sunnuntai 20. elokuuta 2017

Tervehdys

Viikonloppu vilahti taas, tällä kertaa ompelukoneen ääressä (ja lukiessa).

Parvekekalusteet kaipasivat selkätyynyjä, koska ne olivat loppuneet Ikeasta silloin ostaessamme kaluston. Istuintyynythän saimme silloin. Kävin torstaina ostamassa Eurokankaasta ulkokäyttöön tarkoitettua sisustuskangasta ja mielestäni onnistuin aika kivasti. Noissa on vetoketjut, jotta sisuksen voi tarvittaessa vaihtaa.

Pienin sanoi nähdessään valmiit tyynyt, että tyynyjä on niin helppo ommella, joten sanoin hänen olevan varsin tervetullut ompelemaan kaikki vetoketjut. Jostain syystä mies veti limut henkeen tässä kohti ja pienin hiljeni :P Nämä kuvat ovat eilisillalta, nyt on jo kaikki tyynyt valmiina ja paikoillaan.

Olen myös päihittänyt pyykkivuoren, jopa silitin pitkästä aikaa. Olemme myös etsiskelleet kissaa netistä, tosin huonolla menestyksellä.

Perjantai-iltana laitoin kyselyn eräästä pennusta (RekkuRescueen), mutta sain vastauksen etteivät he anna pentuja yksinään. Lauantai-aamuna eräs lapsuudenystävä kyseli FBssä, josko voisimme ottaa heidän entisen kissansa; kolmevuotiaan, joka on ollut viimeiset kaksi vuotta karkuteillä ja nyt saatu kiinni. Sanoin, ettemme voi ottaa sitä okt:on jossa on jatkuvasti joku läpi auki ja hän sanoi, että niin hän oli arvellutkin. Kissa oli tosi söpö, joten harmitti hiukan.

Toisaalta pentuja saa varmasti Hesystä ihan lähiaikoinakin, emmekä oikein pysty ennen syyskuuta sitä ottamaankaan kun on kaikenmaailman kiireitä.

Turun tapaukseen en halua ottaa muuta kantaa kuin sen, että jos joku rajakki alkaa ensimmäiseksi huutamaan vittua mun kommenttiin jossain, niin en kyllä jatka keskustelua. Ikinä ei tulisi pieneen mieleenkään aloittaa keskustelua tuntemattoman ihmisen kanssa siten. Ei ikinä. Joten pitäkööt tunkkinsa.

Huomenna meillä on kauden aloituskokous eli päivän kestävä operaatio, joka kiinnostaa ihan kympillä. Onneksi saan kyydin kotiin ex-työkaverilta, joka on aamuvuorossa samassa rakennuksessa.



7 kommenttia:

  1. Hienot tyynyt, ja olen pienimmän kanssa totaalisesti eri mieltä ;-) - en silti ala huutelemaan v*ttua...

    Päivän kestävä kokous kuulostaa kaamealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja sä et olekaan tuntematon :)

      No se on nyt ensimmäinen uuden organisaation kokous.. Mä olen eniten huolissani ohjelmanumerosta, jonka nimi on "peda-feissaus"?

      Poista
  2. Hienot tyynyt on! Mie en varmaan pystyis saamaan kahta samannäköistä aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. Mikä on rajakki? Ymmärrän kyllä tarkoituksen, sana vain on uusi?=) Kävi silleen hyvin että myöskin ne jotka auttoi muuta ja sai puukosta ja ne jotka ajoi tyyppiä takaa olivat myös pakolaisia, siinä kaikille vastarintaääliöille pureskeltavaa. Ja niin sen pitäisi mennäkin eli sen yhteisön sisältä pitäisi löytyä niitä jotka narauttaa omat hölmöilijänsä.
    Kyllä kissa kotinsa löytää, ei kannata hoppuilla, siinä se kuitenkin kymmenisen vuotta naukuu=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yhdistelmä "rajat kiinni"-porukasta plus vajakista, sievä vastine suvakille :D

      Samaa mieltä. Ja aiempi kissa oli tosiaan 21 kuollessaan nyt maaliskuussa.

      Poista
  4. Tuosta ko. rajakista tuli sekin mieleen, että itse en ikinä suvaitsisi sitä, että mun mies alkaisi huudella vittua mun kavereille, jotka olisin tuntenut paljon pitemmän aikaa kuin miehen. En ikinä. Vähintään pyytäisin anteeksi mieheni käytöstä, jos herra ei itse osaisi, mutta ehkä noissa porukoissa ei toimi mitkään hyvän käytöksen säännöt.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)