tiistai 16. helmikuuta 2016

Sielunsisko ja muita asioita

Työpäivän jälkeen olin sopinut tapaavani ystävän, jonka olen viimeksi nähnyt monta monta vuotta sitten. Oikeastaan ihan siksi, että hän asuu Lapissa (siellä, mihin melkein lähdin poromiehen vaimoksi) ja siksi, että kummallakin on ollut perhe ja työ jne jne.

Aikoinaan tutustuimme englannin kielikurssilla Cambridgessa ja olimme kaikki ne viisi viikkoa erottamattomat. Pidimme yhteyttä myöhemminkin, minä kävin Lapissa ja hän meillä ja hän tuli vieläpä Helsinkiin opiskelemaankin. Voi miten meillä oli aina hauskaa yhdessä!

Ja nyt! Puhuimme kaikesta mahdollisesta kuin olisimme nähneet ihan äsken. Tai kuin emme olisi ollenkaan olleetkaan erossa. Kenenkään muun kanssa ei ole samanlaista yhteyttä.

Kävimme vielä ennen eroamistamme Kampin K-kaupassa ostamassa salmiakkisuklaamanteleita. Onnistuin myös osumaan sille kassalle, jossa istui vuorossa se hurmaava suloinen syötävänihana hipsterikundi. Ihan paras ilta :)  

Muihin asioihin eli hetkeä ennen kuin lähdin lounaalle ja olin vielä hyllyttämässä hiljaa, yksi työkaveri tuli kirjastoon. Hän etsi hiljaista tilaa voidakseen huutaa ja hyppiä turhautumisensa ulos, joten annoin luvan. Hänen saatuaan pahan olon purettua halasimme ja keskustelimme talon asioista. Iltapäivällä hän kävi vielä kiittämässä. Oli mukava kokemus :)


2 kommenttia:

  1. Kirjastossa voi tehdä kaikenlaista ;-)

    Mä hypin tässä yks aamu koulun parkkipaikalla kun "voitin" kisan ystävän kanssa (ajoin saman matkan eri reittiä nopeammin kuin hän) ja kuopus meinasi kuolla häpeästä. Outoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on niin tarkkoja, tässä iässä sitä uskaltaa jo olla vapaammin :D

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)