keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Puoliväli

Hyvänen aika, että on taas aikaa vierähtänyt viime päivittelystä!

Viikonloppu hujahti; lauantaina tapasin vanhoja (siis niinkuin ihan tositosivanhoja) opiskelukavereita Kauppiksen ajoilta. Kävimme tsekkaamassa Hulluna Helsinkiin-näyttelyn kaupunginmuseossa ja sitten söimme runsaasti LaFamigliassa. Nam.



Sunnuntaina poikkesimme laittamassa kesäkukat isäni (ja hänen ensimmäisen vaimonsa/sisarusteni äidin) haudalle. Pienin oli mukana ja innostui oravien pelastuslautoista, joita oli jokaisessa vesiastiassa :)
Kivi on taas vinossa

Liikaa raatoja?
 Iltapäivällä ihmettelin juuri hamekankaita ja kaavoja, kun ovikello soi. Menin katsomaan ja löysin oven takaa kummipojan äitinsä kanssa. Olimme unohtaneet aivan täysin heidän olevan tulossa kylään! Onneksi ollaan niin vanhoja ystäviä ja oltu muutenkin tekemisissä keskenämme, että ei haitannut. Mies meni hakemaan esikoisen metsästä ja osti samalla ruokaa meille kaikille :)  Leivoin jälkkäriksi jotain ja hekin lähtivät suht ajoissa, maanantaiaamut.

Banaanikuivakakku
Muuten tällä viikolla ei olekaan ollut ihmeitä, paitsi eilen töissä menin 'viran puolesta' katsomaan ilmastointikanavien puhdistus-työnäytöstä kolleegan kera. Oli pakko lähteä kesken pois huoneesta, koska menin aivan tukkoon.. työkavereilla ei mitään! Juttelin siinä heitä odotellessa erään tarkastajan kanssa ja hän kertoi, että pääasialliset syyt talomme ongelmiin ovat siinä tosiseikassa, että remontin aikainen kontrolli tehdyn työn suhteen on puuttunut täysin. En voi käsittää.. miten remontti on voitu hyväksyä edes tehdyksi jos tästä on tiedetty?
Ala-aula

Kakkosaula
Näissä kuvissa näkyy, että ilmoitustaulujen 'työmaiden' kohdalle on laitettu suojat. Kuulemma sisäpuoli on alipaineisettu että kaikki p*ska saadaan heti ulos hormien kautta. Kuulin myös, ettei seinästä ollut tässä löytynyt mitään kasvustoa.. En oikein tiedä, uskoisinko, mutta tänään noita jo tasoiteltiin.

Tänään aloitinkin aamuni reippaasti ja retkeilin Allergiasairaalaan prick-tökittäväksi. Moista testiä ei olekaan koskaan tehty minulle, mutta ainakin selvisi etten ole allerginen millekään ns. tavalliselle (kissat, hevoset, koivu, pujo). Sen sijaan ainut reaktion aiheuttava 'pöpö' oli varastohomepölypunkki (tjsp) eli näyttää kovasti työperäiseltä. Saan myös seuraavat pari viikkoa taas puhallella peffiin. Juu, myös reissussa. Tosi kiva. No ei, pitäähän se tutkia..

Lopussa on vielä kuva kampaajani naapurista (lapsuusmaisemistani). Tykkään kovasti Eläinmuseon kirahveista, ne ilahduttavat :) Ihan viimeiseksi vielä ystäväni Laiskan vaimon synttärikorttiin laittamani mietelmä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!


 

2 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että välillä tässä alkukesästäkin on pyllynvarsia palellut.

    Kohta se alkaa - loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä palellut juu. Tänäänkin oli pakko laittaa hanskat käteen.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)