torstai 7. tammikuuta 2016

Tsuppaduidaa

Tänään oli pakkasta ja metro oli jumissa aamulla ja metroasemalla kuuntelin inisevää tuntematonta teiniä yrittäen samalla meditoida, etten menisi sanomaan jotain kaunista.. Samoin ratikka, jossa olisin istunut, ellen inhoaisi seistä pysäkillä jäätymässä, oli jumissa. Ratikka nimittäin jäi jumiin juuri kustannuspaikan eteen, kuski joutui tekemään happihyppelyn ja kiskomaan vaihdetta rautakangella, mutta sai lopulta ratikan liikkeelle.

Loppupäivä kului ihan mukavasti ja lähdin töistäkin jo ajoissa. Kävin keskustassa etsimässä pienimmälle ehjät verkkarit ja itselleni poolokauluspaitaa Stockalta.  Samalla tarkistin lanka-alen. Siitä ei sen enempää nyt, mutta voin kertoa etten lähtenyt tyhjin käsin.. köh.

Kotiasemalla mies odotteli ja kävimme viettämässä yhteistä laatuaikaa ruokaostoksilla. Päästyämme kotio söimme pikaruoan eli Lidlin lasagnea koko porukka ja sittemmin linnoittauduin sohvalle neuleen ääreen. Totesin, että lanka ei käynyt projektiin ja vaihdoin langan, en ole vielä aloittanut projektia uudelleen.

Huomenaamuna minä ja muutama muu eli työpaikan tietoyksikkö lähtee virkistysretkelle Hämeenlinnaan junalla. Varmasti virkistymme.

Nähdään siis!




4 kommenttia:

  1. Toivotaan että VR:n systeemit toimivat koska niillä on taas ollut ongelmia juniensa kanssa. Eivät vaan opi ettei pendolinoja ole tarkoitettu näihin lämpötiloihin ja vaikka niihin tehtiin "pakkaspäivitykset", niin sama meno jatkuu. Olisi todella veemäistä jos jäisitte taipaleella jonnekin huit hittolan kohdalle jossa ei ole mitään. Varsinkin ravintolavaunun hinnoilla :D

    Ei kyllä käy kateeksi roskiskuskeja eikä muitakaan jotka joutuvat työnsä puolesta hyppimään jatkuvasti lämpimästä autosta jäätävään keliin sillä se jos mikä saa ihmisen sairastumaan flunssaan.
    Luulin jo hetken että lähtee lauhtumaan mutta kilin kellit, sama keli jatkuu ainakin huomiseen iltapäivään asti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se VR meitäkin kovin jännittää :)

      Poista
  2. Toi kuva on niin ..öh... kuvaava. Ja totta. Nauratti ;-)

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)