maanantai 23. toukokuuta 2016

Kylmä rinki

Otsikko johtuu meikäläisen taidosta maalata piruja seinälle. Olen erinomaisen taitava siinä.

Mies valitti vatsaansa koko viikonlopun ja sanoin, että menisi lääkäriin tänään, jos se nyt olisi vaikka umpisuoli. Puoli kaksitoista hän soittaa lähtevänsä Peijakseen näytille, kun terveydenhoitaja oli ollut sitä mieltä, että se olisi hyvä juttu.

Unohdin tietysti luurin äänettömälle jossain vaiheessa ja puoli kahden maissa huomasin miehen laittaneen viestin, että on kotona. Siihen mennessä olin jo ehtinyt umpisuolesta eturauhassyöpään ja siihen, että pitää ruveta taas ajamaan autoa, että voin viedä miestä hoitoihin.

Onneksi kaiken takana olikin tyrä, joka oli vaihtanut tunkeilupaikkaansa, kun ei edellisen leikkauksen jälkeen muualta päässyt.

Huh.

Illalla 'Angry birds' pienimmän kanssa.

4 kommenttia:

  1. Meillä on Angry Birds vuorossa keskiviikkona! Kerro sitten, mitä tykkäsitte.

    VastaaPoista
  2. Onneksi oli "vain" tyrä.
    AM:n kanssa just eilen puhuttiin, että yksi ärsyttävimpiä ja typerimpiä lauseita, mitä voi toiselle sanoa, on "mä niin tiedän, miltä susta tuntuu" - enkä mäkään voi sanoa niin, kun en oikeasti muista, mutta voin kuvitella. Nyt odotan puolen vuoden välein mikä on oikea vastaus...

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)