sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kotona

Tulimme eilen mökiltä, mies haki ja korjasi keittiön kaapinoven, jonka sain melkein päähäni heti alkuun saapumispäivänä.

Oli outoa olla mökillä ilman äitiä. Eräänä päivänä istuessani ulkona lukemassa kuulin ihan selvästi äidin mutisevan itsekseen lähistöllä kukkapenkkejä tarkastellessaan. Kissakin selvästi etsi häntä ja kyllä pojatkin olivat hiukan erilaisia kuin yleensä mökillä ovat olleet.

Säät olivat vilpoisat. Ensimmäisellä viikolla kävimme uimassa joka päivä, mutta toisella viikolla ei enää uskaltanut. Pelkäsin, että tulemme kipeiksi juuri töiden ja koulun alkuun. Se ei olisi kiva juttu kuitenkaan, vaikka hiukan harmittaakin loman loppuminen.

Nyt menen keräilemään työkamat, pääsen aamusta hyvin liikkeelle.

Siskoliisat olivat uteliaita

Rannassa


Yritän saada vielä tähän tungettua aika hupaisan biisin Kalevauva-duolta. Joskus mietin, kuinka hauskaa meillä olikaan vauva-palstalla kauan sitten. 



6 kommenttia:

  1. :'D miten ne voi laulaa ihan pokkana??! Ja voiko oikeesti olla noin ääliöitä... ja kyllähän niitä voi. Feissarimokat on toinen sivusto, missä näkyy Gaussin käyrän vasemman laidan olemassaolo...

    Jotenkin niin hellyttävää, että kissa etsi äitiäsi. Ja mutinan kuulemisen ymmärrän hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti ihan trolliketju ollut alun alkaenkin :) Mä mietin, et noi kundit on varmaan laulaneet sen niin monesti, etteivät enää kiinnitä huomiota sanoihin eikä sen vuoksi repeile :D

      :)

      Poista
  2. Kyllä se on aluksi todella outoa, ettei kaikki mökille vakituisesti kuuluvat ole mukana enää. Minun oli jopa vaikea mennä mökille silloin kun oma mammani oli kuollut. Hän oli asunut siellä koko ikänsä ja oli minulle äärettömän tärkeä. Ikävä sai siellä liiaksi vallan. Onneksi nyt on jo helpottanut ja nautimme mökkeilystä. Tosin jostain jutuista ikävä ponnahtaa pinnalle edelleen.
    Mukavaa arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se erilaista. Vaikka sitä osasi odottaa, niin silti se yllätti.

      Tänään puin ylleni sadetakin, jota olen viimeksi käyttänyt äidin hautajaisissa. tajusin vasta ihmetellsessäni, miksi taskussa oli kuminauhoja. Meinasi tulla parku työmatkalla.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)