keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Iltaa

Aamulla ennen töihin lähtöä ehdin katsella Game of Thronesin ykköskauden ihan ekan jakson. Olen tähän saakka menestyksekkäästi vältellyt sarjaa, koska aikoiaan aloitin sen ja oli pakko jättää se kesken. Nyt kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että kai se on puolipakko katsoa, varsinkin kun roolitus on mielestäni varsin onnistunut.

Kirjathan puolestaan olen lukenut (pariinkin kertaan) alkukielellä ja minusta ne (lainatakseni jotakuta itseäni viisaampaa) täyttävät aukon, joka on ollut eeppisessä fantasiakirjallisuudessa Tolkienin jälkeen. Siis ihan puhtaassa fantasiassa, onhan esmes dark-fantasiaa paljonkin ja mielestäni Robin Hobb puolestaan ei ole ns. eeppistä fantasiaa. No, tästä voisin keskustella aika kauankin, mutta mieluiten kasvotusten :)

Itse asiassa en taida keksiä tähän oikein mitään, joten jääköön lyhyeksi tämän päivän virsi. Nähdään taas.





2 kommenttia:

  1. Game of Thrones on sarja josta pidän koska se on jotenkin erilainen tavalla jota en osaa selittää.
    Ehkäpä se on osittain sitä ettei se ole mitään koohkaamista vaan paremminkin tarinan kerrontaa tai äh, nämä on niin vaikeita kuvailla että jätän sikseen. Hyvä sarja joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oikeastaan unohtaa, että se on keksitty maailma.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)