sunnuntai 30. elokuuta 2015

Terve terve

Perjantain olin kotona, vaikka vatsa ei enää juuri vaivannut (paitsi heti syönnin jälkeen) niin päästä heitti vielä iloisesti. Vasta illalla alkoi tuntua paremmalta. Oikeastaan istuin aika monta tuntia sohvalla neulomassa uutta myssyäni ja katselemassa Poldarkia.

Lauantai menikin sitten valmistautuessa illan juhliin eli Elojuhliin, jotka järjestämme joka vuosi elokuun viimeisenä lauantaina ystävillemme. Oli oikein mukavaa taas, vaikka kaikki eivät pystyneetkään osallistumaan.  Oli meitä silti suunnilleen parikymmentä ja nuorisoakin 4-vuotiaasta parikymppiseen yhtä sotapoikaa unohtamatta. Pitkästä aikaa myös toinen kummipoika käväisi meillä, hän on pienimmän ikäluokkaa ja niinpä nuo tulivat mainiosti toimeen.
Sitruunamarenkipiirakka

Pääsimme nukkumaan jo yhden maissa, keskimmäisen kummisetä on perinteisesti viimeinen lähtijä. Eipä se muuten juuri haittaa, mutta hänellä on paha tapa kallistaa pulloa hiukan liikaa vaikka kaikki yritämme häntä pitää silmällä. Se ei vain auta, jos herralla on omat eväät mukana.

Tänään olemmekin purkaneet juhlahommia, katokset ulkoa ja tiskejä sisällä. Ruokaakin jäi taas, mutta onneksi teinit syövät paljon. Minäkin saan eväät ainakin tälle viikolle luultavasti joka päivä mukaan.

Ystävän tuomat ruusut
Ehdin ommella torstaina alkavaan pilatekseen jumppamatolle kuljetuspussin tänään. Meni siinä pieni hetki parissa kohdassa pohtiessa, mutta tuli valmiiksi. Olen pessyt pari koneellista pyykkiä ja neulonut pipon jo puolivälin yli. Juuri äsken katsoin viimeisen osan Poldarkin ekasta kaudesta, se jäikin varsinaiseen cliffhangeriin. Aidan on tässä oikein hyvä, toisin kuin pelkäsin.
Pipo ja jumppamatto pussissaan

 Nyt kellistyn petiin, jotta jaksan aamusta raahautua töihin. Reipasta alkuviikkoa ruudun sillekin puolelle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)