keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Uuaah

'On taasen keskiviikko', voisin laulahtaa kuten eräs vanhempi muusikko sanoo toisesta viikonpäivästä. Yllättävän nopsaan aikaa menee, vaikka välillä tuntuu kuin se mataisi kotilon vauhdilla. Ja miksi mainitsen kotilot, kohta saa taas niitäkin poimia pihalta. Voih.

Työviikko on vilahtanut jo yli puolenvälin. Maanantaina käväisin altaassa vetämässä normikilomertini 34:ään minuuttiin. Ensimmäisten kolmen kierroksen aikana tuntui, etten millään jaksa, mutta onneksi jatkoin. Uin mielestäni hitaasti, mutta onhan tuo ihan hyvä saavutus.

Eilen illalla pidimme hauskaa luennolla jambien ja anapestien sekä trokeen ja daktyylin kanssa. Voi jestas.. kotiläksyjäkin tuli, mutta paneudun niihin vasta perjantaina. Tai joskus.

Tänään katsoimme pienimmän kanssa muutaman kissavideon ennen kuin hän kellahti petiin. Yhdessä oli laitettu kissalle sellaiset pienet koiran töppöset ja minä melkein itkin, kun se kissaparka oli niin stressaantunut niistä. Pienin jo ihan huolestui. Onneksi se oli lyhyt video.

Puhuimme miehen kera myös omasta Kattilasta. Sen munuaiset alkavat olla hajoamispisteessä, kissa juo ihan hirveästi ja laatikko on koko ajan litimärkä. Luulen, että tämä on Sysikin viimeinen kevät. En tiedä, kuinka selviän siitä. Mutta nyt en ainakaan rupea ajattelemaan sitä.

Minkähän piisin tähän keksisi... menen etsimään.

En löytänyt piisiä, mutta löysin iltasadun :) Juuri sopivan. Eikä lukijan hauiksetkaan haittaa... Nyt voisinkin mennä petiin. *krhm*


3 kommenttia:

  1. Aika menee kyllä sukkelaan vaikken tällä hetkellä kykene duunia tekemäänkään mutta kaikkinainen paperisota ym. - lähinnä rahan niukkuudesta johtuvat - säädöt vievät todella paljon aikaa.
    Vositkos olla ystävällinen ja himppa selvittää noiden "Eilen illalla pidimme hauskaa..." - kappaleen nimiä kun en oikein ymmärtänyt...tiedän olevani turhankin utelias mutta nimet olivat sen verran outoja että alkoi kiinnostamaan.

    Hyvää yötä ja kauniita unia <3
    (ite roilaan vielä kun ei nukkumisesta tule mitään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on siis runomitat. Kalevala on nelipolvinen trokee, normaali-trokee'poljennolla' on esim. Homeroksen tuottamat eepokset. Jambisesta runosta taas voi pitää esimerkkinä vaikka Suvivirttä, mutta koska jambi ja trokee on yksinään hankala suomenkieleen tunkea niin käytetään pareja jambi-anapesti ja trokee-daktyyli.

      Mäkin voisin vielä valvoa (ja kirjoitella), mutta esikoinen haluaisi vissiin nukkumaan (kirjoittelen parvensa alla) ja pitää itsekin aamulla taas kömpiä ylös ja ulos ja töihin suht järjissä. hah.

      Poista
  2. No niinhän se oli! Mainitsinkin trokee (eli googletin asian) aikoinaan jossain St.P:n vanhemmassa postauksessa jossa taisi olla yritetty laittaa pätkä tekstiä tuohon runomittaan. En muista kun tämä pää on niin hapero.

    VastaaPoista

Jätähän puumerkkisi, kun tänne asti luit :)