sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Juhlien jälkeen

Eiliset synttärikemut menivät oikein hyvin, en alkanut parkua itse asiassa ollenkaan. Luultavasti siksi, että olin jo valmiiksi itkeskellyt sitä.

Herkkuja oli monenlaisia. Tein itse täytekakun ja kookoskeksit, pienin teki hiekkakakun kun seisoin vieressä ohjeistamassa. Lisäksi tein myös etukäteis-Ruuneberit, jotka syötiin jo perjantaina. Käytin omiin leipomuksiin gluteenittomia vehnäjauhoja, tosin nyt ei ole vatsa möyristellyt pahemmin vaikka söin pari karjalanpiirakkaakin.

RockyRoad-kakku. Suklaakakkupohja sitruunakiisselin ja kermavaahdon kera, päällä marenkia ja vaahtokarkkeja ja reunassa mokkapalakuorrute. Ei ihan niin ällömakea, kuin voisi kuvitella äkkiseltään :)

Kookoskeksejä Kinuskikissan ohjeella
Keskimmäinen veljeni ei tullut, hän oli ollut Tallinnassa ja arvelin, että saattaa jäädä tulematta. Kyselin muilta sisaruksiltani, ovatko he menossa maaliskuussa Ähtäriin vanhimman veljeni lastenlasten rippijuhliin, mutta näillä näkymin kukaan meistä ei pysty osallistumaan.

Kimmo-veljeni sanoi vaimonsa menneen mieluummin shoppailemaan, mutta enpä osannut siitä mieltäni pahoittaa. Olen yrittänyt mielestäni parhaani, mutta en jaksa. Tiedän, että välirikkomme on aika isosti myös minun syyni, mutta siitä on jo vuosia ja luulisi, että ihminen pääsee asioiden yli. Toisaalta mitä voi odottaa ihmiseltä, jonka mielestä shoppailu on kaikkein parasta ajanvietettä.. Meillä ei ole ihan hirveästi yhteistä enkä ole koskaan oikein jaksanut tutustua häneen.

Mies vei pienimmän uimaan ja kuulemma tuo oli jaksanut uida kilometrin. Minusta aika hienosti :) Saa nähdä, viitsinkö itse mennä huomenna uimaan aamulla. Olen onnistunut siitäkin kehittämään jonkinlaisen stressin ja se harmittaa.

Nyt menen katsomaan jotain pienimmän kanssa. Ensimmäinen Anelma on kohta valmis.

1 kommentti:

  1. Voi sun Amelmas... mä oon niin kade. Mun sinni ei riitä, ei millään. Eikä taito!

    Kiva että juhlat meni hyvin, tarjoilut ainakin näyttää herrrrkullisisilta. Olisin kade niistäkin jollei vatsa olisi täynnä lämppäreitä ja Runebergin torttuja!

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)