

En tiedä olenko muistanut kertoa, että hyvä työkaveri, jolla todettiin syöpä polvileikkauksen yhteydessä oli viime viikolla kontrollissa ja kaiken piti olla kunnossa, mutta selkäruodosta ja niskasta löytyi uudet kasvaimet.

Pienin toi välitodistuksen, oikein hyvän sellaisen :)

Olen yrittänyt vääntää Spotifyssa itselleni joulumusiikkilistaa, kun en kerta kaikkiaan kestä näitä yleisimmin soivia murheellisia molleja. Vaikeata on silti. 


Joku kehui Sia'n joululevyä ja kuuntelin senkin sitten... Olisi varmaan ihan kiva, jos saisin laulajan ääntämisestä selvää. Esimerkiksi laulun 'Underneath the mistletoe' otsikko piti tarkistaa pariinkin kertaan, koska minusta laulaja sanoi 'Underneath the mazeltov', joka on ihan eri juttu.

Tässä nyt kuitenkin ainoa tuolta kys. henkilön levyltä kelpuuttamani laulahdus.


Nyt taidan neuloa jotakin.


8 kommenttia:

  1. Sun neulomuksista kyllä nautitaan ympäri maata ja maailmaa <3

    Kokolattiamatto - hrrr... Meille oli tänään tullut eka valitus kirjasta, jonka edellinen lainaaja asuu hometalossa (haistan sen erittäin selvästi) ja seuraava oli saanut oireita eikä pystynyt sitä lukemaan. Minkäs teet, kieltäydyt lainaamasta, vai?

    Hmm, kaikesta huolimatta mainioita vapaapäiviä, sulla on suloinen karvakamu siellä. Ja pojat vissiin kaikki kotona kans?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)

      Voin kuvitella et siitäkin valitetaan. Minkäs mahdat?

      Juu, esikoinen tulikin jo eilen kotiin ja menee takaisin vasta 4s päivä, kun uuden alokkaat tulevat :)

      Poista
    2. No meillä esikoinen tulee huomenna mutta nähtiin jo tänään kun lähdettiin ex tempore hakemaan kuopukselle kauan himoittua ja säästettyä puhelinta. Joulunjälkeisalet kun näyttävät alkavan tätä nykyä jo ennen joulua. Tuli sitten Ihan Oikea Joulu kuopukselle, on ihan täpinöissään.

      Niin, ja esikoinen liittyy asiaan niin, että toimi meille teknisenä tukena ja autokuskina keskustassa ruokapalkalla; mentiin porukalla pizzalle. Tuo perinteinen joulupöydän herkku ;-)

      Poista
    3. Tosi kiva, että saitte senkin jo hankittua :) Ja pizza on ihan hyvää näin jouluruokien välissä :P

      Poista
  2. Ompa mahtavaa että sun tulokset oli noin hyvät!!

    Kissa on kaunis ja selkeesti nauttii ulkoilusta. (Häntä jokasessa kuvassa pystyssä.)

    Mukavaa joulunaikaa teille sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa on kaunis kyllä, kovasti olisi halunnut uudelleen pihalle :) Leikkauksen jälkeen pääsee sitten itsekseenkin.

      Kiitos, sama sinne!

      Poista
  3. Tosi iloinen noiden kilpirauhastulosten osalta mutta kurjaa on se että oireita on ja toivon että maailma muuttuu niin että pääset/voit työskennellä ympäristössä joka ei tuota ongelmia.

    Nauroin kippurassa tuolle päänsärky - kuvalle, se on kyllä niin osuva ja oikeassa kuin vaan voi olla.
    Kaikkea hyvää ja mukavaa joulua ja onnittelut toimenkuvan laajenemisesta, suurena toiveena kuitenkin se ettet kuormita itseäsi liikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä odotellessa :P

      Kiitos, sitä samaa. Katsellaan, millainen järjestöjyrä musta vielä kehittyy :D

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)