sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Sunnuntai-iltaa

Eilen olin lähiopintopäivässä ja oli ihan mukavaa. Ensin oli luento PR-viestinnästä ja tauon jälkeen keskustelimme siitä ja kirjastoista ja aloittelimme parin kanssa tehtävää kirjoitushommelia PR-viestinnän kurssia koskien. Sitten tulin kotiin, pesin pari koneellista lakanoita ja olin aivan tööt koko loppuillan. Luin yhden dekkarin loppuun ja katsoin toisella silmällä Simpsoneita pienimmän kanssa.

Tänään olen pessyt pyykkiä, istunut ulkona lukemassa tenttiin, harjannut kissan, silittänyt parin viikon pyykit (myös tämänpäiväiset, jotka kuivuivat ulkona mukavasti), kuunnellut NightValea, käynyt saunassa ja siinäpä se. Nyt olisin aika valmis petiin.

Loppuun piisi NightValesta, minulle outo yhtye muuten.


2 kommenttia:

  1. Sinä olet kyllä aika epeli kun viitsit opiskella vapaa-aikanasi. Monesta kun ei ole siihen arkenakaan ja sä vielä pyörität kaiken päälle kotiakin niin se on jotain se. olen sanonut tämän monta kertaa aikaisemminkin mutta tuo sun virtamääräs jaksaa ihmetyttää.

    Naissolistilla oli harvinaisen kaunis ja selkeä ääni. Sellainen jota ei kuule kovinkaan usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No omasta mielestäni en tee oikeastaan juuri mitään kotona. Toisaalta moni sanoo samaa kuin sinä.. Kiitos kauniista sanoista :)

      Poista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)