keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kiirettä pitää

Kävin tänään veljeni kanssa tapaamassa pappia, joka siunaa äidin. Hän oli todella mukava nuori nainen ja saimme asiat järjestykseen noin tunnissa. Laiskan vaimon vinkistä esitin toiveen siitä, että kukkatervehdykset vietäisiin arkulle heti ensimmäiseksi, silloin arkku olisi kaunis ja ihmiset (ainakin minä esiintymiskammoisena) pystyisi paremmin keskittymään siihen siunauspuoleen. Onneksi veljeni oli lopulta samaa mieltä kanssani.

Sen jälkeen menimme äidin asunnolle, veljeni oli sopinut tapaamisia kiinteistövälittäjien kanssa. Kolme eri välittäjää noin tunnin välein. Kävin yhdessä välissä kaupassa ostamassa meille lounasta ja kun viimeinenkin välittäjä oli hoidettu pääsimme vihdoin rauhaan.

Sillä aikaa, kun Kimmo viihdytti viimeistä välittäjää, pakkasin astioita pois Kimmon ja Annen astioiden tieltä. He muuttavat äidin asuntoon siksi aikaa, kun heillä on putkiremontti, mikä on toisaalta hyvä ja toisaalta huono. Nimittäin he haluavat tuoda sinne omia huonekalujaan yms (tauluja, koriste-esineitä-jne).

Olin kotona puoli viiden maissa ja saimmekin melkein saman tien lähteä miehen ja pienimmän kanssa elokuviin. Varasin nimittäin liput uuteen Viidakkokirjaan ja se olikin hyvä. Hienosti animoitu ja tarina oli jotenkin kokonaisempi kuin piirrosversiossa.

Nyt väsyttää ihan sikana.


2 kommenttia:

  1. Meidän pappi ehdotti tuota samaa järjestelyä kukkien suhteen ja musta on hienoa, että perinteet uudistuu ihmisystävällisemmiksi.

    Kuopus näki eilen Viidakkokirjan mainoksen ja totesi heti haluavansa nähdä sen. Kiva kuulla, että oli hyvä. Tykkäsikö pienin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mä olen samaa mieltä. Plus et mua on aina ärsyttänyt se, et kun ne kukat laitetaan lopuksi niin sitten ihmiset lähtee melkein heti pois, jolloin ne on ikäänkuin vähän turhia tavallaan.

      Tykkäsi se, erityisesti ihaili eläinten animointia :) Mut oli se hyvä muutenkin.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)