keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Keskiviikko taas

Istun iltaa töissä, vielä parikymmentä minuuttia. Ehkä ehdin päivitellä.

Olin  maanantaina spirometriassa ja se kai meni ihna kohtuullisesti. Kuulemma keuhkoni ovat 100% sesti sellaiset, kuin minun ikäiselläni ja kokoisellani naiseläjällä pitäisi olla (eli nelisen litraa tilavuus). Sain ohjeet jatkaa työpaikkaPEFfiä ja sitä olenkin harrastanut.

Eilen sitten iskikin tiistai taas.. Tällä kertaa oikeastaan muihin kuin minuun. Pienin jätti vanhingossa avaimet kotiin ensimmäisen kerran sitten ikinä ja mies joutui tulemaan Tapiolasta asti päästämään sisälle, koska isoveljet olivat pääsemässä kouluistaan vasta neljältä. Tämä aiheutti sen, että miehen piti olla myöhempään töissä ja minä sitten paahdoin töiden jälkeen kotio ja takaisen metrolle ja kaupunkiin teatterielämykseen.



Eli Maximiin kavereiden kanssa ihastelemaan Richardia The Crucible-näytelmän digitallennetta. Täytyy sanoa, että näytelmä oli melkein parempi näin kuin livenä, koska nyt näimme sen ns. lavatasosta. Mieletön kokemus taas. Myös porukan nuorin eli 18-vuotias neiti oli aivan liekeissä näytöksen jälkeen, kuten me muutkin. Alla pari kuvaa taltioinnista *köh* (nämä ovat siis tumblrista jo aikaa sitten blogattuja).


Joo.. tänä aamuna olikin lieviä käynnistysvaikeuksia. Onneksi tulin iltavuoroon, mutta voi miten pitkä ilta. Työkavereista se puolikas oli joutunut eilen sairaalaan anemian vuoksi ja kuulemma sai pari pussia vertakin. Kuitenkaan ei ole sen ihmeemmästä kyse kuin B12-vitamiinin puutteesta ja kykenee tulemaan huomenna töihin. Mutta kyllä me hiukan säikähdettiin täällä.

Huomenna aamusta menen keskimmäisen kanssa tikinpoistoon (luomen jäljiltä) ja illalla kaverien kanssa leffaan.

Kohta pääsen kotio. Vaihdoin aamusella tennarit jalkaa, oudon tuntuista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)