sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Sunnuntai ja sunnuntai

Tulipa vain mieleen vanha mainos, Kari Suomalainen noin saneli joskus 80-luvulla Napakymppi-aikoinaan.

Eilinen meni reippaasti. Aamulla keskimmäinen lähti vartion kanssa Suomenlinnaan katsomaan, kuinka merellä tuulee.. No ei, kunhan käppäilivät ympäriinsä. Onneksi ei pahemmin satanut. Minä puolestani kirjoittelin asiantuntijaprofiiliani siihen saakka, kunnes tuo tuli partioimasta ja sitten lähdimme kummipojan luo viettämään hänen 4-vuotissynttäreitään.

Oli ihan mukavaa, kummipojan eno on myös entisiä partiokavereita ja heilläkin on kolme poikaa, joista kaksi vanhinta on samanikäiset meidän vanhimpien kanssa. Hassua. Meidän valitsemamme lahja (Lego roskisauto) oli tosi suosittu, kummipoika ja paras ystävänsä melkein tappelivat siitä.

Kuten Marjaanalle kommentoin, ilmeisesti olemme miehen kanssa molemmat aiak herkkiä, sillä meillä kummallakin meni ääni vierailun loppuvaiheessa. Kummipojan kotona yleensä on sellainen maakellarin haju, mutta nyt sitä ei tuntunut. Hiukan minua ihmetyttää, ettei ystäväni itse huomaa sitä, mutta toisaalta hänellä on jatkuva nuha... 

Kotimatkalla teimme kiepauksen appiukon kämpillä ja tyhjensin sieltä viimeisetkin tekstiilit kaapeista. Osa menee työkaverilleni ja osa meni jo Uffaan. Tänään mies kävi siellä ja vei viimeiset kalusteet Kivikkoon. Nyt pitää vielä mennä siivoamaan ennen ensi viikonloppua, sillä perjantaina pitää viedä avaimet pois.

Tänään sain viimeisetkin kirjoitettua ja palautin sen onnettoman profilointini jo. Ei siinä loppujen lopuksi mennytkään niin pahasti aikaa, kuin etukäteen pelkäsin. Sain jopa yhdeksän sivua mittaa kaikkineen, josta kuutisen sivua on itse asiaa. Aika hyvin mielestäni. Nyt se olisi ohitse sitten, jos vain tuo menee läpi (miksi ei menisi?) ja pian voin pyytää todistuksen opintojen suorittamisesta. Jännittävää.

Leivoin myös sitruunakakkua, jonka ohje oli viimeisessä Glorian ruoka & viini-lehdessä. Olipa se hyvää, kermavaahdon kera nautimme sen. Olin hieman epävarma paiston suhteen, joten se aavistuksen lässähti, mutta onpahan syy tehdä uudestaan. Limoncello sopi hyvin kakkuun ;)

Pesin pari koneellista pyykkiä ja silitin kuivat pois. Pyykinpesu ja vaatehuolto on homma, jonka ilomielin ulkoistaisin. 

Ensi viikosta tullee aika kiireinen. Kaikki muut päivät, paitsi maanantai, perjantai ja sunnuntai on jo ohjelmoitu. Väsyttää valmiiksi. Huomenna pitäisi olla säällinen keli, jos nyt vihdoin pääsisin pyörällä ja tiistaina pitää tunkea kissalle viimeiset pillerit kitaan.

Ainiin. Minun mielestäni Australian olisi pitänyt voittaa Euroviisut. Oli sen verran hyvä piisi.


4 kommenttia:

  1. No on siinä työlistaa!
    Euroviisuja e ole katsellut enkä muutenkaan seurannut oikeastaan koskaan ja syy tähän on se että mun mielestä suomesta lähtee aina se väärä edustaja, olkoonkin etten tarkoita tämän vuoden edustajaa ns. pahassa mielessä mutta kun ajatellaan niitä monia muita niin argh...
    Se on jotenkin turhauttavaa koska suomi on musiikin suhteen - muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta - kivikaudella muuhun maailmaan verrattuna. Huikea ero esim. naapurimaahamme ruotsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työlistaa? :) EIhän tämä vielä ole mitään :P

      Euroviisut on ihan pelkkää politiikkaa nykyään, ei niillä kisoilla ole pitkään aikaan ollut mitään tekemistä musiikin kanssa. Ruotsissa osataan laskea, mikä on pop.

      Muu Europpa ei ole vain valmis Suomelle, olemme ihan eri planeetalta, kuten kommenyoin viisuja keskimmäiselle. Sitä paitsi ne ihmiset, jotka kuuntelevat samanlaista musiikkia kuin suomalaiset, eivät äänestä viisuissa. PKNhan on saanut hurjasti kutsuja erilaisille festareille esiintymään :)

      Poista
    2. Tottapa tuo ja toivotaan PKN:lle pidempää menestystä kuin taannoiselle Putaansuun bändille jonka Lordeilut jäivät siihen yhteen ja ainoaan vuoteen. No, minen ole ainakaan kuullut heistä mitään.

      Poista
    3. Se aikalailla floppasi sen yhden filmin jälkeen ja sittemminhän euroviisuaikainen rumpali tappoi itsensä. Mutta siinä ne kiihkeimmät uutiset kai onkin.

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)